TT 2022:29

Työtuomioistuin on 3.6.2021 antamassaan välituomiossa taltionumero 48 katsonut, että kanteessa kyseessä olleiden palomiesten varallaoloksi katsottu aika tuli lukea työajaksi. (TT 2021:50.)

Tuomiossa katsottiin työtuomioistuimen vakiintuneen tulkinnan mukaisesti, että työaikalain (605/1996) 38 § ei tullut asiassa sovellettavaksi. Vaatimukset oli esitetty kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 55 §:ssä ja työsopimuslain 13 luvun 9 §:ssä säädettyjen määräaikojen kuluessa eivätkä kanteessa esitetyt suoritusvaatimukset olleet miltään osin vanhentuneita.

Lisäksi tuomiossa katsottiin, että asiassa ei ollut esitetty sellaista selvitystä, jonka perusteella vaadittujen palkkasaatavien tuomitseminen kaupungin maksettavaksi olisi ollut kaupungille sillä tavoin kohtuutonta, että sovittelulle olisi ollut oikeustoimilain 36 §:ssä tarkoitettuja perusteita.

KANTAJA

Julkisen alan unioni JAU ry

VASTAAJA

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

KUULTAVA

Joensuun kaupunki

ASIA

Varallaolo

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Vireille 22.12.2017

Valmisteluistunto 23. ja 25.4.2019

Jatkettu valmisteluistunto 15.8.2019

Pääkäsittely 8., 9. ja 30.10.2019

Asiat R 165–168/17 on käsitelty samassa oikeudenkäynnissä oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 6 §:n nojalla.

Työtuomioistuin on 17.3.2020 päättänyt erottaa asian R 167/17 käsiteltäväksi erillisenä muista samassa oikeudenkäynnissä käsitellyistä asioista oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 6 §:n 2 momentin nojalla. Asioissa R 165/17, R 166/17 ja R 168/17 välituomiot on päätetty antaa sen jälkeen, kun Euroopan unionin tuomioistuin on antanut ratkaisun asiassa Stadt Offenbach am Main C-580/19.

Euroopan unionin tuomioistuin on 9.3.2021 antanut ratkaisun edellä mainitussa asiassa (EU:C:2021:183). Työtuomioistuin on varannut asianosaisille tilaisuuden lausua tuomion johdosta. Asianosaiset ovat antaneet kirjalliset lausumansa.

Välituomio 3.6.2021 taltionumero 48 (TT 2021:50)

Jatkettu valmisteluistunto 1.11.2021, 17.1.2022 ja 1.3.2022

Pääkäsittely 17.3.2022

Asiat R 165/17 ja R 166/17 on päätetty käsitellä samassa oikeudenkäynnissä oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 6 §:n nojalla.

ASIAN TAUSTA

Työtuomioistuin on tässä asiassa 3.6.2021 antamallaan välituomiolla taltionumero 48 vahvistanut, että kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen III luvun 4 §:n perusteella A:lle 1.1.2012–30.4.2016, B:lle 1.1.2012–30.4.2016, C:lle 1.1.2012–30.4.2016, D:lle 1.1.2012–30.4.2016, E:lle 1.1.2012–30.4.2016, F:lle 1.1.2012–31.7.2015 ja G:lle 1.1.2012–30.4.2016 Joensuun kaupungin palveluksessa varallaoloksi luettu aika tulee lukea kokonaisuudessaan työajaksi.

E:tä ja F:ää lukuun ottamatta edellä mainitut henkilöt ovat edelleen virkasuhteessa kaupunkiin. E on siirtynyt työsuhteeseen 1.1.2013 lukien. F:n virkasuhde on päättynyt 31.7.2015.

Asiassa on ratkaistavana vielä kysymys A:n, B:n, C:n, D:n, E:n, F:n ja G:n oikeudesta kanteessa vaadittuihin palkkasaataviin.

KANNE

Vaatimukset

Julkisen alan unioni JAU ry on vaatinut, että työtuomioistuin

- velvoittaa Joensuun kaupungin maksamaan yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisia palkkasaatavia:

A) A:lle yhteensä 150.740,59 euroa

B) B:lle yhteensä 292.447,48 euroa

C) C:lle yhteensä 131.277,94 euroa

D) D:lle yhteensä 135.518,86 euroa

E) E:lle yhteensä 72.323,51 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen laskettuna

13.676,42 eurolle 31.12.2013 lukien

14.079,65 eurolle 31.12.2014 lukien

6.348,18 eurolle 31.12.2015 lukien

1.473,12 eurolle 30.4.2016 lukien

tai toissijaisesti 70.850,39 eurolle 12.1.2017 lukien ja 1.473,12 eurolle 21.1.2019 lukien.

F) F:lle 50.850,73 euroa

G) G:lle yhteensä 37.245,54 euroa

- vahvistaa, että Joensuun kaupunki on velvollinen maksamaan korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa A:n, B:n, C:n, D:n, ja G:n sille saatavamäärälle, joka on erääntynyt 31.3.2016 jälkeen ja viivästyskoron määrä tulee laskea 30.4.2016 lukien tai toissijaisesti haasteen tiedoksiantopäivästä 21.1.2019 lukien sekä

- velvoittaa Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja Joensuun kaupungin yhteisvastuullisesti korvaamaan Julkisen alan unioni JAU ry:n oikeudenkäyntikulut 41.482,13 eurolla korkoineen.

Perusteet

A:lla, B:llä, C:llä, D:llä, E:llä, F:llä ja G:llä on oikeus saada palkkansa työaikakorvauksineen virka- ja työehtosopimuksen mukaan laskettuna siten, että varallaolo katsotaan työajaksi. Palkkasaatavat koostuvat tuntipalkasta, sunnuntaityökorvauksesta, iltatyökorvauksesta, yötyökorvauksesta, lauantaityökorvauksesta, lisätyökorvauksesta, ylityökorvauksesta ja viikkolepokorvauksesta.

Vanhentuminen

Saatavien vanhenemiseen ei tule miltään osin sovellettavaksi työaikalain 38 §, vaan kunnallisen viranhaltijalain 55 § ja E:n osalta 1.1.2013 lukien työsopimuslain 13 luvun 9 §. KVTES:stä ei muuta johdu eikä voi johtua, koska vanhentumissääntely on pakottavaa.

Viranhaltijalain 55 §:n on katsottava koskevan kaikkia virkasuhteesta johtuvia palkkasaatavia kokonaisuudessaan, eli kaikkea työnteon/viranhoidon ajalta maksettua vastiketta sen perusteesta riippumatta. Säännöksen mukainen palkkasaatavan käsite koskee siten kaikkia viranhaltijoina toimivien asianosaisten vaatimia palkkoja työ- ja virkaehtosopimuksen mukaisine työaikakorvauksineen. Kyseinen säännös koskee sanamuotonsa mukaan myös henkilöitä, joiden virkasuhde on päättynyt. Väite siitä, ettei viranhaltijalain palkkasaatava-termillä voida tarkoittaa työaikakorvauksia, on kestämätön, eikä tällaisen tulkinnan voida katsoa vastaavan lainsäätäjän tarkoitusta. Lainsäätäjän tarkoituksena ei ole voinut olla rajata kyseistä palkkasaatavan käsitettä, eikä tätä myöskään osoita ratkaisu KKO 2018:10. Vaatimuksenesittäjät ovat olleet velvollisia noudattamaan erimielisyysmenettelyä, mikä puoltaa sitä, ettei kanneaikaa sovelleta (ks. myös TT 2019:30). Kantaja vetoaa muutoinkin soveltuvin osin ratkaisusta TT 2019:30 ilmeneviin oikeudellisiin argumentteihin. Kantaja vetoaa lisäksi ratkaisusta TT 2021:25 ilmeneviin perusteluihin niitä tässä toistamatta. Näin ollen vaatimukset eivät ole miltään osin vanhentuneita.

E:n osalta vanhentumiseen sovelletaan 1.1.2013 lukien työsopimuslain 13 luvun 9 §:ää (TT 2019:30, KKO 2020:77). Saatavat eivät ole miltään osin vanhentuneet myöskään työsuhteisen E:n osalta.

Paikallisneuvotteluiden vaatiminen, paikallisneuvotteluiden käyminen ja/tai keskusneuvotteluiden pyytäminen ja niiden käyminen ovat olleet vanhentumislain 11 §:n mukaisia katkaisutoimia, jotka ovat keskeyttäneet työaikalain mukaisen kanneajan kulumisen.

Vanhentumislain 2 §:n 3 momentista johtuu, että mikäli jonkin erityissäännöksen mukaan velkaa koskeva kanne on pantava vireille määräajassa, rinnastetaan tähän kanteen vireillepanoon kaikki muutkin vanhentumislain 11 §:ssä säädetyt oikeudelliset katkaisutoimet (HE 187/2002 vp, s. 43 ja Linna – Saarnilehto 2016, s. 97). Vanhentumislaissa ei ole säädetty, että mikään laki jäisi tämä säännön ulkopuolelle. Tämä johtaa katsomaan, että velkoja voi turvautua työlakien mukaisten vanhentumis- tai kanneaikojen lähestyessä myös muihin vanhentumislain 11 §:ssä säädettyihin katkaisutoimiin kuin kanteen vireillepanoon.

Kohtuullistaminen

Palkkasaatavavaatimuksia ei tule kohtuullistaa miltään osin.

KVTES:n määräykset eivät ole kohtuuttomia eikä niiden soveltaminen johda kohtuuttomuuteen

Ehto ei voi olla kohtuuton, kun se vastaa lainsäädännön hyväksymää ratkaisua (Hemmo, Sopimusoikeus II 2003, s. 59 ja KKO 2001:33). KVTES:n ehto työajaksi lukemisen osalta vastaa työaikalain ja työaikadirektiivin sisältöä. Se ei ole kohtuuton eikä sen soveltaminen johda kohtuuttomuuteen. Palkkamääräykset vastaavat tasoltaan työmarkkinakäytäntöä eikä niiden soveltaminen johda kohtuuttomuuteen. Työnantaja on saanut hyväkseen työsuorituksen eikä kyseessä ole vastikkeeton saanto.

Kohtuuton taloudellinen rasite

Kaupungille taikka muillekaan pelastuslaitoksen muodostaville kunnille/kaupungeille ei muodostu kohtuutonta taloudellista rasitetta, vaikka työtuomioistuin tuomitsisi vaatimukset täysimääräisesti maksuun. Kaupungin tai muiden kuntien taloudellinen tilanne ei puolla sovittelua. Pelastuslaitokseen kuuluvilla kunnilla ja kaupungeilla oli vuoden 2020 tilinpäätöksessä ylijäämää 30,4 miljoonaa muodostuen seuraavasti.

Kunta...............Asukasluku (osuus).........Vuoden 2020 ylijäämä

Heinävesi........3 196 (1,95 %)...................1,55 milj.€

Ilomantsi.........4 749 (2,90 %)...................1,95 milj.€

Joensuu...........76 935 (47,04 %)...............4,46 milj.€

Juuka...............4 527 (2,77 %)....................0,69 milj.€

Kitee................9 933 (6,07 %)....................3,08 milj.€

Kontiolahti.....14 857 (9,08 %)...................1,48 milj.€

Lieksa.............10 719 (6,55 %)...................5,43 milj.€

Liperi..............11 994 (7,33 %)...................0,91 milj.€

Nurmes..........9 501 (5,81 %).....................2,49 milj.€

Outokumpu...6 552 (4,01 %).....................9,56 milj.€

Polvijärvi........4 201 (2,57 %)......................0,22 milj.€

Rääkkylä........2 066 (1,26 %)......................-1,61 milj.€

Tohmajärvi...4 307 (2,63 %).......................0,15 milj.€

Joka tapauksessa se, että yksittäinen kunta tai kaupunki on hoitanut talouttaan huonosti ja/tai tulos olisi joinain vuosina ollut alijäämäinen tai sen arvioitaisiin muodostuva alijäämäiseksi ei ole peruste sovitella yksityishenkilöille maksettavia korvauksia. Asiassa tuli huomioida sekin, että kunnilla on verotusoikeus eikä niitä voida asettaa konkurssiin. Kunnat ja kaupungit ovat voineet varautua korvausvelvoitteisiin viimeistään paikallisneuvotteluista vuodesta 2015 lukien ja ne ovat näin myös tehneet.

Pelastuslaitoksen (liikelaitoksen) purkamisen yhteydessä vuonna 2016 sopimuskunnille ja sairaanhoitopiirille palautettiin pelastuslaitoksen taseeseen kertynyt kumulatiivinen ylijäämä yhteensä 2,46 miljoonaa euroa. Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen toiminta on siirtynyt Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymään 1.1.2017.

Työnantaja ei ole myöskään velvollinen suurimmalta osin maksamaan saataville viivästyskorkoa. Huomioon on otettava lisäksi se, että kyse on suuresta julkisen sektorin työnantajasta, joka on ollut virkasuhteiden vahvempi osapuoli.

Väite siitä, että kaupunki on perustellusti voinut luottaa tulkintansa sovellettavasta virkaehtosopimusmääräyksestä olevan oikea

Pelkästään se, että työnantaja on voinut perustellusti luottaa tulkintansa oikeellisuuteen, ei voi muodostaa perustetta kohtuullistaa palkkasaatavia. Toiseksi ratkaisussa KKO 2015:48 arvioitavana ollut Laitilan paloaseman varallaolojärjestelmä on pitkälti vastannut nyt käsiteltävässä asiassa noudatettua varallaolojärjestelmää lähtöaikavaatimuksineen. Kantaja vetoaa muilta osin ratkaisun TT 2021:25 perusteluihin ja toteaa, ettei kaupunki ole voinut perustellusti luottaa tulkinneensa virkaehtosopimusta oikein. Vaikka asiaa arvioitaisiin toisin, ei tällainen seikka voisi kuitenkaan johtaa vaatimusten sovitteluun.

Väite suoritusten epätasapainosta

Sovitteluharkinnassa ei voida antaa merkitystä vastaajan ja kuultavan vetoamin tavoin sille, että täysimääräinen vaatimusten hyväksyminen johtaisi epätasapainoon viranhaltijoiden työsuoritusten ja korvausten välillä, että työnantaja ei ole antanut ylityömääräystä, tai että viranhaltijoilla ei ole ollut varallaoloaikana työtehtäviä. Kantaja viittaa ratkaisun TT 2021:25 perusteluihin.

Ei erittäin painavia syitä

Korvausten kohtuullistaminen erityisesti nyt käsiteltävän kaltaisessa tilanteessa olisi hyvin poikkeuksellista. Sovittelukynnys voisi ylittyä vain erittäin painavista syistä. Tällaisia erittäin painavia syitä ei ole käsillä.

Viivästyskorko

KVTES:n II luvun 18 §:n 1 momentin mukaan viranhaltijalle/työntekijälle maksetaan palkka tai palkkio kultakin kalenterikuukaudelta viimeistään sen 16. päivänä, jollei tässä sopimuksessa ole toisin määrätty tai palkan suoritusperusteista muuta johdu taikka toimivaltainen viranomainen työntekijän palkanmaksun osalta toisin määrää.

Kysymys on korkolain 5 §:ssä tarkoitetusta velasta, jonka eräpäivä on ennakollisesti määrätty ja viivästyskorko tulee laskea eräpäivästä. Kantajalle tuottaisi erittäin paljon vaivaa laskea viivästyskorot täsmälleen oikeille määrille oikeista päivämääristä lukien. Korkoa on siksi vaadittu kalenterivuosittain. Muilla kuin E:llä on viranhaltijalain 56 a §:n mukaan oikeus saada 1.4.2016 lukien erääntyneille saataville viivästyskorko siten kuin korkolaissa säädetään viivästyskorosta. Koska näiden määrien laskeminen olisi työlästä, on esitetty vain vahvistusvaatimus.

Jos kyse on korkolain 7 §:ssä tarkoitetusta korvausvelasta, tulee viivästyskorko maksaa E:n osalta 70.850,39 eurolle 12.1.2017 lukien eli 30 päivää paikallisneuvotteluista, jotka käytiin 12.12.2016, ja 1.473,12 eurolle 21.1.2019 lukien.

VASTAUS

Vaatimukset

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja Joensuun kaupunki ovat vaatineet, että suoritusvaatimukset hylätään ja Julkisen alan unioni JAU ry velvoitetaan korvaamaan niiden yhteiset oikeudenkäyntikulut 54.418,07 eurolla korkoineen.

Perusteet

KT ja Joensuun kaupunki vastustavat palkkasaatavavaatimuksia perusteeltaan ja määrältään.

Vanhentuminen

Kunnallisia viranhaltijoita koskevan lain 55 §:ssä on säännös palkkasaatavan vanhentumisesta. Lain esitöiden mukaan vanhentumissäännöstä sovelletaan palkkasaatavaan tai muuhun taloudelliseen etuuteen, kuten esimerkiksi matkapuhelin- tai asuntoetuun. Kunnallisessa viranhaltijalaissa tai lain esitöissä ei todeta, että 55 §:n vanhentumissäännöstä sovellettaisiin työaikakorvauksiin. Säännös vastaa tarkoitukseltaan työsopimuslain 13 luvun 9 §:n mukaista yleistä vanhentumis- ja kanneaikasäännöstä, joka ei KKO 2018:10 ilmentämän ratkaisuohjeen mukaan sovellu työaikakorvauksiin. Siten kunnallisia viranhaltijoita koskevan lain 55 §:n vanhentumisaika ei tule tässä asiassa sovellettavaksi. Myöskään työsuhteessa 1.1.2013 lukien olleen E:n työaikakorvausten vanhentumiseen ei tule soveltaa työsopimuslain 13 luvun 9 §:n määräyksiä.

KVTES:n III luvun 2 §:n 1 momentissa on nimenomaisesti sovittu, että työaikalain alaisiin viranhaltijoihin ja työntekijöihin sovelletaan KVTES:ssä sovittujen työaikamääräysten lisäksi KVTES:ssä erikseen mainittuja työaikalain säännöksiä kuten 8 luvun kanneaikamääräystä (eli työaikalain 38 §:ää). Viranhaltijoihin ja työntekijöihin sovellettavassa virka- ja työehtosopimuksessa ei ole sellaisia määräyksiä, joiden perusteella työaikakorvauksiin sovellettaisiin työaikalain 38 §:stä poikkeavaa tai pidempää vanhentumisaikaa. Lisäksi viitatun KVTES:n säännöksen mukaan työaikalain 37 §:n määräykset työaikakirjanpidosta tulevat myös sovellettavaksi. Työaikalain 37 §:n työaikakirjanpidon kanneajan pituisen säilyttämisvelvollisuuden perusteella oikeuskäytännössä on katsottu, että työaikakorvauksiin ei voi soveltaa työaikalain 38 §:ää pidempää kanneaikaa (KKO 2018:10, kohdat 56–57). Vaikka vanhentumista ja kanneaikaa koskevat säännökset ovat pakottavaa oikeutta, on asiassa huomioitava, että KVTES:n osapuolten yhteinen tulkinta on ollut, että viranhaltijoihin ja työntekijöihin sovelletaan työaikalain mukaista kanneaikasäännöstä ja että työaikakirjanpitoa säilytetään työaikalain mukaisesti.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on vireillä valitusasia (1037/3/19), jossa KHO tulee ottamaan kantaa työaikalain ja viranhaltijalain vanhentumisaikojen soveltamiseen. Korkein oikeus ei ole ratkaisussa KKO 2020:77 muuttanut käsitystään sitä koskien, että työaikalain kannesäännös koskee kaikkia työaikasaatavia. Helsingin hovioikeuden tuomiossa 20.7.2021 nro 1002 dnro S 20/465 on edelleen vahvistettu ennakkopäätöksen KKO 2018:10 mukainen tulkinta. Tulkintaa on pidettävä vakiintuneena ja yksiselitteisenä. Työaikalain 38 §:n kanneaikamääräyksen soveltamatta jättämistä työaikakorvausta koskeviin vaatimuksiin on pidettävä vakiintuneen oikeuskäytännön vastaisena. Toisenlainen tulkinta johtaa myös työntekijän ja viranhaltijan ammatillisen järjestäytymisvapauden kannalta kestämättömään lopputulokseen.

Uuden työaikalain esitöiden (158/2018 vp s. 40) mukaan muissa kuin valtion virkamiesten virkasuhteissa sovellettaisiin edelleenkin työaikalain kanneaikasäännöksiä. Tästä voidaan päätellä, että lainsäätäjän tarkoituksena on ollut jo vanhan työaikalain (605/1996) voimassa ollessa, että viranhaltijoiden työaikakorvauksiin sovelletaan työaikalain kanneaikasäännöstä eikä viranhaltijalain 55 §:n vanhentumisaikaa.

Kanne on tullut vireille 22.12.2017. Palvelussuhteet ovat edelleen voimassa. Kanneaika 1.1.2012 ja 31.12.2014 väliseltä ajalta vaadittuihin korvauksiin on työaikalain 38 §:n 1 momentin mukaan vanhentunut. Siten työtuomioistuimen on hylättävä A:n, B:n, C:n, D:n, E:n, F:n ja G:n 1.1.2012 ja 31.12.2014 väliselle ajalle kohdistuvat vaatimukset vanhentuneina.

F:n virkasuhteen päättymisen (31.7.2015) ja kanteen vireille saattamisen (22.12.2017) välillä on kulunut yli kaksi vuotta, jonka vuoksi F:n vaatimien työaikakorvausten kanneaika on työaikalain 38 §:n 3 momentin mukaan vanhentunut. Siten työtuomioistuimen on hylättävä F:n vaatimukset kokonaisuudessaan vanhentuneina.

Vanhentuneet määrät ovat seuraavat: A:lla 104.518,54 euroa, B:llä 197.247,01 euroa, C:llä 97.690 euroa, D:llä 68.776,49 euroa, E:llä 63.701,37 euroa ja G:llä 18.307,48 euroa. F:llä palkkasaatavat ovat kokonaisuudessaan vanhentuneet.

Kohtuullistaminen

Vaatimuksia tulee joka tapauksessa kohtuullistaa oikeustoimilain 36 §:n perusteella. KVTES III 4 §:n soveltaminen sekä KVTES:n tuntipalkkaa, sunnuntaityökorvausta, iltatyökorvausta, yötyökorvausta, lauantaityökorvausta, lisätyökorvausta, ylityökorvausta ja viikkolepokorvausta koskevien määräysten soveltaminen johtaa tilanteessa kohtuuttomaan lopputulokseen, joten näitä korvauksia koskevia KVTES:n ehtoja on soviteltava tai jätettävä ne huomioon ottamatta. Kanteessa mainitut henkilöt ovat suorittaneet vapaamuotoista varallaoloa, jonka mukaisesti korvaukset on vuosien ajan myös maksettu. Palkansaajajärjestö ei ole ollut asiasta eri mieltä ennen kuin varallaoloon liittyen annettiin korkeimman oikeuden tuomio KKO 2015:48. Työtuomioistuimen tulee velvoittaa kaupunki suorittamaan enintään kolmasosa siitä määrästä, johon työtuomioistuin katsoo kanteessa mainittujen henkilöiden olevan oikeutettuja. Kaupunkia ei tule velvoittaa suorittamaan viivästyskorkoja.

Kysymyksessä olevat palkkavaatimukset ovat taannehtivia ja määrältään suuria. Palkkavaatimukset ja kantajan esittämä virkaehtosopimuksen tulkinta johtaisivat kaupungin kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen, jota kaupunki ei ole kanteessa mainittujen henkilöiden varallaolojärjestelyiden yhteydessä voinut ottaa huomioon. Oikeuskäytännössä työehtosopimuksen sovittelemista on pidetty mahdollisena tilanteessa, jossa työehtosopimuksen soveltaminen johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen (ks. KKO 1986 II 144 ja Itä-Suomen HO 11.2.2016 nro 1010, dnro S 15/322). Kaupungin ja maakunnan kuntien taloudellisesti heikko tilanne, talouden huonot tulevaisuudennäkymät sekä rajalliset keinot vaikuttaa tilanteen parantumiseen huomioon ottaen taannehtiva täysimääräinen suoritusvelvollisuus työantajasivukuluineen johtaisi kaupungin ja maakunnan kuntien kannalta kohtuuttomaan tilanteeseen. Kysymys on kaupungin kannalta ennakkotapausluonteisesta asiasta, ja kaupunkia kohtaan on esitetty pelastustoimen varallaolon perusteella muitakin palkkasaatavavaatimuksia, joiden määrä on yhteensä hieman alle 5 miljoonaa euroa, josta Joensuun kaupungin osuus olisi noin 2,4 miljoonaa euroa.

Tuomittavaa määrää tulee kohtuullistaa myös sen vuoksi, että kaupunki on perustellusti luottanut tulkintansa sovellettavasta virkaehtosopimusmääräyksestä olevan oikea. Tulkinta on vastannut KVTES:n sovellettavan määräyksen sanamuotoa. Kaupunki on toiminut täysin avoimesti ja yhteisymmärryksessä palkansaajajärjestöjen kanssa. Kaupunki on varallaolojärjestelyissään huomioinut KVTES:n III luvun 5 §:n 1 momentin soveltamisohjeet. Palkansaajajärjestöt ovat olleet yhtä mieltä sopimusmääräysten tulkinnasta ja siis siitä, että kysymyksessä on ollut varallaolo eikä työaika.

Suoritusten tasapainoon tai sopimuksen täyttämisedellytyksiin vaikuttavat osapuolista riippumattomat muutokset ovat tärkeitä sopimuksen sovitteluharkintaan vaikuttavia tekijöitä. Hälytysten on katsottu toistuneen vain harvakseltaan, joten täysimääräisten työaikakorvausten hyväksyminen johtaisi huomattavaan epätasapainoon viranhaltijoiden työsuorituksen ja kaupungin suorittamien korvausten välillä. Korkein oikeus on tehnyt ratkaisun KKO 2015:48 kuulematta KVTES:n sopijapuolina olevia järjestöjä siitä, millainen osapuolten yhteinen tulkinta sovellettavasta virkaehtosopimusmääräyksestä on. Siten KVTES:n osapuolilla ei ole ollut mahdollisuutta vaikuttaa ratkaisun KKO 2015:48 sisältöön. Lisäksi varallaolon lukeminen työajaksi johtaisi huomattavaan epätasapainoon vaatimuksentekijöiden työsuorituksen ja kaupungin suorittamien korvausten välillä.

- A:lle on suoritettu 1.1.2012 ja 31.10.2015 välisenä aikana palkkaa ja työaikakorvauksia yhteensä 102.209,00 euroa. Kanteessa A vaatii palkkaa ja työaikakorvauksia 150.740,59 euroa.

- B:lle on suoritettu 1.1.2012 ja 31.10.2015 välisenä aikana palkkaa ja työaikakorvauksia yhteensä 178.333,90 euroa. Kanteessa B vaatii palkkaa ja työaikakorvauksia 292.447,48 euroa.

- C:lle on suoritettu 1.1.2012 ja 31.10.2015 välisenä aikana palkkaa ja työaikakorvauksia yhteensä 174.565,00 euroa. Kanteessa C vaatii paikkaaja työaikakorvauksia 131.277,94 euroa.

- D:lle on suoritettu 1.1.2012 ja 31.10.2015 välisenä aikana palkkaa ja työaikakorvauksia yhteensä 167.113,10 euroa. Kanteessa D vaatii palkkaa ja työaikakorvauksia 135.518,86 euroa.

- E:lle on suoritettu 1.1.2012 ja 31.10.2015 välisenä aikana palkkaa ja työaikakorvauksia yhteensä 202.203,20 euroa. Kanteessa E vaatii palkkaa ja työaikakorvauksia 72.323,51 euroa.

- F:lle on suoritettu 1.1.2012 ja 31.7.2015 välisenä aikana palkkaa ja työaikakorvauksia yhteensä 138.766,07 euroa. Kanteessa F vaatii palkkaa ja työaikakorvauksia 50.850,73 euroa.

- G:lle on suoritettu 1.1.2012 ja 31.10.2015 välisenä aikana palkkaa ja työaikakorvauksia yhteensä 98.303,03 euroa. Kanteessa G vaatii palkkaa ja työaikakorvauksia 37.245,54 euroa.

Viivästyskorkovaatimus

Kysymyksessä on korkolain 7 §:ssä tarkoitettu velka, jonka määrän ja perusteen selvittäminen edellyttää erityistä selvitystä. Näin ollen kaupunki voitaisiin velvoittaa suorittamaan

E:lle ja muille mahdollisesti suoritettavaksi tuomittaville määrille viivästyskorkoa korkolain 9 §:n mukaisesti haasteen tiedoksiannosta lukien seuraavasti huomioiden alkuperäinen kanne ja kanteen täydennys:

E: Aikavälin 1.1.2012–31.12.2014 saataville alkuperäisen haasteen tiedoksiantopäivästä 2.1.2018 lukien ja aikavälin 1.1.2015–30.4.2016 saataville täydennyksen tiedoksiantopäivästä 21.1.2019 lukien.

Muut: Aikavälin 1.4.–30.4.2016 saataville täydennyksen tiedoksiantopäivästä 21.1.2019 lukien.

Vastaaja ja kuultava kuitenkin vaativat osana kohtuullistamisvaatimusta, että viivästyskorkoa ei velvoiteta suorittamaan.

Oikeudenkäyntikuluista

Vaikka kanne menestyisi, asia on ollut oikeudellisesti epäselvä ja KT:llä on ollut perusteltu aihe oikeudenkäyntiin. Asianosaiset tulee määrätä pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

TODISTELU

Kantajan kirjalliset todisteet

1. Joensuun tilinpäätös 2016

2. Joensuun tilinpäätös 2020

3. Kontiolahden tilinpäätös 2020

4. Liperin tilinpäätös 2020

5. Outokummun tilinpäätös 2020

6. Lieksan tilinpäätös 2020

7. Kiteen tilinpäätös 2020

8. Ilomantsin tilinpäätös 2020

Vastaajan ja kuultavan kirjalliset todisteet

1. Kutsu YT-neuvotteluun 23.10.2019

2. Yhteistoimintainfo esimiehille

3. Vuoden 2019 tilinpäätöstietoja

4. Vuoden 2022 talousarviotietoja

5. Pelastustoiminnan kustannusten jakautuminen Pohjois-Karjalassa 2019–2022

6. Varallaolovaateiden määrä 2.12.2021

7. Kuntatalousohjelma vuodelle 2022 VM 2021:49

8. Ote Kuntaliiton talouskatsauksesta 7.10.2021

9. Ote Kuntaliiton talouskatsauksesta 25.11.2021

10. Sisäministeriön blogikirjoitus 19.4.2021

11. KVTES 1971−1972

12. KVTES 1992−1993, 1995–1996, 2001–2002, 2003–2004 ja 2005–2007

13. Maakuntaliiton analyysi: Yhteenveto Pohjois-Karjalan talouden tunnusluvista

14. Maakuntaliiton analyysi: Toimintakatteen muutos 2021–2022

15. Valtiokonttorin seuranta: kriisikunnat (tiedot haettu 12.1.2022)

16. Maakuntaliiton analyysi: Sote-uudistuksen vaikutus kuntien tasapainotilaan

17. Maakuntaliiton analyysi: Kuntien koronatuet 2020–2021

Vastaajan ja kuultavan henkilötodistelu

1. H pelastuspäällikkö

2. J, kaupungin talousjohtaja

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Vanhentuminen

Työtuomioistuin on 3.6.2021 antamallaan välituomiolla taltionumero 48 (TT 2021:50) katsonut, että A:n osalta ajalla 1.1.2012–30.4.2016, B:n osalta 1.1.2012–30.4.2016, C:n osalta ajalla 1.1.2012–30.4.2016, D:n osalta ajalla 1.1.2012–30.4.2016, E:n osalta ajalla 1.1.2012–30.4.2016, F:n osalta ajalla 1.1.2012–31.7.2015 ja G:n osalta ajalla 1.1.2012–30.4.2016 varallaoloksi luettu aika tulee lukea kokonaisuudessaan työajaksi. Kanteessa on vaadittu palkkasaatavia, jotka koostuvat tuntipalkasta, sunnuntaityökorvauksesta, iltatyökorvauksesta, yötyökorvauksesta, lauantaityökorvauksesta, lisätyökorvauksesta, ylityökorvauksesta ja viikkolepokorvauksesta.

Kanne on nostettu 22.12.2017. Vastaaja ja kuultava ovat katsoneet, että oikeus 1.1.2012 ja 31.12.2014 väliseltä ajalta vaadittuihin korvauksiin on työaikalain (605/1996) 38 §:n 1 momentin nojalla rauennut ja tuolle ajanjaksolle kohdistuvat vaatimukset tulisi siten hylätä vanhentuneina. F:n osalta vastaaja ja kuultava ovat katsoneet, että vaatimukset ovat työaikalain 38 §:n 3 momentin nojalla kokonaisuudessaan vanhentuneet, koska F:n virkasuhde on päättynyt 31.7.2015. Mainitun 38 §:n 1 momentin mukaan oikeus työaikalaissa tarkoitettuun korvaukseen raukeaa, jos kannetta työsuhteen jatkuessa ei nosteta kahden vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana oikeus korvaukseen on syntynyt. Pykälän 3 momentin mukaan työsuhteen päätyttyä 1 momentissa tarkoitettua saatavaa koskeva kanne on saatavan raukeamisen uhalla pantava vireille kahden vuoden kuluessa siitä, kun työsuhde on päättynyt. Työaikalain (605/1996) 38 § tulee vastaajan ja kuultavan mukaan sovellettavaksi tässä asiassa korkeimman oikeuden antaman ratkaisun KKO 2018:10 perusteella.

Kantajan mukaan asiassa tulee viranhaltijoiden osalta sovellettavaksi kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain (lain nimike on nykyään laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta) palkkasaatavan vanhentumista koskeva 55 §, jonka 1 momentin mukaan viranhaltijan on esitettävä virkasuhteesta johtuvaa palkkaa tai muuta taloudellista etuutta koskeva kirjallinen vaatimus kolmen vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jona asianomainen palkkaerä tai muu etu olisi ollut maksettava tai annettava. Jos edellä tarkoitettua vaatimusta ei ole esitetty määräajan kuluessa, oikeus palkkaan tai muuhun taloudelliseen etuuteen on menetetty. Pykälän 2 momentin mukaan mitä 1 momentissa säädetään viranhaltijasta, koskee myös henkilöä, jonka virkasuhde on lakannut, sekä viranhaltijan kuolinpesää.

Edelleen kantajan mukaan työsuhteeseen 1.1.2013 siirtyneen E:n osalta sovellettavaksi tulee 1.1.2013 lukien työsopimuslain 13 luvun 9 §, jonka 1 momentin mukaan työntekijän palkkasaatava vanhentuu viiden vuoden kuluttua erääntymispäivästä, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu.

Jos asiassa tulee sovellettavaksi edellä mainittu viranhaltijalain 55 § ja E:n osalta 1.1.2013 lukien työsopimuslain 13 luvun 9 §, riidatonta on, että saatavat eivät ole miltään osin vanhentuneita.

Työtuomioistuin on ratkaisuissaan TT 2019:30 ja TT 2021:25 jo linjannut, että sillä ei korkeimman oikeuden antaman ratkaisun KKO 2018:10 johdosta ole syytä poiketa aiemmasta vakiintuneesta oikeuskäytännöstään, jonka mukaisesti työtuomioistuimen toimivaltaan kuuluvissa, virka- tai työehtosopimukseen perustuvia työaikasaatavia koskevissa asioissa työaikalain kanneaikasäännös ei tule sovellettavaksi. Sen sijaan viranhaltijoiden osalta sovellettavaksi tulee viranhaltijalain 55 §:n palkkasaatavan vanhentumista koskeva säännös (TT 2021:25) ja työsuhteisten osalta työsopimuslain 13 luvun 9 § (TT 2019:30). Työtuomioistuin viittaa tältä osin siihen, mitä se on ratkaisuissaan TT 2019:30 ja TT 2021:25 lausunut.

Se vastaajan ja kuultavan vetoama seikka, että Helsingin hovioikeus on 20.7.2021 antamassaan tuomiossa numero 1002 soveltanut työaikalain 38 §:n kanneaikasäännöstä korkeimman oikeuden edellä mainitun ennakkoratkaisun mukaisesti, ei muuta tämän asian arviointia. Oikeuskäytäntö ei ensinnäkään vaikuta tältä osin olevan aivan yhtenäistä (ks. kantajan vetoama Vaasan hovioikeuden 29.1.2021 antama tuomio numero 44, jossa hovioikeus päätyi soveltamaan työsopimuslain 13 luvun 9 §:n palkkasaatavien vanhentumissäännöstä työaikalain 38 §:n asemesta). Työtuomioistuin on toisekseen jo täysistuntoratkaisussaan TT 2019:30 perustellut, miksi se erityistuomioistuimena on päätynyt sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa soveltamaan korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2018:10 poikkeavasti työsopimuslain palkkasaatavien vanhentumissäännöstä työaikalain kanneaikasäännöksen asemesta. Kuten työelämä- ja tasa-arvovaliokunta työaikalakia säädettäessä lausui (TyVM 17/2018 vp s. 9), korkein oikeus tulkitsi ratkaisussaan kanneaikasäännöstä toisin kuin työmarkkinoilla ja työtuomioistuimen käytännössä oli aiemmin vakiintuneesti tulkittu. Sinänsä on selvää, kuten valiokuntakin totesi (s. 9), että tilanne on tällä hetkellä epätyydyttävä. Valiokunnan mukaan työoikeudellisten saatavien kanneaikaa ja vanhentumisaikaa koskevia säännöksiä on perusteltua selvittää kolmikantaisesti laajasti myös muilta osin kuin työaikalain osalta. Kysymys onkin parhaiten lainsäätäjän ratkaistavissa.

Edellä lausutuilla ja tuomioista TT 2019:30 ja TT 2021:25 ilmenevillä perusteilla työtuomioistuin katsoo, että kanteessa esitetyt suoritusvaatimukset eivät ole miltään osin vanhentuneita. Vaatimukset on esitetty asiassa sovellettavan kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 55 §:ssä ja E:n osalta työsopimuslain 13 luvun 9 §:ssä säädetyn määräajan kuluessa.

Kohtuullistaminen

Työtuomioistuin on välituomiossaan 3.6.2021 edellä todetuin tavoin katsonut, että kanteessa tarkoitettujen viranhaltijoiden ja työsuhteeseen 1.1.2013 siirtyneen E:n suorittama varallaolo on luettava KVTES:n III luvun 4 §:n mukaiseksi työajaksi. Vaaditut palkkasaatavat ovat määrällisesti riidattomat.

Vastaaja ja kuultava ovat vaatineet, että palkkasaatavia kohtuullistetaan varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (jäljempänä oikeustoimilaki) 36 §:n nojalla. Pykälän 1 momentin mukaan jos oikeustoimen ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan joko sovitella tai jättää se huomioon ottamatta. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on otettava huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat. Pykälän 3 momentin mukaan oikeustoimen ehtona pidetään myös vastikkeen määrää koskevaa sitoumusta.

Kuten työtuomioistuin on tuomiossaan TT 2021:25 todennut, viranhaltijoiden puolesta esitetyt vaatimukset perustuvat virkaehtosopimukseen, joka tulee virkasuhteessa sovellettavaksi kunnallisen virkaehtosopimuslain (lain nimike nykyään laki kunnan ja hyvinvointialueen virkaehtosopimuksista) nojalla. Koska oikeustoimilain 36 §:n sovittelusäännöstä on kuitenkin käytännössä sovellettu laaja-alaisesti, työtuomioistuin ei voi pitää poissuljettuna, etteikö säännös voisi lähtökohtaisesti tulla sovellettavaksi myös virkasuhdetta koskevassa asiassa. Työtuomioistuin viittaa tältä osin tuomiossa TT 2021:25 lausuttuun.

Henkilötodistelu

Työtuomioistuimessa on kuultu Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen pelastuspäällikköä H:ta ja Joensuun kaupungin talousjohtajaa J:tä.

H on kertonut toimineensa Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen pelastuspäällikkönä vuodesta 2004 lukien. Varallaolojärjestelmän taustalla oli ollut vuonna 1976 voimaan tullut uusi palo- ja pelastuslaki, jossa oli edellytetty silloisten palokuntien toimintavalmiuden parantamista. Tämä oli merkinnyt velvoitetta varmistaa niin sanottu osalähtö, jossa kiireellisiin pelastustehtäviin oli tullut olla käytössä pelastusalan ammattilaisia. Tällöin pelastustoimeen perustettiin varallaolojärjestelmä. Pohjois-Karjalassa varallaolojärjestelmä oli tullut 1970-luvun loppupuolella vallitsevaksi toimintavalmiuden ylläpitomuodoksi, ja järjestelmää oli noudatettu vuoteen 2016 saakka. Tämän jälkeen järjestelmään oli tehty muutoksia. Alueellista pelastuslaitosta perustettaessa sille oli vuonna 2004 laadittu oma varallaolo-ohjeistus, kun siihen asti oli noudatettu kuntien omia ohjeistuksia. Suurimmassa osassa alueen paloasemista oli varallaolojärjestelmä, ainoastaan Joensuun ja Lieksan keskuspaloasemilla tällaista ei ollut ollut missään vaiheessa. Varallaoloa koskeva ohjeistus oli perustunut voimassa olleeseen KVTES:iin ja sen perusteella laadittuun asemapalveluohjeeseen. Valtakunnallisesti lähes kaikissa pelastuslaitoksissa oli ollut varallaolojärjestelmä lukuun ottamatta Uuttamaata. Lisäksi Kymenlaakson sekä Satakunnan alueilla oli käytetty sopimuspalokuntia.

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksella oli luotettu varallaolojärjestelmän asianmukaisuuteen sen pitkästä historiasta ja valtakunnallisesti vakiintuneesta käytännöstä johtuen. KVTES:ssä oli ollut jo 1970-luvulta lukien vakiintunut varallaolon määritelmä eikä määräyksiä ollut niitä koskevan soveltamisohjeen 1990-luvulla tapahtunutta tarkistusta lukuun ottamatta muutettu. Pohjois-Karjalassa ei ollut käyty henkilöstöjärjestöjen kanssa erimielisyysneuvotteluja siitä, oliko varallaolossa kyse työajasta. KT oli vasta vuonna 2015 annetun korkeimman oikeuden Laitilan paloasemaa koskeneen ratkaisun jälkeen alkanut tarkemmin ohjeistaa pelastuslaitoksia varallaolosta. Ensimmäiset neuvottelupyynnöt olivat tulleet marraskuussa 2015, jolloin asiasta oli alettu neuvotella. H oli itse saanut Laitilan tapauksesta tiedon vuonna 2014, kun asia oli siirtynyt hovioikeudesta korkeimman oikeuden käsiteltäväksi. Pelastuslaitoksella oli tuolloin kuitenkin päätelty, että Pohjois-Karjalassa kyse oli ollut erilaisesta tilanteesta kuin Laitilassa, koska varalla ollessa oli saanut liikkua toiminta-alueella vapaasti ja aikaa oli varalla ollessa voinut viettää haluamallaan tavalla. Vuonna 2016 järjestelmää oli korkeimman oikeuden ratkaisun johdosta muutettu.

Pelastuslaitokseen kohdistettujen vaatimusten osalta oli tehty laskelma (V6), jonka perusteella kaikkien esitettyjen vaatimusten kustannusvaikutus työnantajamaksuineen oli yhteensä lähes viisi miljoonaa euroa, mikä tarkoitti kolmasosaa pelastuslaitoksen vuosibudjetista ja 30,52 euroa asukasta kohden vastuukuntien asukaslukujen mukaisessa suhteessa jyvitettynä. Nyt kysymyksessä oleva tapaus käsitti noin vajaan miljoonan euron vaateet. Vielä ei tiedetty, tulisiko vielä vireille uusia vaatimuksia.

Korvausten hyväksyminen täysimääräisesti vaikuttaisi H:n arvion mukaan merkittävästi kuntien ja pelastuslaitoksen taloutta heikentävästi. Järjestelmän muutokseen oli varallaolosta luopumisen johdosta panostettu jo miljoona euroa vuodessa. Hyvinvointialueelle siirryttäessä haasteena oli muutenkin muun ohessa toimitilakustannusten kasvu. Lisäksi muut ajankohtaiset tekijät vaikuttivat taloustilannetta heikentävästi.

Pelastustoiminnan kustannusten jakautumista Pohjois-Karjalassa vuosina 2019–2022 käsittelevästä asiakirjasta (V5) näkyi, paljonko omistajakunnat antoivat vuosittain rahaa pelastustoimen palveluiden tuottamiseen. Vuonna 2019 tähän käytettävissä oli ollut 12,2 miljoonaa, vuonna 2020 yhteensä 12,5 miljoonaa, ja vuonna 2021 varallaolojärjestelmään tehtyjen muutosten vuoksi kustannusnousu oli ollut 12 prosenttia 14 miljoonaan euroon. Kustannukset olivat edelleen nousseet vuonna 2022 yhteensä 11 prosenttia 15,6 miljoonaan. Muutokset olivat tarkoittaneet sitä, että oli jouduttu palkkaamaan 22 henkilötyövuotta uutta henkilöstöä ja sopimuspalokuntien palkkiojärjestelmä oli jouduttu uudistamaan. Toimintavalmiusohje ei ollut varallaolosta luopumisen johdosta muuttunut. Henkilöstökulut kattoivat noin 70 prosenttia pelastustoimen kuluista. Vaatimusmäärät olivat siten puolet vuotuisista henkilöstökuluista. Pelastajan vuosiansio oli noin 30.000–45.000 euroa riippuen tehtävästä. Suurimmat vaatimukset olivat noin 300.000 euroa, mikä teki noin 5.000 euroa kuukaudessa, kun vaatimuksentekijöille oli työstä maksettu palkkaa noin 3.000 euroa kuukaudessa.

J on kertonut toimineensa kaupungin talousjohtajana vuodesta 2017. Hän vastasi muun ohessa kaupungin talouden johtamisesta, ohjauksesta ja suunnittelusta. Lisäksi hänen keskeisiin tehtäviinsä kuului maakunnallisen sotekuntayhtymän talouden seuranta sekä taloudellisen ohjauksen valmisteluun osallistuminen. J oli toiminut puheenjohtajana maakunnallisen talousjohtajien työryhmässä, joka muun ohessa valmisteli maakunnallisen sotekuntayhtymän vuotuisen talousarviokehyksen. Talouskehystä laadittaessa käytiin säännönmukaisesti läpi maakunnan eri kuntien taloustilannetta.

Joensuun kaupungin taloustilanne oli haastava ja kireähkö kuten kuntien taloustilanne ylipäätään. Vertailussa muihin vastaavan kokoisiin kaupunkeihin tilanne oli kuitenkin kohtuullinen, koska pitkäjänteistä työtä talouden tasapainon varmistamiseksi oli tehty. Haasteena oli se, että menojen kehitys- ja kasvupaineet olivat pitkään olleet suuremmat kuin tulot ja tulojen kasvuodotukset. Kaupungilla oli mittavat investointipaineet ja kaupunki oli viimeisten 10–15 vuoden aikana toteutettujen, muun ohessa päiväkoteihin ja kouluihin liittyneiden investointien vuoksi voimakkaasti velkaantunut. Lainakannan lisäksi vuokra- ja leasingvastuut olivat kasvaneet. Nämäkin lisäsivät kunnan menoja. Tulojen ja menojen kehityksen epäsuhta sekä lainakannan ja vastuiden kasvu olivat siten olleet iso haaste. Kaupungissa oli lisäksi verrattain korkea työttömyysaste ja kuntalaisten tulotaso oli matalampi kuin vastaavan suuruisissa kaupungeissa yleensä. Tämä oli haastavaa, koska verotulot olivat keskeinen rahoituslähde palveluita järjestettäessä. Lisäksi työttömyyden menot olivat kohtuullisen korkeat. Ennakkoarvioiden mukaan hyvinvointialueuudistuksen myötä kaupungin taloustilanne olisi edelleen kiristymässä.

Vuodet 2020 ja 2021 olivat olleet taloudenkin näkökulmasta hyvin poikkeukselliset. Ennen koronapandemiaa vuosi 2019 oli ollut kuntatalouden historian heikoin vuosi, ja vuoden 2020 talousarvio oli laadittu tilanteessa, jossa oli ollut käynnissä myös yhteistoimintaneuvottelut. Tavoitteena oli ollut kuuden miljoonan euron pysyvien rakenteellisten säästöjen saavuttaminen. Tämä oli merkinnyt yli sadan henkilötyövuoden vähennystä, yli sadalla henkilöllä tehtäväkuvien muutoksia ja yli 90 henkilöllä työajan muutoksia. Lisäksi oli toteutettu yli 20 henkilön irtisanomiset. Samanaikaisesti myös sotekuntayhtymä oli käynyt yhteistoimintaneuvotteluja. Kaikkia yhteistoimintamenettelyyn liittyneitä toimenpiteitä ei ollut vielä pystytty toteuttamaan, koska koronakriisi oli aiheuttanut muutoksia kaupungin toimintaan ja talouteen. Keväällä 2020 rajoitustoimien myötä työttömyys oli noussut ja verotuloennusteet olivat tämän johdosta heikentyneet. Samanaikaisesti oli tehty rajoitustoimia ja palveluita oli laitettu kiinni. Vuosi 2020 oli ollut vaikea ennustaa, koska tilanne oli elänyt voimakkaasti ja valtion tukitoimet olivat tulleet useassa erässä. Tukitoimien johdosta talous oli vuonna 2020 muodostunut arvioitua paremmaksi ja ollut 4,5 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Koronatukien suuruus oli ollut 24 miljoonaa euroa. Myös vuonna 2021 oli saatu taloutta parantavia tukia. Tukituloja kunnalla ei kuitenkaan jatkossa ollut, ja tähän tuli olemaan haasteellista sopeutua, koska koronapandemiasta johtuvia menoja kertyi edelleen. Valtion osuuksiin ei ollut tehty kunnille vuodelle 2022 lakisääteistä kustannusten jaon tarkistusta, mikä olisi merkinnyt kunnille noin 550 miljoonan lisätuloja. Tämä oli johtunut siitä, että kunnat olivat saaneet 2020–2021 enemmän koronatuloja kuin niille oli aiheutunut koronasta menoja.

Vuoden 2022 talousarvio oli laadittu tasapainoon eli niin sanottua nollatulosta tavoitellen. Lainakanta ja erilaiset vastuut kuitenkin kasvoivat. Tulorahoitus ei ollut välttämättömiin investointeihin nähden riittävää eikä talous siten ollut pidemmällä aikavälillä tarkastellen tasapainossa. Kaikkia palvelutarpeita ei ollut pystytty huomioimaan, vaan oli jouduttu tekemään sopeutusta ja asettamaan tavoitteita sopeutukselle. Talousarvion toteutumiseen liittyi kuitenkin huomattavaa epävarmuutta johtuen muun ohella Ukrainan kriisistä ja voimakkaasta inflaatiosta.

Kaupunki oli tehnyt vuoden 2019 tilinpäätöksessä kirjanpitolain mukaisen pakollisen varauksen varallaolokorvausten maksamiseen varovaisuusperiaate huomioiden. Vaikka kyse oli kirjanpitoon kirjatusta menosta, ei kaupungilla ollut korvamerkittyä rahaa korvausten maksamiseen. Korvausten realisoituessa rahoitus jouduttaisiin erikseen järjestämään. Koska kaupungin tulorahoitus ei riittänyt investointeihin, tämä tarkoittaisi lisälainanottoa. Haasteena olivat myös muut vireillä olevat korvausvaateet ja kokonaiskorvausten määrä vastaisi lähes kolmasosaa pelastustoimen vuosittaisista kustannuksista. Velkamäärän kasvaminen oli kaupungille todella iso haaste, ja lisähaastetta toi tuleva soteuudistus, jonka myötä kuntien tuloista tuli häviämään yli puolet, mutta lainat ja vastuut sekä korko- ja muut rahoitusriskit oli silti kyettävä hoitamaan. Palveluiden rahoittamiseen oli siten jatkossa vähemmän rahaa käytössä, mikä tarkoitti kuntatalouden sopeuttamistoimia.

Pohjois-Karjalan maakunnan kuntien tilanne oli samalla tavalla haastava ja kireä kuin Joensuussakin. Kokonaisuutena taloudellinen tilanne oli kohtuullinen, vaikka työttömyys oli yleisesti korkeampi ja tulotaso matalampi kuin koko maassa keskimäärin. Myös veroprosentti oli kunnissa keskimääräistä korkeampi. Talouden tilanteen ylläpitäminen edellytti kunnilta jatkuvia toimenpiteitä. Tilanne tuli heikkenemään vuonna 2022 ja maakunnan 13:sta kunnasta kaksi oli joutunut nostamaan veroprosenttiaan. Vain neljällä kunnista oli ollut ylijäämäinen talousarvio. Kuntien lainakanta oli kasvussa, mutta verotulojen kasvunäkymä oli vuonna 2022 heikko, koska työttömyys oli korkea ja työikäisten osuus oli pienempi kuin muualla maassa. Soteuudistus tarkoitti ennakkolaskelmien mukaan sitä, että kunnista kymmenen tuli häviämään uudistuksessa ja tilanne tuli kiristymään entisestään. Pohjois-Karjalassa Ukrainan kriisi vaikeutti yritysten tilannetta, koska Venäjän osuus yritysten viennistä oli merkittävä.

Vain Joensuu ja sen viereiset kunnat, kuten Kontiolahti ja joinain vuosina Liperi, olivat kasvukuntia muiden kuntien menettäessä väestöä. Lieksa, Kitee, Tohmajärvi ja Rääkkylä olivat tehneet tälle vuodelle positiivisen tuloksen, mutta ne muodostivat vain 16 prosenttia maakunnan väestömäärästä. Joensuulla, Kontiolahdella ja Liperillä oli hyvin haasteellinen taloustilanne muun ohessa suurten investointien vuoksi. Keskuksesta kauempana sijaitsevilla kunnilla oli väestönkasvu negatiivista ja niiden talouden sopeuttamiskeinot olivat soteuudistuksen myötä rajalliset. Maakunnassa oli yksi Suomen neljästä kriisikunnasta eli Rääkkylä. Vaikka se oli tehnyt vuodelle 2022 ylijäämäisen talousarvion, sen tuli myös kyetä jatkamaan positiivista tulostaan.

Maakuntien yhteenlaskettu tulos oli ollut vuonna 2019 alijäämäinen. Vuosi 2020 oli muodostunut koronatukitoimien johdosta lopulta myönteiseksi ja tulos oli ylijäämäinen (K2–K8, V17), koska kunnat olivat saaneet yhteensä 50 miljoonaa euroa koronatukia. Tukitoimien vaikutus oli maakunnallisestikin kuitenkin pienenemässä, vaikka menoissa oli yhä koronan aiheuttamia paineita. Outokummussa oli vuonna 2020 tehty sähköyhtiön myyntiin liittyviä osakekauppoja, joista oli kirjautunut merkittävä kertaluontoinen tulosvaikutus, mutta tämä erä kohdistui vain kyseiselle kunnalle eikä se vaikuttanut rakenteellisiin ongelmiin. Vuosittain laadittavan kuntatalousohjelman sisältämän painelaskelman mukaan kuntatalouden tilanne oli tulevina vuosina heikkenemässä, Pohjois-Karjalassa enemmän kuin muualla maassa. Taustalla oli se, että tulokehitys oli maakunnassa heikon väestörakenteen vuoksi heikompaa kuin koko maassa. Varallaoloa koskevien korvausvaatimusten toteutuminen tarkoittaisi valtaosalle kunnista sitä, että jouduttaisiin ottamaan lisää lainaa.

Työtuomioistuimen arvio ja johtopäätökset

Vastaaja ja kuultava ovat sovitteluvaatimuksensa perusteina vedonneet siihen, että KVTES:n III luvun 4 §:n soveltaminen sekä KVTES:n tuntipalkkaa, sunnuntaityökorvausta, iltatyökorvausta, yötyökorvausta, lauantaityökorvausta, lisätyökorvausta, ylityökorvausta ja viikkolepokorvausta koskevien määräysten soveltaminen johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen. Ne ovat korostaneet ensinnäkin sitä, että työnantaja ja palkansaajajärjestö ovat korkeimman oikeuden antamaan ratkaisuun KKO 2015:48 asti olleet yhtä mieltä siitä, että henkilöt ovat suorittaneet vapaamuotoista varallaoloa, jonka mukaisesti korvaukset on vuosien ajan myös maksettu. Kaupunki on vastaajan ja kuultavan mukaan perustellusti luottanut tulkintansa sovellettavasta virkaehtosopimusmääräyksestä olevan oikea.

Asiassa on kyse vuosina 2012–2016 Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen eräillä paloasemilla suoritetusta varallaolosta. Asia on H:n kertomuksen perusteella riitautunut paikallisesti sen jälkeen, kun korkein oikeus on 25.6.2015 antanut ratkaisunsa KKO 2015:48. Ratkaisussa oli kyse viime kädessä siitä, että virka- ja työehtosopimuksen työaikaa koskevan määräyksen tulkinnassa työaikadirektiivi 2003/88/EY asettaa vähimmäisvaatimukset sille, mitä ainakin on pidettävä työaikana (ks. tuomion kohta 23) – riippumatta siis siitä, mikä tältä osin on ollut sopimukseen osallisten mahdollinen yhteinen tarkoitus. Tuossa asiassa arvioitavana ollut Laitilan paloaseman varallaolojärjestelmä on pitkälti vastannut nyt käsiteltävässä asiassa paloasemilla noudatettua varallaolojärjestelmää lähtöaikavaatimuksineen. Viimeistään korkeimman oikeuden antaman ratkaisun jälkeen työnantajan on tullut ymmärtää, että sen noudattama varallaolokäytäntö on ollut KVTES:n vastainen. Turun hovioikeuden tuomio mainitussa asiassa on annettu jo vuonna 2012, ja tuossa tuomiossa on niin ikään katsottu, että varallaoloajaksi luettu aika tuli lukea työajaksi. Nämä seikat huomioon ottaen ei voida katsoa, että kaupunki on perustellusti voinut luottaa tulkinneensa virkaehtosopimusta oikein. (Ks. myös TT 2021:25.) Sinänsä varallaoloa koskeva sopimusmääräys on 1970-luvulta lähtien ollut KVTES:ssä nykyisen kaltainen (V11, V12) ja määräyksen tulkinta ollut pitkään vakiintunut ilman että asiasta olisi syntynyt erimielisyyksiä (H sekä K:n ja L:n kertomukset 3.6.2021 annetussa välituomiossa numero 48). Sovitteluharkinnassa ei ole kuitenkaan annettu merkitystä sille, että työnantaja on perustellusti voinut olla siinä käsityksessä, että se on toiminut virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (TT 2020:30).

Vastaaja ja kuultava ovat vedonneet toiseksi siihen, että täysimääräisten työaikakorvausten hyväksyminen johtaisi huomattavaan epätasapainoon viranhaltijoiden työsuorituksen ja kaupungin suorittamien korvausten välillä. Tältä osin on vedottu siihen, että hälytykset varallaoloaikana olivat toistuneet harvakseltaan ja vaadittujen työaikakorvausten määrä on suuri verrattuna samalta ajalta maksettuun palkkaan.

Työtuomioistuin on jo tuomiossaan TT 2021:25 todennut, että sovitteluharkinnassa ei voida antaa merkitystä sille, että täysimääräinen vaatimusten hyväksyminen johtaisi epätasapainoon viranhaltijoiden työsuoritusten ja korvausten välillä (ks. myös KKO 2015:48, 29–32 kohdat). Varallaoloaika on tässä asiassa luettu kokonaisuudessaan työajaksi, koska olosuhteita kokonaisuutena arvioiden ja ottaen erityisesti huomioon lyhyt valmiusaika varallaolijoihin kohdistuneet velvoitteet ovat vaikuttaneet objektiivisesti ja erittäin huomattavasti heidän mahdollisuuteensa käyttää vapaasti varallaolojaksojen aikana se aika, jolloin heiltä ei ole edellytetty työtehtävien suorittamista, ja käyttää tämä aika omiin asioihinsa. Kyse ei siten ole ollut lepoajasta vaan työajasta – siitä huolimatta, että hälytyksiä olisi tullut vain harvakseltaan. Tätä unionin oikeuden työajan käsitettä koskevaa tulkintaa ei voida kyseenalaistaa väitteillä tulkinnan taloudellisista vaikutuksista (tuomio Jaeger C-151/02, EU:C:2003:437, tuomion 66 kohta), eivätkä osapuolet ole myöskään sopineet työajaksi luettavalta päivystysajalta maksettavasta sellaisesta korvauksesta, joka olisi jotain muuta kuin normaali palkka.

Vastaaja ja kuultava ovat vedonneet lisäksi siihen, että palkkavaatimukset ovat taannehtivia ja määriltään suuria, ja kaupungin ja maakunnan kuntien taloudellinen tilanne on heikko. Talousjohtaja J:n kertomuksesta on ilmennyt, että kaupungin menot ja tulot ovat pitkään olleet epätasapainossa. Toteutettujen investointien vuoksi kaupunki on myös voimakkaasti velkaantunut. Lainakannan lisäksi vuokra- ja leasingvastuut ovat kasvaneet. Työttömyys on korkealla ja kuntalaisten tulotaso matala. Syksyllä 2019 on aloitettu yhteistoimintamenettely kaupungin taloudellisen tilanteen heikennyttyä voimakkaasti (V1, V2, V3). Taloustilanteen korvaamiseksi on tavoiteltu pysyviä kuuden miljoonan euron säästöjä vuosien 2020 ja 2021 aikana, mikä on tarkoittanut muun ohella henkilöstön irtisanomisia. Vuoden 2022 talousarvio on laadittu tasapainoon, mutta J:n mukaan kaupungin tulorahoitus ei ole välttämättömiin investointeihin nähden riittävää vaan talouden sopeuttamistoimia on edelleen jatkettava (V4). Muun ohella hyvinvointialueuudistuksen johdosta taloudellisen tilanteen kehitykseen liittyy lähivuosina paljon epävarmuutta. Maakunnan muissa kunnissa taloudellinen tilanne on J:n kertomuksen ja kirjallisten todisteiden (V13–V16) perusteella niin ikään heikko vastaavista syistä kuin Joensuun kaupungissa. Talouden sopeuttamiskeinot ovat lisäksi pienissä kunnissa rajalliset.

Vaatimukset sivukuluineen ovat tässä asiassa noin miljoona euroa, joten ne ovat vastaajan ja kuultavan toteamin tavoin määriltään suuria. Lisäksi H on tuonut esiin, että kaupungille esitettyjen vaatimusten kokonaismäärä on noin viisi miljoonaa euroa (V6). Yleisenä lähtökohtana on kuitenkin sovittelun poikkeusluontoisuus. Korvausten kohtuullistaminen erityisesti nyt käsiteltävän kaltaisessa tilanteessa, jossa velallisena on julkisen sektorin työnantaja, olisi hyvin poikkeuksellista. Sovittelukynnys voisi ylittyä vain erittäin painavista syistä. Kuntien taloudellinen tilanne ei työtuomioistuimen näkemyksen mukaan voi olla sellainen seikka, joka sellaisenaan voisi johtaa korvausten kohtuullistamiseen, vaikka se sinänsä puhuisikin sovittelun puolesta. Kun muutkaan vastaajan ja kuultavan vetoamat seikat eivät edellä selostetuin perustein erityisesti puolla sovittelua, työtuomioistuin katsoo, että määrällisesti riidattomien palkkasaatavien tuomitseminen kaupungin maksettavaksi ei ole kaupungille sillä tavoin kohtuutonta, että sovittelulle olisi oikeustoimilain 36 §:ssä tarkoitettuja perusteita.

Palkkasaatavavaatimukset on siten hyväksyttävä kokonaisuudessaan.

Viivästyskorko

Kanteessa on vaadittu viivästyskorkoa ensinnäkin työsuhteeseen 1.1.2013 siirtyneen E:n saataville. Toiseksi on vaadittu vahvistettavaksi, että kaupunki on velvollinen maksamaan viivästyskorkoa virkasuhteisten A:n, B:n, C:n, D:n ja G:n sille saatavamäärälle, joka on erääntynyt 31.3.2016 jälkeen. Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 56 a §:n 1 momentin mukaan virkasuhteeseen perustuvan saatavan suorituksen viivästyessä sovelletaan, mitä korkolaissa (633/1982) säädetään viivästyskorosta. Säännös on tullut voimaan 1.4.2016.

Riitaa on siitä, mistä ajankohdasta lukien viivästyskorkoa on suoritettava.

Korkolain 5 §:n 1 momentin mukaan jos velan eräpäivä on velallista sitovasti ennalta määrätty, viivästyskorkoa on maksettava eräpäivästä lukien.

Lain 7 §:n 1 momentin mukaan vahingonkorvaukselle tai vastaavanlaiselle velalle, jonka määrän ja perusteen toteaminen edellyttää erityistä selvitystä, viivästyskorkoa on maksettava siitä lähtien, kun 30 päivää on kulunut päivästä, jona velkoja esitti vaatimuksensa sekä sellaisen korvauksen perustetta ja määrää koskevan selvityksen, jota häneltä kohtuudella voidaan vaatia ottaen huomioon myös velallisen mahdollisuudet hankkia selvitys. Jos selvitystä on pidettävä riittämättömänä ainoastaan velan määrän osalta, viivästyskorkoa on kuitenkin maksettava sille velan määrälle, jota kohtuudella voidaan pitää selvitettynä.

Lain 9 §:n mukaan viivästyskorkoa on muun ohessa 7 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa kuitenkin maksettava viimeistään siitä päivästä, jona velan maksua koskeva haaste annettiin velalliselle tiedoksi, tai, jos vaatimus esitetään oikeudenkäynnin aikana, sen esittämisestä lukien.

Tässä asiassa kyse on palkkasaatavista. Palkan maksupäivä on ollut työnantajaa sitovasti ennalta määrätty. Vastaajat ovat vedonneet siihen, että velan määrän ja perusteen toteaminen on edellyttänyt erityistä selvitystä, kun varallaolon lukeminen työajaksi on perustunut olosuhteiden kokonaisarvioon. Korkolain 7 ja 9 §:n soveltaminen edellyttää kuitenkin sitä, että kyse olisi vahingonkorvausvelasta tai siihen rinnastettavasta velasta. Oikeuskirjallisuudessa on todettu, että on jossain määrin epäselvää, mitä kaikkia velkatyyppejä 7 §:n alaan luetaan varsinaisten vahingonkorvausvelkojen lisäksi. Säännöksen soveltamisalaan on katsottu kuuluvaksi esimerkiksi hinnanalennus, tai korvaus siitä, että sopijapuoli on pitänyt huolta toiselle kuuluvasta esineestä, taikka korvaus, jonka työnantaja on velvollinen maksamaan työntekijälle työsuhdekeksinnöstä. (Olli Norros, Velvoiteoikeus, Alma Talent 2018, s. 273–274.) Työtuomioistuin katsoo, että E:n, A:n, B:n, C:n, D:n ja G:n saatavia ei ole pidettävä korkolain 7 §:ssä tarkoitettuna velkana, joten sovellettavaksi tulee korkolain 5 §. Kantajan esittämä viivästyskoron laskentatapa on ollut riidaton siinä tapauksessa, että mainittu säännös tulee sovellettavaksi.

Edellä lausutuilla perusteilla E:n osalta vaadittu ensisijainen viivästyskorkovaatimus ja viivästyskorkoa koskeva ensisijainen vahvistusvaatimus on hyväksyttävä.

Vastaaja ja kuultava ovat osana kohtuullistamisvaatimusta vaatineet, että kaupunkia ei tule velvoittaa suorittamaan viivästyskorkoa. Korkolain 11 §:n 1 momentin mukaan viivästyskorkoa voidaan sovitella säännöksessä mainituin edellytyksin vain jos velallisena on luonnollinen henkilö. Sovittelu ei siten tässä tilanteessa ole mahdollista.

Oikeudenkäyntikulut

Kantajan vahvistusvaatimukset on hyväksytty 3.6.2021 annetulla välituomiolla. Myös kantajan suoritusvaatimukset on hyväksytty. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja Joensuun kaupunki ovat asian hävitessään oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 33 a §:n 1 momentin nojalla velvollisia yhteisvastuullisesti korvaamaan Julkisen alan unioni JAU ry:n kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Ottaen huomioon asiaa koskeva oikeuskäytäntö oikeustilaa ei voida pitää siten epäselvänä, että asiassa olisi perusteita määrätä asianosaiset pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja Joensuun kaupungin on siten korvattava Julkisen alan unioni JAU ry:n oikeudenkäyntikulut täysimääräisesti. Oikeudenkäyntikuluvaatimus on määrältään myönnetty.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin

- velvoittaa Joensuun kaupungin maksamaan yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisia palkkasaatavia:

A) A:lle yhteensä 150.740,59 euroa

B) B:lle yhteensä 292.447,48 euroa

C) C:lle yhteensä 131.277,94 euroa

D) D:lle yhteensä 135.518,86 euroa

E) E:lle yhteensä 72.323,51 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen laskettuna

13.676,42 eurolle 31.12.2013 lukien

14.079,65 eurolle 31.12.2014 lukien

6.348,18 eurolle 31.12.2015 lukien

1.473,12 eurolle 30.4.2016 lukien

F) F:lle 50.850,73 euroa

G) G:lle yhteensä 37.245,54 euroa

- velvoittaa Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja Joensuun kaupungin yhteisvastuullisesti korvaamaan Julkisen alan unioni JAU ry:n oikeudenkäyntikulut 41.482,13 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomion antamispäivästä lukien.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Outi Anttila puheenjohtajana sekä Riitta Kiiski, Mikko Nyyssölä, Risto Lerssi, Anu-Tuija Lehto ja Ari Komulainen jäseninä. Valmistelija on ollut Meeri Julmala.

Tuomio on yksimielinen.