TT 2022:34

Välituomiolla oli ratkaistavana kysymys siitä, oliko päällystöviranhaltijan varallaoloksi luettua aikaa pidettävä kokonaisuudessaan työaikana.

Päällystövarallaolossa valmiusaika oli ollut hyvin lyhyt, koska työ oli alkanut lähes välittömästi hälytyksen tultua. Työtehtävät oli voitu suorittaa myös etänä, jos tilannepaikalle lähteminen ei varallaolijan oman harkinnan mukaan ollut ollut tehtävän kannalta tarpeen. Varallaolijan oli kuitenkin tullut olla sellaisessa valmiudessa, että hän tarpeen vaatiessa oli kyennyt lähtemään hyvin nopeasti hälytystehtävään.

Valmiusajan lisäksi huomioon oli kuitenkin otettava yhtäältä muut varallaolijalle asetetut velvoitteet ja toisaalta varallaoloa helpottavat järjestelyt ja edut, jotka varallaolijalle oli myönnetty. Arvio oli tehtävä kaikkien asian kannalta merkityksellisten olosuhteiden kokonaisarvioinnin perusteella. Oli punnittava, olivatko varallaolijan vapaa-ajan käytölle varallaolosta aiheutuneet rajoitukset olleet niin voimakkaita, että varallaolijalla ei olosuhteita kokonaisuutena arvioiden ollut ollut mahdollisuutta tosiasialliseen lepoon.

Päällystövarallaolija oli voinut oleskella hyvin laajalla alueella eikä hänen ollut tullut viettää vapaa-aikaansa esimerkiksi vain paloaseman välittömässä läheisyydessä. Hänen käytössään oli lisäksi ollut johtoauto, jossa oli säilytetty tarvittavia työvälineitä ja -varustusta ja jolla oli voinut liikkua vapaasti koko varallaoloalueella. Toisaalta varallaolija oli joutunut koko ajan pysyttelemään auton läheisyydessä ja lisäksi huolehtimaan sen latauksesta, mikä oli osaltaan rajoittanut varallaolijan mahdollisuuksia viettää vapaa-aikaansa. Näitä ja muita välituomiosta tarkemmin ilmeneviä seikkoja punnittuaan työtuomioistuin katsoi, että viranhaltijaan varallaoloaikana kohdistuneet velvoitteet eivät kokonaisuutena olleet muodostaneet vapaa-ajan käytölle niin voimakasta rajoitetta, että viranhaltijalla ei olisi ollut mahdollisuutta tosiasialliseen lepoon. Hälytyksiä ei ollut myöskään tullut niin tiheästi, että varallaoloaikaa olisi sillä perusteella tullut pitää kokonaisuudessaan työaikana. Olosuhteita kokonaisuutena arvioiden viranhaltijan suorittamaa varallaoloa ei tullut lukea kokonaisuudessaan työajaksi. Kanne hylättiin tältä osin.

Välituomiossa vahvistettiin vastaajien myöntämisen perusteella, että yksikönjohtajavarallaoloa suorittaneen palomiehen osalta varallaoloksi luettu aika tuli lukea kokonaisuudessaan työajaksi.

KANTAJA

Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry

VASTAAJAT

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

Jyväskylän kaupunki

ASIA

Varallaolo

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Vireille 23.12.2020

Suullinen valmistelu 21.9.2021

Jatkettu suullinen valmistelu 1.3.2022

Pääkäsittely 15.3.2022

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Kanteessa tarkoitettuna aikana voimassa olleen kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES 2012–2014 ja 2014–2016) III luku sisälsi muun ohella seuraavat määräykset :

2 § Työaikalain alaiset viranhaltijat/työntekijät

1 mom.

Työaikalain alaisiin viranhaltijoihin/työntekijöihin sovelletaan tämän luvun määräysten lisäksi seuraavia työaikalain säännöksiä, jollei niistä ole sovittu toisin tämän sopimuksen liitteessä tai muulla virka- tai työehtosopimuksella:

5 §:n 3 momentti (viranhaltijan velvollisuus suorittaa varallaoloa), 8 § (moottoriajoneuvon kuljettajan työaika), 9 §:n 2 momentti (työehtosopimukseen perustuva säännöllinen työaika), 13 §:n 1 ja 3 momentti (liukuva työaika), 14 §:n 1 ja 3 momentti (poikkeuksellinen säännöllinen työaika), 15 § (lyhennetty työaika), 18 § (työntekijän suostumus ja viranhaltijan velvollisuus tehdä lisä- ja ylityötä), 19 § (ylityön enimmäismäärä), 20 § (aloittamis- ja lopettamistyö), 21 § (hätätyö), 24 § (työsopimuksen päättyminen kesken tasoittumisjakson), 26 § (yötyö) jäljempänä 31 §:stä ilmenevin poikkeuksin, 27 § (vuorotyö ja yövuorot jaksotyössä), 29 § (vuorokausilepo), 30 § (moottoriajoneuvon kuljettajan vuorokausilepo), 33 §:n 1 momentti (sunnuntaityön teettäminen), 36 § (poikkeuslupa), 37 § (työaikakirjanpito) sekä 8 luvun erinäiset säännökset (kanneaika, säännösten pakottavuus, rangaistussäännökset, ym.).

2 mom.

Edellä 1 momentin määräyksellä työaikalain säännöksiä ei ole otettu tämän virka- ja työehtosopimuksen osaksi.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

4 § Työaika

Määritelmä

1 mom.

Työajaksi luetaan työhön käytetty aika sekä aika, jonka viranhaltija/työntekijä on velvollinen olemaan työpaikalla työnantajan käytettävissä.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

5 § Varallaoloaika

1 mom.

Varallaololla tarkoitetaan sitä, että viranhaltijan/työntekijän on oltava tavoitettavissa niin, että hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön. Varallaoloksi ei katsota velvollisuutta olla työpaikalla työvalmiudessa paitsi silloin, kun viranhaltijalle/työntekijälle on annettu lupa olla varalla valintansa mukaan joko työpaikalla tai määrätyin ehdoin sen ulkopuolella. Varallaoloaikaa ei lueta työaikaan. Varallaoloajan pituus ja varallaolon toistuvuus eivät saa haitata kohtuuttomasti viranhaltijan/työntekijän vapaa-ajan käyttöä. Viranhaltijalla varallaolovelvollisuus perustuu sopimukseen tai määräykseen ja työntekijällä sopimukseen.

Soveltamisohje

Varallaolosta tulee antaa sellaiset kirjalliset ohjeet, että viranhaltija/työntekijä tietää varallaoloon liittyvät oikeudet ja velvollisuudet (esimerkiksi missä ajassa työpaikalle on viimeistään saavuttava). Viranhaltijan velvollisuudesta olla varalla on säädetty työaikalain 5 §:n 3 momentissa (viittausmääräys).

Mikäli viranhaltija/työntekijä kutsutaan varallaolosta työhön, työntekoon käytetty aika luetaan työajaksi eikä tältä ajalta suoriteta varallaolokorvausta. Varallaolossa työpaikalle ja takaisin matkustamiseen kuluvaa aikaa ei lueta työajaksi.

Jos työnantaja on järjestänyt varallaoloa varten asunnon, jota ei voida pitää viranhaltijan/työntekijän varsinaisena asuntona, mutta jossa työnantaja on velvoittanut hänet olemaan varalla, tällaisessa asunnossa oleskeluvelvollisuus luetaan työajaksi eikä kyseessä ole varallaolo.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

3 mom.

Kultakin varallaolotunnilta, jona viranhaltija/työntekijä on velvoitettu olemaan varalla, maksetaan rahakorvauksena 20–30 % korottamattomasta tuntipalkasta tai annetaan vastaava vapaa-aika. Korvausta määrättäessä otetaan huomioon varallaolon aiheuttamat rajoitukset viranhaltijalle/työntekijälle kuten esimerkiksi liikkumisalueen laajuus ja työpaikalle saapumisen enimmäisaika.

4 mom.

Jos työnantaja on poikkeuksellisesti määrännyt viranhaltijan/työntekijän olemaan asunnossaan tavoitettavissa niin, että hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön, korvaus varallaolosta määräytyy työaikalain 5 §:n 2 momentin mukaisesti. Edellä tarkoitettu kello 24.00–06.00 suoritettu varallaolo korvataan ainoastaan työaikalain alaiselle viranhaltijalle/työntekijälle. Työaikalain ulkopuoliselle maksetaan ko. aikana työhön kutsumisesta aiheutuvasta häiriöstä erillinen kohtuullinen korvaus.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

6 mom.

Varallaolokorvauksen suorittamisen edellytyksenä on, että viranhaltija/työntekijä on ollut varalla työnantajan määräajaksi antaman kirjallisen määräyksen tai laatiman työvuoroluettelon nojalla. Korvausmuodosta (raha vai vapaa) päättää työnantaja.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

ASIAN TAUSTA JA ERIMIELISYYS

Keski-Suomen pelastuslaitoksen paloasemilla pelastushenkilöstön työ on ollut päivätyötä, jossa työvuorot on laadittu useimmiten maanantaista torstaihin kello 8 ja 16 väliselle ajalle ja perjantaisin kello 8 ja 14.15 väliselle ajalle. Koska pelastuslaitoksella työskentelevät ovat olleet paloasemalla työvuorossa vain arkipäivisin, pelastusvalmius muuna aikana on hoidettu siten, että osa henkilöstöstä on ollut varalla arki-iltaisin, öisin ja viikonloppuisin. Varallaololistat on tehty työvuorosuunnittelussa ja ne on vahvistettu samoin kuin työvuorolistat.

A on työskennellyt toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa Jyväskylän kaupunkiin paloesimiehen virassa sijoituspaikkanaan Keski-Suomen pelastuslaitoksen Jyväskylän paloasema. Palomestarin (11.5.–26.8.2012) ja palopäällikön (27.8.2012–31.12.2013) virassa työskennellessään hänen sijoituspaikkanaan on ollut Keski-Suomen pelastuslaitoksen Saarijärven paloasema. A on varalla ollessaan toiminut päällystöviranhaltijana.

Kaupunki on sallinut A:n yöpyvän varallaolon aikana aseman tiloissa. A:ta tai muitakaan varallaolijoita ei ole velvoitettu yöpymään tai oleskelemaan asemalla varallaolon aikana. Päällystövarallaolossa A on varallaoloaikana voinut liikkua varallaoloalueellaan käytössään olevalla pelastuslaitoksen ajoneuvolla, jossa myös sammutusvarusteet säilytettiin. Varallaolon aikana varallaolijoilla on ollut mukanaan matkapuhelin ja Virve-puhelin, johon hälytys on tullut.

Keski-Suomen pelastuslaitoksen varallaolo-ohjeen 8.12.2006 mukaan alueellisessa varallaolossa olevan päällystön, jolla on käytössään pelastuslaitoksen hälytysajoneuvo, tulee olla varallaoloalueellaan varalla siten, että hälytystehtäviin välittömästi lähtemiselle ei ole esteitä. Ohjeessa mainittu varallaoloalue tarkoitti A:n kohdalla Saarijärven toiminta-aluetta (Saarijärvi, Karstula, Kivijärvi, Kyyjärvi ja Kannonkoski).

Erimielisyys vallitsee siitä, onko A:n suorittama päällystövarallaolo kanteessa mainittuina aikoina katsottava työajaksi. Asiassa on riitaa myös siitä, onko kaupungin katsottava rikkoneen virka- ja työehtosopimusta tieten ja onko Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa. Vielä asiassa on riitaa palkkasaatavien määristä. Tältä osin kysymys on siitä, vastaavatko vaatimukset määrältään tosiasiallisesti suoritettuja varallaolovuoroja ja ovatko viranhaltijoiden saatavat osin tai kokonaan vanhentuneet. Lisäksi on kysymys siitä, onko mahdollisia saatavia kohtuullistettava.

Asiassa on käyty vuonna 2016 alkaneet paikallisneuvottelut, jotka päättyivät 21.3.2017. Keskusneuvottelut on aloitettu neuvottelupyynnöllä 15.1.2019 ja ne ovat päättyneet 18.12.2019.

Välituomiolla ratkaistaan ensin kanteessa esitetty vahvistusvaatimus.

Vastaajat ovat 21.9.2021 myöntäneet kanteessa esitetyn vahvistusvaatimuksen B:n osalta oikeaksi.

KANNE

Vaatimukset

Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry on vaatinut, että työtuomioistuin

1. vahvistaa, että kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen III luvun 4 §:n perusteella

1.1. A:n ajalla 1.1.2012–31.12.2013

1.2. B:n ajalla 1.1.2012–14.11.2015

Jyväskylän kaupungin palveluksessa varallaoloksi luettu aika tulee lukea kokonaisuudessaan työajaksi,

2. velvoittaa Jyväskylän kaupungin maksamaan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisia palkkasaatavia

2.1. A:lle ajalta 1.1.2012-31.12.2013 yhteensä 74.266,40 euroa

2.2. B:lle ajalta 1.1.2012–14.11.2015 yhteensä 74.137,05 euroa,

3. velvoittaa Jyväskylän kaupungin maksamaan kantajalle hyvityssakkoa virkaehtosopimuksen tieten rikkomisesta,

4. velvoittaa Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n maksamaan kantajalle hyvityssakkoa valvontavelvollisuuden laiminlyönnin johdosta sekä

5. velvoittaa Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja Jyväskylän kaupungin korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut korkoineen.

Perusteet

Päällystöviranhaltijalla oli velvollisuus varallaolon tekemiseen. Varallaolon aikana A:lla oli mukanaan Virve-puhelin ja matkapuhelin, jolla hoidettiin virka-asioita. Hän hoiti pelastuslaitoksen päivittäisiä käytännön asioita (esim. kalustoon ja palomiesten tai sopimusmiesten työjärjestelyihin liittyviä kysymyksiä). Hänellä oli velvollisuus huolehtia siitä, että hänellä oli jatkuvasti käytössään johtoauto (RKS36). Sammutusvarusteet säilytettiin johtoautossa. Hänellä oli oltava virkavaatteet päällä.

Keski-Suomen pelastuslaitoksen varallaolo-ohjeen mukaan alueellisessa varallaolossa olevan päällystön, jolla on käytössään pelastuslaitoksen hälytysajoneuvo, tulee olla varallaoloalueellaan varalla siten, että hälytystehtäviin välittömästi lähtemiselle ei ole esteitä. Käytännössä A:n oli seurattava toiminta-alueen yksiköiden -puhelinliikennettä. A oli välittömässä toimintavalmiudessa. Hänen oli otettava johtovastuu välittömästi. A saattoi johtaa tehtävää olinpaikastaan tai sitten hänen oli tehtävän niin edellyttäessä lähdettävä välittömästi varsinaisiin hälytystehtäviin. Tehtävät olivat luonteeltaan kiireellisiä. Pelastusauto lisäsi työhön sidottuisuutta. A:lla on ollut ainakin perusteltu syy olettaa, että hänellä on ne velvollisuudet, joita edellä on kuvattu.

Ohjeessa mainittu varallaoloalue tarkoitti A:n kohdalla Saarijärven toiminta-aluetta (Saarijärvi, Karstula, Kivijärvi, Kyyjärvi ja Kannonkoski). A:lla ei ollut mahdollisuutta suorittaa varallaoloa kotoaan Laukaalta, koska se ei kuulunut toiminta-alueeseen. Hän oleskeli varalla ollessaan Saarijärven paloasemalla.

Erityisesti edellytetyn välittömän toimintavalmiuden ja myös muiden edellä lueteltujen seikkojen johdosta varallaolo on katsottava työajaksi. Työhön sidonnaisuus rinnastui työaikaan. A oli tosiasiallisesti samalla tavalla työhön sidottu kuin varsinaisia työtehtäviä suorittaessaan ja näin ollen varallaolo tulee katsoa kaikilta osin työajaksi. Ainakaan hänellä ei ole ollut mahdollisuutta vapaasti määritellä olinpaikkaansa tai tekemisiään.

VASTAUS

Vaatimukset

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja Jyväskylän kaupunki ovat vaatineet, että kanne hylätään ja Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry velvoitetaan korvaamaan niiden yhteiset oikeudenkäyntikulut korkoineen.

Perusteet

KVTES:n III luvun 4 §:n perusteella A:n varallaoloksi luettua aikaa ei tule lukea miltään osin työajaksi eikä hänellä siten ole palkkasaatavia kaupungilta. A on suorittanut KVTES:n III luvun 5 §:n mukaista vapaamuotoista varallaoloa, jonka mukaisesti varallaolon ajalta on suoritettu varallaolokorvausta.

Keski-Suomen pelastuslaitos on antanut varallaolosta 8.12.2006 päivätyn ohjeen, jonka mukaan ”alueellisessa varallaolossa olevan päällystön, jolla on käytössään pelastuslaitoksen hälytysajoneuvo, tulee olla varallaoloalueellaan varalla siten, että hälytystehtäviin välittömästi lähtemiselle ei ole esteitä”. Varallaolon aikana A:n käytössä on ollut Virve-puhelin, johon hälytykset ovat tulleet. Käytännössä hälytys on tullut ottaa vastaan mahdollisimman pian ja viimeistään noin viiden minuutin kuluessa hälytyksestä. A:n on tullut lukea hälytyskeskuksen viesti ja ryhtyä toimimaan sen mukaisesti. Aikaa, jossa päällystövarallaolija on vastaanottanut viestin ja ryhtynyt toimintaan, ei ole seurattu tai sanktioitu.

Pääosaa hälytyksistä A on voinut johtaa olinpaikastaan etänä viestiyhteydellä pelastusyksikköön. Hyvin pieni osa hälytyksistä on ollut sellaisia, jotka edellyttivät siirtymään onnettomuuspaikalle. Käytännössä on edellytetty, että A ottaa olinpaikassaan hälytyksen vastaan ja tekee tilannearvion. Mikäli tehtävä on poikkeuksellisesti edellyttänyt lähtemistä onnettomuuspaikalle, on A:n tullut kohtuullisessa ajassa lähteä kohteeseen. Välitöntä lähtövalmiutta ei ole käytännössä edellytetty. Myöskään velvollisuutta saapua onnettomuuspaikalle tietyssä ajassa ei ole ollut, ja A on voinut johtaa pelastustoimintaa etänä ollessaan matkalla onnettomuuspaikalle.

Varallaolo ei ole sidonnaisuudeltaan rinnastunut työaikaan. Hälytyksiä lukuun ottamatta A:lla ei ole varallaolon aikana ollut lähtökohtaisesti mitään pelastuslaitoksen työtehtäviä eikä häntä ole millään tavoin ollut sidottu työtehtäviin.

Varallaollessaan A on voinut liikkua käytössään olleella pelastusautolla ja viettää aikaansa vapaasti valitsemassaan seurassa ja valitsemassaan paikassa Saarijärven toiminta-alueella, joka koostui Saarijärven, Karstulan, Kivijärven, Kyyjärven ja Kannonkosken kuntien alueista. Edellä mainittujen kuntien kokonaispinta-ala on noin 4.000 neliökilometriä. Pelastusautoa on saanut käyttää myös tarpeellisiin siviiliajoihin. Varallaolon aikana A on voinut viettää tavanomaista vapaa-aikaa haluamallaan tavalla edellyttäen, että hän on voinut irtautua vapaa-ajan toimistaan riittävän pikaisesti, mikäli hälytys on sitä edellyttänyt. A opiskeli työn ohessa, ja hän saattoi varallaoloaikanaan esimerkiksi lukea tentteihin.

Varallaoloaikaa on voinut viettää normaaleissa vapaa-ajan vaatteissa. Riittävää on ollut, että henkilökohtaisia suojavarusteita on säilytetty käytössä olleessa päivystysautossa.

A:lla ei ole ollut muita kuin edellä todettuja velvollisuuksia varallaolon aikana. Annettujen ohjeiden ja noudatetun käytännön perusteella hänellä ei ole ollut perusteltua syytä olettaa, että hänellä olisi muita kuin edellä todettuja velvoitteita varallaollessaan.

A on omasta aloitteestaan hakeutunut esimiesvirkaan tietoisena siitä, että virkaan sisältyy velvollisuus suorittaa päällystövarallaoloa Saarijärven toiminta-alueella. A on viran vastaanottaessaan antanut suostumuksensa varallaoloon. A:lla on ollut runsaasti opintoihin tai muihin henkilökohtaisiin asioihin liittyviä esteitä osallistua varallaoloon, ja varallaolovuorojen suunnittelussa on otettu huomioon kaikki A:n toiveet. A:n oma halukkuus tehdä varallaoloja osaltaan osoittaa, että hän ei ole kokenut varallaolosta aiheutuvia rajoitteita vapaa-ajan käytölle merkittävinä.

Toteutuneiden hälytysten toistuvuus varallaoloaikana on ollut hyvin vähäinen ja hälytysten kesto on ollut lyhyt. Vuosina 2012–2013 A:lla on ollut keskimäärin 0,19 hälytystä varallaolovuorokautta kohden (21 hälytystä 111 varallaolovuorokauden aikana). Onnettomuuspaikalle lähtöä edellyttäneiden hälytystehtävien lisäksi hälytystehtäväksi on merkitty ja työajaksi on luettu myös esimerkiksi puhelimeen vastaaminen tai muuten etänä suoritetut työt.

A on varallaoloaikana voinut valintansa mukaan oleskella myös paloaseman tiloissa, joissa hän, kuten pelastuslaitoksen henkilöstö muutoinkin, on voinut viettää aikaa myös vapaa-ajallaan. Yleisesti palomiehillä on mahdollisuus mm. remontoida ja kunnostaa omia autoja ja muita laitteita paloasemalla, ja siellä vietetään vapaa-aikaa ja urheillaan. Varallaoloaikana paloaseman tiloissa voi siis halutessaan viettää tavanomaista vapaa-aikaa. Maaseutumaisilla paikkakunnilla, joita kaikki puheena olevat asemapaikkakunnat ovat, paloaseman fasiliteetit tarjoavat käytännössä useille palomiehille olennaisia vapaa-ajan harrasteita.

Hälytysten määrä varallaoloaikana on ollut hyvin vähäinen, eikä hälytysten perusteella suoritettujen tehtävien kesto ole ollut pitkä. A on tosiasiassa voinut käyttää aikaansa valitsemiinsa asioihin ja tehdä samoja asioita kuin muutoinkin normaalissa sosiaalisessa elinympäristössään ja valitsemassaan seurassa. Työnantajan asettamat velvoitteet eivät ole objektiivisesti arvioiden vaikuttaneet erittäin merkittävästi A:n mahdollisuuksiin käyttää varallaoloaikaa vapaasti ja omiin tarkoituksiinsa. Huomioiden maaseutumaiset olosuhteet A on voinut liikkua laajasti ja toteuttaa niitä subjektiivisia intressejään, jotka muutoinkin ovat hänen henkilökohtaisessa elinpiirissään mahdollisia. Kyse ei ole ollut työajasta.

TODISTELU

Kantajan kirjalliset todisteet

1. Keski-Suomen pelastuslaitoksen ohje varallaolosta 8.12.2006

2. Keski-Suomen pelastuslaitoksen pelastustoimintaohjetta koskeva päätös 25.3.2014 ja sen liitteenä 1 oleva pelastustoimintaohje

3. Tehtävänkuvaus C (2014)

Vastaajien kirjalliset todisteet

1. Keski-Suomen pelastuslaitoksen ohje varallaolosta 8.12.2006 (= K1)

2. Keski-Suomen pelastuslaitoksen palvelutasopäätös 2013–2016

3. Yhteenveto A:n varallaoloaikana tapahtuneista hälytyksistä

4. Sisäministeriön toimintavalmiuden suunnitteluohje

5. Keski-Suomen pelastuslaitoksen palvelutasopäätös 2009–2012

6. Varallaololistoja Saarijärven paloaseman päällystövarallaolosta

Kantajan henkilötodistelu

1. A

Vastaajien henkilötodistelu

1. D, palopäällikkö

2. E, pelastuspäällikkö

3. C, aluepalomestari

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Kysymyksenasettelu ja oikeudelliset lähtökohdat

Välituomiolla ratkaistavana on kysymys siitä, onko A:n ajalla 1.1.2012–31.12.2013 suorittama varallaolo luettava työajaksi. Vastaajat ovat 21.9.2021 myöntäneet kanteessa esitetyn vahvistusvaatimuksen B:n osalta oikeaksi ja kanne on tältä osin hyväksyttävä.

KVTES:n III luvun 4 §:n 1 momentin mukaan työajaksi luetaan työhön käytetty aika sekä aika, jonka viranhaltija/työntekijä on velvollinen olemaan työpaikalla työnantajan käytettävissä. Luvun 5 §:n 1 momentin mukaan varallaololla tarkoitetaan sitä, että viranhaltijan/työntekijän on oltava tavoitettavissa niin, että hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön. Varallaoloksi ei katsota velvollisuutta olla työpaikalla työvalmiudessa paitsi silloin, kun viranhaltijalle/työntekijälle on annettu lupa olla varalla valintansa mukaan joko työpaikalla tai määrätyin ehdoin sen ulkopuolella. Varallaoloaikaa ei lueta työaikaan. Varallaoloajan pituus ja varallaolon toistuvuus eivät saa haitata kohtuuttomasti viranhaltijan/työntekijän vapaa-ajan käyttöä. Viranhaltijalla varallaolovelvollisuus perustuu sopimukseen tai määräykseen ja työntekijällä sopimukseen.

Työaikadirektiivi 2003/88/EY asettaa vähimmäisvaatimukset sille, mitä on ainakin pidettävä työaikana. Työtuomioistuin on vuonna 2020 ja 2021 antanut useita palomiesten yksikönjohtajavarallaoloa koskevia ratkaisuja (ks. TT 2020:31, TT 2021:33, TT 2021:34, TT 2021:50, TT 2021:51 ja TT 2021:52). Mainituissa tuomioissa on selostettu yksityiskohtaisesti niitä oikeudellisia lähtökohtia, joiden perusteella on arvioitava, onko varallaolossa kyse työajasta vai lepoajasta. Työtuomioistuin viittaa tältä osin edellä mainituissa tuomioissa lausuttuun.

Työtuomioistuimen edellä mainittujen tuomioiden jälkeen Euroopan unionin tuomioistuin on antanut tuomion asiassa C-107/19 (tuomio 9.9.2021, Dopravní podnik hl. m. Prahy, C-107/19, EU:C:2021:722). Tapauksessa palomiehellä oli työvuoron aikana kaksi 30 minuutin pituista taukoa, jotka oli tarkoitettu ruokailuun ja lepäämiseen. Tauolla tuli pitää mukana hakulaitetta, ja tauon aikana oli tarvittaessa lähdettävä hälytystehtävälle kahden minuutin kuluessa hälytyksestä. Tauot luettiin työajaksi vain siinä tapauksessa, että ne olivat keskeytyneet hälytystehtävän vuoksi. Unionin tuomioistuin katsoi jo aiemmin oikeuskäytännössään vakiintunein tavoin, että taukoa tuli pitää työaikana, jos kaikkien asian kannalta merkityksellisten olosuhteiden kokonaisarvioinnin perusteella ilmenee, että rajoitteet, jotka työntekijään kohdistuvat tauon aikana, ovat luonteeltaan omiaan rajoittamaan objektiivisesti ja erittäin huomattavasti hänen mahdollisuuttaan käyttää vapaasti aikaa, jolloin häneltä ei edellytetä työtehtävien suorittamista, ja käyttää tämä aika omiin asioihinsa. Tuomioistuin totesi lisäksi muun ohella, että sillä, ettei taukojen mahdollisia keskeytyksiä voi ennakoida, voi rajoittaa työntekijän mahdollisuutta käyttää kyseistä aikaa vapaasti. Ennakoimattomuudesta seuraava epävarmuus on nimittäin omiaan asettamaan kyseisen työntekijän pysyvään valmiustilaan (tuomion 41 kohta).

Euroopan unionin tuomioistuin on lisäksi antanut tuomion asiassa C-214/20 (tuomio 11.11.2021, Dublin City Council, C-214/20, EU:C:2021:909), jossa varalla oleva palomies harjoitti varallaolojärjestelmän mukaisen päivystyksensä aikana työnantajansa luvalla itsenäistä ammattitoimintaa taksinkuljettajana. Hälytyksen sattuessa hän oli velvollinen saapumaan palveluspaikkanaan olevalle paloasemalle enintään kymmenessä minuutissa. Palomies ei ollut kuitenkaan velvollinen osallistumaan kaikkiin paloasemalta käsin toteutettaviin hälytyksiin. Hänen ei myöskään tarvinnut olla tietyssä paikassa päivystysjaksojensa aikana, ja hän sai lisäksi harjoittaa päivystäessään muuta ammattitoimintaa. Tuomioistuimen mukaan nämä seikat voisivat puoltaa päivystysajan lukemista lepoajaksi. Unionin tuomioistuin korosti kuitenkin jälleen olosuhteiden kokonaisarviointia viitaten aiempaan oikeuskäytäntöönsä.

Henkilötodistelu

Työtuomioistuimessa on kuultu A:ta sekä palopäällikkö D:tä, pelastuspäällikkö E:tä ja aluepalomestari C:tä.

A on kertonut työskennelleensä ensin palomestarina ja sittemmin palopäällikkönä vuosina 2012–2013 Saarijärven toiminta-alueella. Hän oli asunut tuolloin Laukaassa 60 kilometrin päässä Saarijärveltä. A oli halunnut edetä urallaan, ja aluepalopäällikkö F oli esittänyt hänelle sijaisuuksien tekemistä Saarijärvellä. Kokeneista paloesimiestasoisista työntekijöistä oli lisäksi ollut pulaa. A:n keskeisiin tehtäviin oli kuulunut hallinnolliset tehtävät, turvallisuusviestintä, palotarkastukset, koulutukset, työvuorolistojen laatiminen, taloushallintoa, kaluston hankinta ja ylläpito, vastuupaloasemien asioiden hoitaminen sekä operatiiviset tehtävät omalla vastuualueella.

Aluepalopäällikkö F oli kertonut A:lle, että kauempana asuvat varallaolijat olivat yleisen tavan mukaan majoittuneet paloasemalla. F oli ohjeistanut häntä myös siitä, että varallaolijalla oli ollut käytössä talon auto, jolla oli saanut vapaasti liikkua toiminta-alueella, mutta hälytyksen tullessa oli pitänyt olla välittömässä lähtövalmiudessa. Myös varallaolo-ohje oli ollut esillä, mutta siitä ei F:n kanssa tämän enempää ollut keskusteltu. Saarijärvellä esimiehenä oli ollut C, joka oli perehdyttänyt A:n varallaolon käytännön toteutukseen. Varallaolosta ei A:n mukaan olisi voinut kieltäytyä. Kaikki palomestarit olivat osallistuneet siihen. Varallaolovuorojen sijoittelussa oli otettu huomioon henkilöstön toiveet.

Operatiivisessa toiminnassa palomestarin keskeisiin velvoitteisiin kuului vastaanottaa ensin Virve-puhelimesta hälytys ja kuunnella tehtävätiedot sekä reagoida tilanteen edellyttämällä tavalla. Varallaolija päätti saamiensa tietojen perusteella, tuliko kohteeseen lähteä välittömästi vai voitiinko tehtävää ainakin aluksi johtaa olinpaikasta käsin. Sopimuspalomiesalueella kun oltiin, oli tärkeää seurata sitä, toteutuiko vaste ja lähtikö tehtävälle yksikkö. Jos näin ei tapahtunut, hälytti varallaolija paikalle toisen yksikön. Yksikön toimintaa tuli seurata ja antaa tarvittaessa ohjeita. Yksikön saavuttua kohteeseen siltä saatiin tilannetieto, jonka perusteella varallaolija päätti, edellyttikö tilanne hänen lähtemistään kohteeseen vai oliko johtaminen mahdollista suorittaa etänä. Joukkuetason lähdöissä palomestarin piti lähteä kohteeseen, kun taas yksikkötason tehtävissä tämä ei aina ollut välttämätöntä. Pelastusviranomaisen vastuu siirtyi palomestarille tämän saatua tiedon hälytyksestä. Johtovastuusta oli mahdollista irtautua vasta siinä vaiheessa, kun yksikkö oli saanut tehtävän suoritettua ja pelastusviranomainen oli antanut luvan poistua paikalta.

A oli varallaoloaikana oleskellut Saarijärven paloasemalla. Hän ei olisi voinut oleskella kotonaan, koska Laukaa ei ollut kuulunut Saarijärven toiminta-alueeseen. Paloaseman lähellä asuvat varallaolijat olivat voineet oleskella myös kotonaan. Varallaollessa oli ollut käytössä johtoyksikkö, jolla oli voinut liikkua Saarijärven toiminta-alueella. Johtoyksikkö oli ollut pikkubussin kaltainen ajoneuvo, johon oli mahtunut kuljettajan lisäksi myös toinen henkilö. Autossa oli ollut johtamis- ja viestintävälineet, pelastusvälineitä, sammutusasu ja suojavarusteet. Auton oli tullut olla jatkuvassa latauksessa ellei se ollut ollut käynnissä. Tuntia tai kahta tuntia pidemmäksi aikaa sitä ei ollut voinut jättää ilman että se oli ollut latauksessa. A oli käytännössä voinut käydä varallaoloaikana esimerkiksi kaupassa ja ulkona syömässä. Hän oli käynyt myös tutustumassa toiminta-alueeseen ja tehnyt opintoihin liittyviä tehtäviä varallaoloaikana.

Varallaollessa A:lla oli ollut mukana Virve, matkapuhelin ja avaimet. Hälytys oli tullut molempiin viestintälaitteisiin, ja matkapuhelimeen oli lisäksi tullut puheluita sopimuspalomiehiltä, kansalaisilta ja hätäkeskukselta. Hälytykseen oli tullut vastata heti. Virvestä kuului salassapidettäviä tietoja hälytykseen liittyen, joten viestinnän tuli tapahtua ilman ulkopuolisten läsnäoloa. A oli pitänyt varallaollessa yllään virkapukua, koska vaatteiden vaihtaminen olisi hidastanut liikkeelle lähtöä hälytyksen tullessa. Virka-autolla ei olisi A:n muistin mukaan myöskään saanut ajaa siviilivaatteissa.

A on kertonut toimineensa myös kasarmoituna palomestarina Äänekoskella ja Jyväskylässä. Kasarmoitu palomestari johti operatiivista toimintaa ja lisäksi hänelle kuului myös hallinnollisia tehtäviä. Normaali työpäivä oli sisältänyt erilaisia hallinnollisia tehtäviä kello 8 ja 16 välillä, tämän jälkeen liikuntaa pari tuntia sekä mahdollisesti lisää hallinnollisia tehtäviä kello 20 saakka. Valmiutta oli ylläpidetty vuorokauden ympäri, ja koko 24 tunnin työvuoron ajalta eli aamukahdeksasta seuraavan päivän aamukahdeksaan oli maksettu normaali palkka. Valmiuden ylläpito oli tarkoittanut valmiutta välittömään lähtöön. Palomestari oli aina lähtenyt joukkuelähtöihin mukaan, kun taas yksikkölähtöä oli voinut johtaa tarvittaessa myös etänä. Varallaollessa Saarijärvellä A:n keskeiset tehtävät ja velvoitteet olivat olleet samat kuin kasarmoidulla palomestarilla. Lähtövalmius oli ollut samanlainen, ja samalla tavalla oli ollut sidottuna ajoneuvoon. Kasarmoituna palomestarina ollessaan A:lla oli ollut kuitenkin velvollisuus oleskella paloasemalla, tosin asemalta oli saanut poistua esimerkiksi ruokailemaan tai käymään kaupassa.

Hälytyksiä oli ollut harvakseltaan riippumatta siitä, oliko A toiminut kasarmoituna tai tehnyt varallaoloa. Hälytystiheydellä ei A:n mukaan ollut kuitenkaan merkitystä, koska välitöntä lähtövalmiutta oli kuitenkin tullut jatkuvasti ylläpitää, ja paine oli ollut olemassa koko ajan. Välittömällä lähtövalmiudella tarkoitettiin käytännössä 60:tta sekuntia. Nykyään varallaolojärjestelmää ei päällystössä enää ollut, vaan oli siirrytty työajassa tehtyyn päivystykseen, johon A:kin osallistui. Velvoitteet eivät eronneet niistä velvoitteista, jotka olivat olleet varallaolossa. A:n tehdessä varallaoloa hänen velvoitteensa olivat olleet samanlaiset kuin vuoden 2014 pelastustoimintaohjeesta (K2) ilmeni.

D on kertonut toimineensa palopäällikkönä 32 vuoden ajan. Hän oli itse osallistunut varallaoloon vuodesta 1990 lukien. Hän oli tehnyt päällystövarallaoloa vuoteen 2008 saakka ja tämän jälkeen päivystävän päällikön varallaoloa. D:n keskeisiin virkatehtäviin olivat kanteessa tarkoitettuna aikana kuuluneet palopäällikön tehtävät sekä Jyvässeudun toiminta-alueen silloisten palopäälliköiden esimiehenä toimiminen. Virkatehtävät olivat sisältäneet myös varallaoloon liittyvät asiat. D ei ollut toiminut A:n esihenkilönä.

Vuosina 2012–2013 pelastustoimintaa oli ohjannut toimintavalmiuden suunnitteluohje sekä palvelutasopäätökset, ohjeet varallaolosta ja pelastustoiminnan johtamiseen liittyvä ohjeistus. Keski-Suomen pelastuslaitoksen vuosille 2009–2012 laaditun palvelutasopäätöksen (V5) mukaan kahdella johtamisalueella, Äänekoskella ja Jyväskylässä, oli hoidettu alueiden päivystys tunnuksilla P31 ja P32, mikä tarkoitti sitä, että päivystäjät olivat olleet kasarmoituina välittömässä lähtövalmiudessa. Heidän työvuoronsa kesti 24 tuntia, ja he olivat toimineet työvuoronsa lähiesimiehinä. Työ oli ollut poikkeusluvan alaista ja työvuoro oli sisältänyt aktiivityötä enintään 12 tuntia. Muuna aikana oli päivystetty, kuunneltu radiopuhelinta ja tehty esimerkiksi henkilöstöhallintoon liittyviä tehtäviä. Ainoastaan kello 23 ja 6 välillä ei ollut edellytetty työntekoa. Tuona aikana päivystäjällä oli velvollisuus vastaanottaa hälytykset vastaavasti kuin varallaolevalla päällystöviranhaltijalla. Kasarmoidulla päivystäjällä lähtöaikavaatimus oli kuitenkin minuutti, varallaolijalle ei ollut määritelty lähtöaikavaatimusta eikä saapumisaikavaatimusta onnettomuuspaikalle.

Virka-ajan ulkopuolella muut P3:t maakunnan alueella olivat olleet varallaolossa. Varallaolo oli ollut vapaamuotoista eivätkä varallaolijat olleet olleet töissä, vaan valmiina reagoimaan hälytykseen, eikä varallaoloon ollut sisältynyt muita virkatehtäviä. Vapaamuotoisuus oli tarkoittanut sitä, että varallaoloalueella oli saanut liikkua vapaasti ja viettää normaalia elämää. Varallaoloajalle ei ollut suunniteltu työtehtäviä.

Kasarmoitu päivystävä pelastusviranomainen oli ollut välittömässä valmiudessa ja hänen oli tullut reagoida hälytykseen välittömästi ja seurata radiopuhelimesta alueen viestintäliikennettä. Varallaolossa oli sen sijaan oltu hakulaitteen varassa eikä radioliikennettä ollut ollut velvollisuutta kuunnella. Sitä ei myöskään käytännössä olisi voinut seurata, koska varalla ollessa henkilö oli saattanut olla vapaa-ajanvietossa, eivätkä ulkopuoliset saaneet kuulla viranomaisviestintää. Vasta hälytyksen tultua siihen oli reagoitu tilanteen edellyttämällä tavalla. Varalla oleva päällystöviranhaltija oli saattanut lähteä hälytyksen johdosta tilannepaikalle, johtaa tilannetta olinpaikastaan tai alistaa sen ryhmänjohtajan hoidettavaksi. Varallaolijalla oli aina ollut harkintavaltaa tilannepaikalle lähtemisen suhteen, myös joukkuelähdöissä. Harkinta tehtiin tehtävän perusteella. Yksikkölähdöissä yksikköä oli johtanut ryhmänjohtaja, ja varallaolossa oleva pelastusviranomainen oli yleensä määrännyt hänet tilannepaikan johtajaksi. Jos johtajaksi ei ollut määrätä pelastusviranomaista, oli päällystövarallaolija ottanut johtovastuun tilanteesta. Tällöinkään tilanne ei välttämättä ollut edellyttänyt paikalle lähtemistä vaan johtaminen oli ollut mahdollista suorittaa etänä.

Keski-Suomen pelastuslaitoksen ohje varallaolosta 8.12.2006 (K1, V1) perustui KVTES:n määräykseen, jonka mukaan varallaolovelvoitteista tuli ohjeistaa. Ohjeen mukaisesti päällystövarallaolijan tuli oleskella varallaoloalueellaan. Ohjeen mukaan hälytystehtävään lähdölle ei saanut olla esteitä. Esimerkiksi lastenhoito tuli olla järjestettynä eikä sellaisiin toimiin tullut ryhtyä, jotka olisivat estäneet hälytystehtävään lähtemisen. Varallaollessa oli voinut kuitenkin esimerkiksi harrastaa erilaisia asioita. Varallaolijalla oli ollut vapaasti käytössään ajoneuvo, jolla oli saanut myös kyyditä perheenjäseniä. Ajoneuvo oli tavan mukaan pidetty latauksessa, kun sillä ei ajettu. Varallaolijan tuli pysytellä riittävän lähellä ajoneuvoa, jotta sillä tarvittaessa pääsi lähtemään hälytykselle.

Kun Virve-puhelimeen oli tullut hälytys, varallaolija oli tarkistanut, oliko se edellyttänyt joitain toimenpiteitä. Jos johtamisvastuu oli siirretty eteenpäin, tämä oli ilmoitettu hätäkeskukselle eikä varallaolijan ollut tarvinnut enää huolehtia asiasta. Kuulolle oli voinut jäädä oman harkinnan mukaan. Työnantaja oli maksanut palkan siltä ajalta kuin työtehtäviä oli suoritettu hälytyksestä lukien.

Varallaolijan oli tullut olla varallaoloalueellaan ja työkykyinen. Varallaoloaikana ei ollut velvoitettu pitämään yllä virkavaatteita, ei myöskään työnantajan ajoneuvolla ajettaessa. Tilannepaikalla oli tullut käyttää suojavarusteita. Vain virantoimituksessa oli ohjeistuksen mukaan tullut pitää virka-asua, jos työtehtävät eivät muuta edellyttäneet.

E on kertonut olleensa kanteessa tarkoitettuna aikana eli vuosina 2012–2013 Uuraisissa palopäällikön virassa ja tehneensä päällystövarallaoloa päivystävänä palomestarina Saarijärven toiminta-alueella. E oli kyseisenä aikana kuulunut samaan varallaolorinkiin kuin A. Varallaoloon oli saanut osallistua vapaan valinnan mukaan. E:n käsityksen mukaan A oli halunnut osallistua varallaoloon, koska se oli ollut hänen opintojensa ja uralla etenemisensä kannalta merkityksellistä. Varallaollessa E oli asunut Jyväskylässä ja hänellä oli ollut vaihtoehtona joko muuttaa Saarijärvelle tai asua varallaollessaan paloasemalla. E oli valinnut jälkimmäisen vaihtoehdon.

Työnantaja oli edellyttänyt, että varalla ollessa oli tullut olla tavoitettavissa ja pitää Virve-päätelaitetta sekä matkapuhelinta mukana. Hälytys oli tullut molempiin, ja lisäksi matkapuhelimeen oli tullut päivystysluonteisia puheluita. Hälytyksen tullessa tehtävä oli tarkistettu ja siihen reagoitu tehtävän edellyttämällä tavalla. Paljon oli ollut tehtäviä, jotka eivät olleet edellyttäneet hälytykseen lähtemistä, koska tiedoksi olivat tulleet kaikki alueen tehtävät. Sitä, missä ajassa tuli toimia, ei ollut määritelty. Keski-Suomen pelastuslaitoksen varallaolo-ohje (K1, V1) edellytti, että hälytykseen oli voinut tarvittaessa reagoida. Varallaollessa ei esimerkiksi voinut olla etäällä johtoautosta ja pelastusvälineistöstä. Näin oli ohjeistettu. E:n silloiset esimiehet eli vastaava palopäällikkö C, palopäällikkö G ja aluepalopäällikkö F olivat käyneet läpi E:n kanssa varallaoloon liittyvät velvoitteet. C oli laatinut varallaololistat ja pelastuspäällikkö oli vahvistanut ne. Vuorot oli rakennettu henkilöstön toiveiden mukaan. A:lla oli ollut jonkin verran esteitä varallaololle opintoihinsa liittyen.

Varallaollessa oli ollut käytössä johtoauto, jota oli voinut käyttää kaikkeen liikkumiseen, myös henkilökohtaisten asioiden hoitamiseen. Varallaoloalueella oli voinut käydä esimerkiksi kaupassa ja harrastuksissa. Ajoneuvossa oli ollut tietokone, Virve-päätelaitteet sekä valaisimia, ja ajoneuvo oli varustettu kahdella akulla siten, että johtamislaitteet ja ajoneuvon muu tekniikka olivat olleet eri akkujen varassa. Ajoneuvoa oli pidetty latauksessa, kun sillä ei ollut ajettu, mutta ajoneuvo oli voinut olla useamman tunnin ilman latausta. Vaikka toinen akuista olisi tyhjentynyt, ajoneuvo olisi silti lähtenyt käyntiin.

Varallaollessa oli tullut olla työkykyinen ja pysytellä tietyllä alueella, joka Saarijärvellä oli käsittänyt useamman kunnan alueen. E oli voinut tehdä varallaollessa tavanomaisia asioita, kuten käydä kuntosalilla ja sukuloimassa. E:llä oli käynyt myös vieraita paloasemalla. Varallaolo ei E:n arvion mukaan ollut erityisesti vaikuttanut hänen ajanviettotapoihinsa.

E oli osallistunut sen selvittämiseen, paljonko A:lla oli ollut varallaoloaikana työtehtäviä (V3). Työajan laskenta oli alkanut hälytyksen tiedoksi saamisesta lukien ja kestänyt siihen saakka, kunnes varallaolija oli siitä oman harkintansa mukaan irtautunut. Työnantaja ei ollut E:n tietojen mukaan seurannut sitä, missä ajassa hälytykseen oli reagoitu.

C on kertonut olleensa vuoden 2012 alusta elokuun loppuun asti Saarijärven toiminta-alueella palopäällikkönä ja toiminut tällöin A:n lähiesimiehenä. Tämän jälkeen hän oli vuoden 2013 loppuun saakka toiminut koulutuspäällikkönä. C oli itse osallistunut päällystövarallaoloon sekä laatinut päällystölle varallaololistat. C oli listoja laatiessaan ensin kysynyt henkilöstön toiveita. A oli laatinut vastaavat listat miehistölle. Jokaisen päällystöviranhaltijan tehtäviin oli kuulunut varallaoloon osallistuminen tarvittaessa. C:n käsityksen mukaan A oli myös halunnut tehdä varallaoloa saadakseen päällystötehtävistä sekä pelastustoiminnan johtajan tehtävistä kokemusta. A oli kyseisenä aikana asunut Saarijärven toiminta-alueella ja oleskellut varallaollessaan paloasemalla.

A:n aloittaessa Saarijärvellä tämän kanssa oli käyty pintapuolisesti läpi varallaoloon kuuluneet velvoitteet. Varallaollessa oli tullut olla valmiudessa hälytystehtäviä varten ja mukana oli tullut pitää Virve-puhelinta sekä matkapuhelinta. Matkapuhelin oli ollut mukana sen vuoksi, että myös siihen oli tullut hälytys tekstiviestinä, ja sitä oli käytetty myös viestintään pelastustoimintaa johdettaessa. Varallaollessa ei ollut ollut velvollisuutta jatkuvasti seurata radioliikennettä eikä Virveä ylipäänsä voinut pitää auki niin, että viestiliikenne olisi kuulunut ulkopuolisille. Hälytys oli tullut erillisellä äänimerkillä. C oli käyttänyt varallaollessaan siviilivaatteita. Mitään ohjeistusta asiasta ei ollut ollut. A oli C:n arvion mukaan tuntenut varallaoloon kuuluvat velvoitteet.

Kun hälytys oli tullut, tehtävä oli tarkistettu heti, kun se oli ollut mahdollista, ja varallaolija oli päättänyt hälytyksen edellyttämistä toimenpiteistä. Mitään reaktioaikaa ei ollut määritelty. Varallaolija oli arvioinut tehtävän perusteella sen, hoitiko hän tehtävän olinpaikastaan tai pelastusajoneuvosta käsin vai lähtikö hän kohteeseen. Varallaolija oli toiminut pelastusviranomaisena hälytyksestä lukien. Tehtävästä oli pystynyt lopullisesti irtautumaan, kun se oli ollut ohi. Hälytyksiä oli tullut varallaoloviikon aikana yleensä muutamia eivätkä kaikki hälytykset olleet edellyttäneet tehtävälle lähtemistä. Varallaolo ei ollut vaikuttanut C:n ajanviettotapoihin vaan varallaolovuoron aikana hän oli voinut harrastaa ja viettää aikaa kotona suhteellisen normaalisti.

Arvio ja johtopäätökset

KVTES:n mukaan työajaksi luetaan työhön käytetty aika sekä aika, jonka työntekijä on velvollinen olemaan työpaikalla työnantajan käytettävissä. Varallaololla taas tarkoitetaan sitä, että työntekijän on oltava vapaa-ajallaan tavoitettavissa niin, että hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön. Varallaoloksi ei katsota velvollisuutta olla työpaikalla työvalmiudessa paitsi silloin, kun työntekijälle on annettu lupa olla varalla valintansa mukaan joko työpaikalla tai määrätyin ehdoin sen ulkopuolella. Jos työnantaja on järjestänyt varallaoloa varten asunnon, jota ei voida pitää työntekijän varsinaisena asuntona, mutta jossa työnantaja on velvoittanut hänet olemaan varalla, tällaisessa asunnossa oleskeluvelvollisuus luetaan työajaksi.

Työaikadirektiivi 2003/88/EY asettaa edellä todetuin tavoin vähimmäisvaatimukset sille, mitä on ainakin pidettävä työaikana. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella direktiivissä tarkoitetun työajan käsitteen alaan kuuluvat sellaiset varallaolojaksot, joiden aikana työntekijään kohdistuu sen luonteisia velvoitteita, että ne kokonaisuutena vaikuttavat objektiivisesti ja erittäin huomattavasti työntekijän mahdollisuuksiin käyttää vapaasti näiden jaksojen aikana se aika, jolloin häneltä ei edellytetä työtehtävien suorittamista, ja käyttää tämä aika omiin asioihinsa. Sitä vastoin silloin, kun työntekijälle tietyn päivystysjakson aikana asetetut velvoitteet eivät ole näin voimakkaita ja mahdollistavat sen, että hän voi järjestää ajankäyttönsä ja keskittyä omiin asioihinsa ilman suurempia velvoitteita, vain aika, joka liittyy työsuoritukseen, joka on tarvittaessa tosiasiallisesti toteutettu tällaisena ajanjaksona, on direktiivissä tarkoitettua työaikaa. (Ks. esim. suuren jaoston tuomio 9.3.2021, Stadt Offenbach am Main, C-580/19, EU:C:2021:183.)

Kokonaisarviota tehtäessä on ensinnäkin otettava huomioon varallaolijalta edellytetty valmiusaika (reaktioaika), jolla tarkoitetaan sitä aikaa, jonka kuluessa hänen on hälytyksen tultua ryhdyttävä työhön, mikä yleensä edellyttää häneltä työpaikalle tai tehtäväpaikalle saapumista. Jos tuo valmiusaika on kohtuullinen ja mahdollistaa siten henkilökohtaisten ja sosiaalisten aktiviteettien suunnittelun, kyse ei ensi näkemältä ole työajasta. Jos tuo aika on vain muutamia minuutteja, päivystysjaksoa on lähtökohtaisesti pidettävä kokonaisuudessaan työaikana, koska tällöin varallaolija saadaan käytännössä hyvin helposti luopumaan suunnittelemasta mitään, edes lyhytkestoista, vapaa-ajan toimintaa.

Huomioon on tarvittaessa otettava yhtäältä myös muut työntekijälle asetetut velvoitteet ja toisaalta varallaoloa helpottavat järjestelyt ja edut, jotka työntekijälle on myönnetty. Reaktioaikaan liittyvistä velvoitteista merkityksellinen on muun ohella erityisesti työntekijän velvollisuus pysyä kotona hälytystä odottaessaan tai se, että hänellä on oltava erityiset varusteet, kun hänen on saavuttava työpaikalle tai kohteeseen. Työntekijälle myönnettyjen järjestelyjen osalta merkityksellinen on työntekijän käyttöön mahdollisesti annettu päivystysauto, joka mahdollistaa nopean liikkumisen etuoikeuksia ja kulkuoikeuksia hyödyntäen, tai se, että työntekijällä on mahdollisuus vastata työnantajan kutsuihin poistumatta oleskelupaikastaan.

Toiseksi on otettava huomioon se, miten usein keskimäärin kyseinen työntekijä tavallisesti tosiasiallisesti työskentelee kunkin päivystysjaksonsa kuluessa. Jos työntekijä päivystysjaksoinaan kutsutaan keskimäärin usein suorittamaan työtehtäviä, jotka yleensä eivät ole lyhytkestoisia, varallaoloaika kokonaisuudessaan on lähtökohtaisesti työaikadirektiivissä tarkoitettua työaikaa. Se, että hälytyksiä tulee keskimäärin vain harvoin, ei kuitenkaan voi johtaa siihen, että varallaoloa olisi pidettävä lepoaikana, jos valmiusajan vaikutus on sellainen, että se riittää rajoittamaan objektiivisesti ja erittäin huomattavasti varallaolijan mahdollisuutta käyttää vapaasti aikaa, jolloin häneltä ei edellytetä työtehtävien suorittamista.

Työtuomioistuin on yksikönjohtajavarallaoloa koskevassa oikeuskäytännössään katsonut, että tilanteessa, jossa varallaolijalla on ollut velvollisuus hälytyksen tultua saapua paloasemalle hyvin lyhyessä ajassa, yleensä noin viidessä minuutissa, varallaolijalta edellytetty valmiusaika on ollut niin lyhyt, että varallaoloaikaa on lähtökohtaisesti pidetty kokonaisuudessaan työaikana. Vaikka riittävän lähellä paloasemaa asuvat ovat sinänsä voineet oleskella varallaoloaikana myös kotonaan, valmiusaikaa koskevan ehdon on katsottu rajoittavan merkittävästi heidänkin mahdollisuuksiaan keskittyä omiin asioihinsa ja viettää vapaa-aikaansa haluamallaan tavalla. Olosuhteita kokonaisuutena arvioiden ja ottaen erityisesti huomioon lyhyt valmiusaika varallaoloaika on luettu tällöin kokonaisuudessaan työajaksi (ks. TT 2020:31, TT 2021:33, TT 2021:34, TT 2021:50–52, TT 2022:22). Työtuomioistuin on lisäksi korostanut sitä, että työnantajan velvollisuutena on selvittää työntekijöille varallaoloa koskevat keskeiset velvoitteet, ja jos työntekijällä on ollut perusteltu syy olettaa, että varalla ollessaan hänellä on tietynsisältöisiä velvollisuuksia, työnantajan on katsottu kantavan riskin siitä, että se ei ole selvittänyt työntekijöille varallaolon keskeisten ehtojen sisältöä tältä osin.

Sen sijaan tilanteessa, jossa yksikönjohtajavarallaolijalla on ollut mahdollisuus ajaa käytössään olleella pelastusautolla myös suoraan kohteeseen ajamatta paloaseman kautta, ja kun varallaolovelvoitteet ovat muutoinkin sisältäneet riittävästi joustoa, varallaolijoilla on katsottu olleen mahdollisuus hyödyntää lepoaikansa asianmukaisesti. Työtuomioistuin on todennut, että mahdollisuus lähteä hälytystehtävään suoraan ajamatta paloaseman kautta mahdollistaa liikkumisen ja vapaa-ajan toiminnot vapaammin ja laajemmalla alueella, jolloin varallaolija voi myös käyttää lepoaikaansa tehokkaammin kuin silloin, kun hän on velvollinen oleskelemaan paloaseman välittömässä läheisyydessä. Näin on erityisesti silloin, jos edellytetty saapumisaika kohteeseen on kohtuullinen ja joustava. (Ks. TT 2021:51 ja TT 2021:52.)

Tässä asiassa kyse on ollut päällystövarallaolosta. A on hälytyksen tultua toiminut pelastuslaissa tarkoitettuna pelastusviranomaisena johtaen pelastustoimintaa virkavastuun alaisena. Keski-Suomen pelastuslaitoksen varallaolosta 8.12.2006 antaman ohjeen (K1, V1) mukaan ”alueellisessa varallaolossa olevan päällystön, jolla on käytössään pelastuslaitoksen hälytysajoneuvo, tulee olla varallaoloalueellaan varalla siten, että hälytystehtäviin välittömästi lähtemiselle ei ole esteitä.” Henkilötodistelun perusteella varallaolijan on siten tullut olla toimintakykyinen ja Virve- ja matkapuhelimella tavoitettavissa, oleskella varallaoloalueellaan ja johtoauton lähettyvillä, eikä hän ole voinut ryhtyä sellaisiin toimiin, joista ei ole voinut välittömästi irtautua. Asiassa on niin ikään tullut selvitetyksi, että Virve- ja matkapuhelimeen tulleeseen hälytykseen on tullut vastata välittömästi tai, jos varallaolijan on viestiin vastatakseen tullut hakeutua rauhallisempaan paikkaan, ainakin mahdollisimman pian. Johtamistyö on alkanut hälytyksen vastaanottamisesta, eikä tämän jälkeen ole voinut keskittyä enää omiin vapaa-ajan askareisiin vaan sen sijaan käsillä olevaan hälytystehtävään.

Työtuomioistuin toteaa, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on käytetty käsitettä valmiusaika tai reaktioaika, kun on viitattu aikaan, jonka kuluessa varallaolijan on hälytyksen tultua ryhdyttävä työhön. Tämä yleensä edellyttää työpaikalle tai tehtäväpaikalle saapumista, mutta ei suinkaan aina. A:nkin tapauksessa työtehtävät on voitu suorittaa myös etänä eikä tilannepaikalle ole aina ollut välttämätöntä lähteä, jos tämä ei varallaolijan oman harkinnan mukaan ole ollut tehtävän kannalta tarpeen. Joka tapauksessa valmius- tai reaktioaika on ollut hyvin lyhyt, koska työ on alkanut lähes välittömästi hälytyksen tultua. Varallaolijan on lisäksi tullut olla sellaisessa valmiudessa, että hän tarpeen vaatiessa on kyennyt lähtemään hyvin nopeasti hälytystehtävään. Liikkumavara kutsun tullessa on tehtävän luonne huomioon ottaen ollut siten hyvin pieni, mikä on ollut omiaan johtamaan siihen, että varallaolija on luopunut suunnittelemasta mitään sellaista vapaa-ajan toimintaa, jota hän ei ole voinut jättää välittömästi kesken hälytyksen tultua. Vapaa-ajan mahdollisia keskeytyksiä ei ole myöskään voinut millään tavalla ennakoida, mistä seuraava epävarmuus on ollut omiaan asettamaan varallaolijan pysyvään valmiustilaan (ks. tuomio em. asiassa C-107/19, kohta 41). On selvää, että nämä seikat puoltavat kannetta.

Valmiusajan lisäksi huomioon on kuitenkin otettava yhtäältä myös muut varallaolijalle asetetut velvoitteet ja toisaalta varallaoloa helpottavat järjestelyt ja edut, jotka varallaolijalle on myönnetty. Arvio on tehtävä kaikkien asian kannalta merkityksellisten olosuhteiden kokonaisarvioinnin perusteella. Työtuomioistuin toteaa, että varallaolosta aiheutuu väistämättä rajoituksia varallaolijan vapaa-ajan käytölle. Onkin punnittava, ovatko nuo rajoitukset niin voimakkaita, että varallaolijalla ei ole olosuhteita kokonaisuutena arvioiden mahdollisuutta tosiasialliseen lepoon.

A on suorittanut varallaoloa Saarijärven toiminta-alueella, joka on muodostunut Saarijärven, Karstulan, Kivijärven, Kyyjärven ja Kannonkosken kuntien alueista. A on siten voinut varallaoloaikanaan oleskella hyvin laajalla alueella eikä hänen ole tullut viettää vapaa-aikaansa esimerkiksi vain paloaseman välittömässä läheisyydessä. Tämä seikka puhuu työnantajapuolen omaksuman tulkinnan puolesta. Päällystövarallaolijan käytössä on lisäksi ollut johtoauto, jossa on säilytetty tarvittavia työvälineitä ja -varustusta ja jolla on voinut liikkua vapaasti koko varallaoloalueella. Toisaalta varallaolija on joutunut koko ajan pysyttelemään auton läheisyydessä ja lisäksi huolehtimaan sen latauksesta, mikä on osaltaan rajoittanut varallaolijan mahdollisuuksia viettää vapaa-aikaansa.

Varallaolijan on tullut kantaa mukanaan Virve- ja matkapuhelinta. A on lisäksi kertonut pitäneen yllään virkavaatteita. Asiassa ei ole kuitenkaan esitetty sellaista selvitystä, jonka perusteella voitaisiin katsoa A:lla olleen sellainen perusteltu käsitys, että työnantaja olisi velvoittanut näin toimimaan. Hälytyskohteeseen saapumisaikaa ei ole määritelty, eikä se olisi ollut mahdollistakaan ottaen huomioon hyvin laaja varallaoloalue. Toiminta-aikoja ei ole myöskään seurattu. Hälytyksen tultua varallaolija on edellä todetusti voinut suorittaa työtehtävänsä olinpaikastaan käsin. Sinänsä tätä ei ole voinut etukäteen tietää eikä asia ole ollut täysin varallaolijan vapaassa harkinnassa vaan riippunut hälytystehtävän luonteesta. Kanteessa tarkoitettuna aikana A:lle on selvitetty tulleen varallaoloaikana 21 hälytystä 111 varallaolovuorokauden aikana (V3).

A on majoittunut varallaoloaikanaan Saarijärven paloasemalla, koska hänen kotinsa on ollut Laukaassa, joka ei ole Saarijärven toiminta-alueella. A on siten joutunut varallaoloaikana olemaan poissa perheensä luota ja hänellä on ollut vähemmän mahdollisuuksia keskittyä tavanomaisiin vapaa-ajan askareisiinsa. Tämä ei kuitenkaan voi sellaisenaan tehdä varallaolosta työaikaa, sillä työntekijöillä on oikeus valita asuinpaikkansa (ks. esim. suuren jaoston tuomiot Stadt Offenbach am Main, 40–42 kohdat ja 9.3.2021, Radiotelevizija Slovenija, C-344/19, EU:C:2021:182, 39–41 kohdat). Työtuomioistuin on jo aiemmassa oikeuskäytännössään katsonut, että työnantajalla on tällöin kuitenkin korostunut velvollisuus tehdä varallaolijalle selväksi varallaolovelvoitteiden sisältö ja se, että velvoitteet eivät ole tiukemmat kuin muilla varallaolijoilla, jotka suorittavat varallaoloa kotoaan käsin (ks. esim. TT 2021:51).

Kantajan mukaan työnantajalla olisi ollut velvollisuus selvittää A:lle, että päällystöviranhaltijan varallaolovelvoitteet ovat erilaiset kuin 24 tunnin työvuoroa tekevän kasarmoidun päivystävän pelastusviranomaisen velvoitteet. A on toiminut myös kasarmoituna palomestarina Äänekoskella ja Jyväskylässä, ja A:n mukaan keskeiset tehtävät ja velvoitteet ovat varallaolossa olleet samat kuin kasarmoidulla palomestarilla. Asiassa on tullut selvitetyksi, että kasarmoidulla ja varallaolevalla palomestarilla on ollut samanlainen velvollisuus vastaanottaa hälytys, ja tehtävät ovat olleet hälytyksen tullessa lähtökohtaisesti samat (K2). Kasarmoidulle palomestarille on asetettu velvollisuus olla välittömässä lähtövalmiudessa (K2, A, D), kun taas varallaolijan osalta työnantaja ei ole tarkemmin määritellyt, missä ajassa on hälytyksen tultua tullut toimia (D, E, C). A:n kertomuksen perusteella hänellä on ollut se käsitys, että hänen on varallaollessaan tullut olla vastaavassa välittömässä lähtövalmiudessa kuin kasarmoitu päivystäjä. Työtuomioistuin katsoo, että A:lla on ollut perusteltu syy olettaa näin. Kuten työtuomioistuin on edellä jo todennut, A:n on tullut olla sellaisessa valmiudessa, että hän on tarpeen vaatiessa kyennyt lähtemään hyvin nopeasti hälytystehtävään.

Kasarmoidun ja varallaolevan palomestarin velvoitteissa on kuitenkin selvitetty olleen myös merkittäviä eroja. Henkilötodistelun perusteella kasarmoitu palomestari on työvuoronsa aikana ollut velvollinen oleskelemaan paloasemalla lukuun ottamatta lyhyitä käyntejä esimerkiksi ulkona ruokailemassa tai kaupassa. Lisäksi hänen on tullut jatkuvasti seurata alueensa viestiliikennettä, ja työnantaja on voinut osoittaa hänelle myös muita työtehtäviä. Varallaolijalla liikkuma-alue on puolestaan ollut hyvin laaja eikä hänellä ole hälytyksiin reagoimisen lisäksi ollut muita työtehtäviä lukuun ottamatta yksittäisiä matkapuhelimeen tulleita puheluita. Varallaolijalla ei ole ollut velvoitetta majoittua paloasemalla, eikä hänellä myöskään ole ollut velvoitetta seurata viestiliikennettä muutoin kuin hälytykseen reagoidessa. Asiassa ei ole esitetty sellaista selvitystä, että A ei olisi ollut tietoinen näistä velvoitteiden välisistä eroista.

Edellä selostettuja seikkoja punnittuaan työtuomioistuin katsoo, että A:han varallaoloaikana kohdistuneet velvoitteet eivät kokonaisuutena ole muodostaneet vapaa-ajan käytölle niin voimakasta rajoitetta, että A:lla ei olisi ollut mahdollisuutta tosiasialliseen lepoon. Hälytyksiä ei ole myöskään tullut niin tiheästi, että varallaoloaikaa olisi sillä perusteella pidettävä kokonaisuudessaan työaikana. Olosuhteita kokonaisuutena arvioiden työtuomioistuin katsoo, että A:n suorittamaa varallaoloa ei tule lukea kokonaisuudessaan työajaksi. Kanne on siten A:ta koskevilta osin hylättävä.

Oikeudenkäyntikulut

Asian käsittely jatkuu B:tä koskevilta osin. Oikeudenkäyntikuluista ei ole tarpeen lausua tässä vaiheessa.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin vahvistaa, että kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen III luvun 4 §:n perusteella B:n ajalla 1.1.2012–14.11.2015 Jyväskylän kaupungin palveluksessa varallaoloksi luettu aika tulee lukea kokonaisuudessaan työajaksi.

A:n osalta kanne hylätään.

Jatkokäsittely

Asian käsittelyä jatketaan työtuomioistuimen puheenjohtajan erikseen määräämällä tavalla.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Outi Anttila puheenjohtajana sekä Markku Saarikoski, Markus Äimälä, Risto Lerssi, Anu-Tuija Lehto ja Ari Komulainen jäseninä. Valmistelija on ollut Meeri Julmala.

Tuomio on yksimielinen. ‍