TT 2025:33

Kysymys siitä, mitä työehtosopimuksessa tarkoitetaan varsinaisella työpaikalla ja erityisellä työntekemispaikalla ja voiko työntekijällä olla useampia kuin yksi varsinainen työpaikka

Asia 

Muu riita-asia

Kantaja

Sähköalojen ammattiliitto ry

Vastaaja

Energiateollisuus ry

Kuultavat

X Oy

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry
Palvelualojen työnantajat PALTA ry

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Suullinen valmistelu 9.9.2025

Pääkäsittely 3.11.2025

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Energiateollisuus ry:n, Palvelualojen työnantajat Palta ry:n, Sähköalojen ammattiliitto ry:n sekä Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n välisessä 1.4.2023 - 31.3.2025 voimassa olleessa sähköalan tes - energia – ICT - verkosto -työehtosopimuksessa on ollut muun ohessa seuraavat määräykset:

II TYÖSUHDE

[- -]

6. Varsinainen työpaikka

6.1 Varsinaisella työpaikalla tarkoitetaan toimipaikkaa, johon työntekijä on työhön otettu tai jossa työntekijä säännöllisesti tosiasiallisesti työskentelee. Yksinomaan määrättyä työtä varten työmaalle otetun työntekijän varsinainen työpaikka on ko. työmaa. Varsinainen työpaikka sovitaan työsopimuksessa.

[- -]

XI MATKUSTAMINEN

[- -]

80 Kotimaan päiväraha ja ateriakorvaus

80.1 Päivärahan ja osapäivärahan maksamisedellytyksenä on, että erityinen työntekemispaikka on yleisesti käytetyn kulkutien mukaisesti mitaten vähintään 40 km etäisyydellä varsinaisesta työpaikasta tai työntekijän asunnosta riippuen siitä, kummasta matka tehdään.

80.2 Jos erityinen työntekemispaikka sijaitsee vähintään 2 km:n todellisen kulkumatkan päässä varsinaisesta työpaikasta, eikä työntekijä työn vuoksi voi ruokailutauon aikana ruokailla tavanomaisella ruokailupaikallaan, maksetaan hänelle ruokailukustannusten korvauksena ateriakorvaus. Ateriakorvaus maksetaan kaksinkertaisena, mikäli työmatkalle lähdön ja siltä paluun välinen aika on yli 10 tuntia.

80.3 Tavanomaisella ruokailupaikalla tarkoitetaan varsinaisen työpaikan tai erityisen työntekemispaikan yhteydessä olevaa henkilöstöruokalaa tai sopimusruokalaa tai tällaisen puuttuessa työntekijän varsinaista työpaikkaa Tavan-omainen ruokailupaikka varsinaisella työpaikalla ei ole käytettävissä, jos erityinen työntekemispaikka sijaitsee vähintään 2 km:n todellisen kulkumatkan päässä. Tällä määräyksellä ei muuteta paikallisesti sovittuja käytäntöjä.

Nimike                                 Edellytys                                                                      € / 2023

Päiväraha                            Matka vähintään 40 km ja yli 10 t                            48,00

Päiväraha                            Matka vähintään 40 km ja viimeinen täysi                                                                                            matkavuorokausi ylittyy yli 6 t                                 48,00

Osapäiväraha                      Matka vähintään 40 km ja yli 6 t                             22,00

Osapäiväraha                      Matka vähintään 40 km ja viimeinen täysi                                                                                              matkavuorokausi ylittyy vähintään 2 t                  22,00

Ateriakorvaus                      Matka vähintään 2 km ja alle 10 t                          12,00

Kaksinkertainen ateriakorvaus

                                                Matka vähintään 2 km ja yli 10 t                            24,00

Päivärahan puolikas            Kaksi ilmaista ateriaa                                              24,00

Osapäivärahan puolikas     Yksi ilmainen ateria                                                 11,00

[- -]

86 Muita määräyksiä

[- -]

86.5. Siltä osin kuin tässä työehtosopimuksessa ei ole toisin sovittu, noudatetaan kulloinkin voimassa olevaa verohallituksen päätöstä verottomaksi katsottavien matkakustannusten korvausten perusteista ja määristä.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

ASIAN TAUSTA JA ERIMIELISYYS

X Oy on energiakonserni, jonka toimintaan kuuluu muun muassa energialaitosten käyttö- ja kunnossapitopalveluiden tarjoaminen. Palvelua suorittavat työntekijät vastaavat energialaitosten päivittäisestä toiminnasta ja reagoivat muuttuviin tilanteisiin. Suurin osa yhtiön energialaitostyöntekijöistä työskentelee säännöllisesti useammassa miehittämättömässä laitoksessa. Työnantaja on katsonut, että työntekijöiden työskentely heille määrätyillä energialaitoksilla on ollut säännöllistä, jolloin kyse ei ole ollut työskentelystä erityisellä työntekemispaikalla, eikä työnantajalla ole ollut velvollisuutta maksaa työntekijöille päivärahaa eikä ateriakorvausta.

Asiassa vallitsee erimielisyys siitä, mitä Sähköalan tes - energia – ICT -verkosto -työehtosopimuksessa tarkoitetaan varsinaisella työpaikalla ja erityisellä työntekemispaikalla ja voiko varsinaisia työpaikkoja olla useampi kuin yksi.

Asiassa on käyty erimielisyysneuvottelut paikallisesti ja liittojen välillä.

KANNE

Vaatimukset

Sähköalojen ammattiliitto ry on vaatinut, että työtuomioistuin

1. vahvistaa, että työntekijällä voi olla vain yksi sähköalan tes - energia – ICT - verkosto -työehtosopimuksen 6.1 kohdassa tarkoitettu varsinainen työpaikka, ja että varsinaisena työpaikkana ei voida pitää pelkästään maantieteellisesti määriteltyä aluetta,

2. vahvistaa, että muut työntekemispaikat kuin varsinainen työpaikka ovat työehtosopimuksen kohdissa 80.1, 80.2 ja 80.3 tarkoitettuja erityisiä työntekemispaikkoja,

3 . vahvistaa, että X Oy on velvollinen maksamaan työntekijöille työehtosopimuksen 80.1, 80.2 ja 80.3 kohtien mukaisten edellytysten täyttyessä osapäivärahan, päivärahan ja ateriakorvauksen riippumatta siitä, ovatko korvaukset verovapaita vai veronalaisia, sekä

4. velvoittaa Energiateollisuus ry:n ja X Oy:n yhteisvastuullisesti korvaamaan Sähköalojen ammattiliitto ry:n oikeudenkäyntikulut 8.340 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen siitä alkaen laskettuna, kun 30 päivää on kulunut työtuomioistuimen tuomion antamisesta.

Perusteet

Työehtosopimuksen kohdan 6.1 mukaan varsinaisella työpaikalla tarkoitetaan työnantajan toimipaikkaa, johon työntekijä on työhön otettu tai jossa työntekijä säännöllisesti tosiasiallisesti työskentelee. Varsinainen työpaikka tulee sopia työsopimuksessa. Pelkästään maantieteellisen työskentelyalueen kirjaaminen työsopimukseen ei siten riitä. Työehtosopimuksessa käytetty yksikkömuoto osoittaa, että varsinaisia työpaikkoja voi olla vain yksi. Asiasta ei ole työehtosopimuksessa sovittu toisin liikkuvaa työtä tekevien työtekijöiden osalta.

Työehtosopimuksen kohdissa 80.1–80.3 on määritelty, millä edellytyksillä työntekijällä on oikeus saada päiväraha tai ateriakorvaus. Keskeinen kriteeri on työmatkan pituus eli se, miten kaukana työntekijä työskentelee joko työsopimuksessa määritellystä varsinaisesta työpaikastaan taikka asunnostaan mitattuna. Muuta kuin varsinaista työpaikkaa nimitetään työehtosopimuksessa erityiseksi työntekemispaikaksi.

X Oy on vuoden 2021 alusta lähtien jaotellut voimalaitokset, joilla energialaitosasentajat työskentelevät, kolmeen luokkaa eli ensisijaisiin , toissijaisiin ja erityisiin työntekopaikkoihin. X Oy on näin menetellessään yksipuolisesti kaventanut erityisen työntekemispaikan käsitettä huomattavasti siitä, mitä sillä työehtosopimuksessa tarkoitetaan. Tämän myötä yhtiö on jättänyt maksamatta merkittävän osan energialaitosasentajien matkakustannuksista, vaikka työehtosopimuksen mukaiset edellytykset niiden maksamiseen ovat täyttyneet.

Työehtosopimus ei tunne toissijaisen työntekemispaikan käsitettä. Muut kuin asunnon ja varsinaisen työpaikan väliset matkat, eli matkat asunnolta tai varsinaiselta työpaikalta muuhun työntekemispaikkaan eli erityiseen työntekemispaikkaan, tulee korvata työehtosopimuksen mukaisten edellytysten täyttyessä työehtosopimuksen mukaisesti.

X Oy on perustellut työehtosopimuksen vastaista menettelyään verottajalta pyytämällään ennakkoratkaisulla. Matkakustannusten korvaamisen edellytykset on kuitenkin määritelty työehtosopimuksessa. Verottajan tehtävänä on puolestaan määritellä, millä perusteilla ja minkä suuruisina työmatkakustannukset voidaan maksaa verottomina.

X Oy on sivuttanut työehtosopimukseen kirjatut matkakustannusten korvaamisen perusteet ja maksanut korvauksia vain niissä tapauksissa, joissa korvaukset on verohallinnon ohjeiden mukaan voitu maksaa verottomina. Vastaaja ja kuultava ovat perustelleet yhtiön menettelyä työehtosopimuksen 86.5 kohdan määräyksellä. Työtuomioistuin on ratkaisussaan TT 2024:36 tulkinnut kyseistä sopimusmääräystä ja todennut, että määräys on sanamuotonsa mukaan toissijainen ja sitä noudatetaan siltä osin kuin työehtosopimuksessa ei ole toisin sovittu. Koska työehtosopimuksen 80.2 ja 80.3 kohdissa oli sovittu ateriakorvauksen maksamisen perusteista ja määristä, näitä määräyksiä tuli työtuomioistuimen mukaan noudattaa 86.5 kohdassa mainitun verohallituksen päätöksen asemesta. Työtuomioistuin on lisäksi todennut, että työehtosopimuksen mukaan maksettavat korvaukset voivat verohallinnon ohjeiden mukaan olla verovapaita tai veronalaisia. Työtuomioistuimen ratkaisusta ilmenevää tulkintaa on noudatettava myös tässä asiassa, jossa on ateriakorvausten lisäksi kyse saman työehtosopimuksen perusteella maksettavista päivärahoista.

VASTAUS

Vaatimukset

Energiateollisuus ry ja X Oy ovat vaatineet, että kanne hylätään ja Sähköalojen ammattiliitto ry velvoitetaan korvaamaan niiden yhteisetoikeudenkäyntikulut 8.250 eurolla korkolain mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomion antamisesta lukien.

Perusteet

Asian tausta

X Oy:n toimintaan kuuluu muun muassa energialaitosten käyttö- ja kunnossapitopalveluiden tarjoaminen. Palvelua suorittavat työntekijät vastaavat energialaitosten päivittäisestä toiminnasta ja reagoivat muuttuviin tilanteisiin. Suurin osa yhtiön energialaitostyöntekijöistä työskentelee säännöllisesti useammassa miehittämättömässä laitoksessa. Poikkeuksena ovat muutamat isommat energialaitokset, joissa työskentelee kokopäiväisesti useampi työntekijä. Tyypillisesti työntekijälle on määritelty kahdesta viiteen laitosta, jotka hän kiertää säännöllisesti ja viikkosuunnitelman mukaisesti tyypillisesti kolme kertaa viikossa. Työskentelyä määrittää miehittämättömissä laitoksissa 84 tunnin välein tehtävä laitoskierros, joka perustuu painelaitelakiin. Lisäksi vauriokorjaukset, laajemmat ennakkohuollot ja prosessipoikkeamat aiheuttavat laitoskäyntejä. Työntekijälle määrätyt laitokset säilyvät lähtökohtaisesti samoina, ellei tuotantoalueen laitoskannassa tapahdu olennaisia muutoksia, kuten uuden laitoksen käyttöönotto tai laitoksen toiminnan päättyminen. Satunnaisia käyntejä muilla laitoksilla voi ilmetä, jolloin kyse on matkasta erityiselle työntekemispaikalle.

Yhtiö on noudattanut matkakustannusten korvaamisessa työehtosopimuksen määräyksiä eikä verottajan ohjeistusta. Verottajan ohjeistus on pyydetty, jotta tiedetään, miten verot tulee eri korvausten kohdalla maksaa.

Varsinaisen työpaikan käsite työehtosopimuksessa

Työehtosopimuksen 6.1. kohdan mukaan varsinainen työpaikka on toimipaikka, jossa työntekijä säännöllisesti työskentelee. Merkittävää varsinaisen työpaikan syntymiselle on se, työskenteleekö henkilö kyseessä olevilla toimipaikoilla säännöllisesti vai onko työskentely tilapäistä eli satunnaiseen tarpeeseen perustuvaa. Jos työntekijällä on useampi toimipaikka, joilla hän säännöllisesti työskentelee, muodostuu työntekijälle useampi varsinainen työpaikka. Työehtosopimuksen sanamuoto ei sulje pois sitä, että työntekijällä voisi olla useampia varsinaisia työpaikkoja.

X Oy:n työntekijöiden työtehtäviin kuuluu säännöllinen työskentely heille määritellyillä laitoksilla. Työntekijöille määritellyt laitokset käydään läpi työntekijöiden kanssa työsopimuksen tekohetkellä. Työntekijät työskentelevät näillä laitoksilla määrätyin väliajoin ja tietyllä rytmillä laaditun ennakkosuunnitelman mukaisesti. Työntekijät tietävät ennakolta, milloin he milläkin laitoksella työskentelevät, ja ennakkosuunnitelmaan mahdollisesti tulevat muutokset käydään läpi viikkopalavereissa. Kaikista näistä työntekijälle määritellyistä laitoksista, joilla työskennellään säännöllisesti, muodostuu työntekijälle varsinainen työpaikka.

Työehtosopimuksen mukaan päiväraha ja ateriakorvaus maksetaan työntekijän työskennellessä erityisellä työntekemispaikalla. Kyseessä olevia korvauksia ei työehtosopimuksen mukaan makseta varsinaisella työpaikalla työskenneltäessä.

Työehtosopimusosapuolet eivät ole vuonna 2010 eivätkä sen jälkeenkään sopineet, että varsinaisia työpaikkoja voisi olla vain yksi. Päinvastoin Sähköalojen ammattiliitto ry:n neuvottelija A oli sopimusneuvotteluiden aikana lähettänyt työnantajapuolen neuvottelija E:lle sähköpostin säännönmukaiseen työskentelyyn liittyvästä tulkintaohjeesta, jossa todetaan, että varsinaisia työpaikkoja voidaan sopia useita (V1). Tulkintaohjeen mukaan suunnitelmallinen ja säännöllinen työskentely tarkoittaa sitä, että työntekijä työskentelee etukäteen laaditun suunnitelman mukaisesti useissa toimipaikoissa.

Varsinaisen työntekemispaikan käsitteestä oli vuonna 2010 keskusteltu vastaavalla tavalla myös Energiateollisuus ry:n työmarkkinajohtaja D:n ja sektoripäällikkö A:n välillä. Keskustelujen aikana A oli hyväksynyt tulkinnan, jonka mukaan työntekijällä voi olla useampi varsinainen työpaikka tilanteessa, jossa työntekijä työskentelee toimipaikoilla säännöllisesti ja etukäteen laaditun työvuorolistan mukaan tietää, missä toimipaikassa hän tulee milloinkin työskentelemään. A oli hyväksynyt, että tällaisissa tilanteissa työehtosopimuksen erityistä työntekemispaikkaa koskevia määräyksiä ei tarvitse noudattaa.

D oli vuoden 2010 neuvotteluiden aikana käynyt samansisältöisen keskustelun Sähköalojen ammattiliitto ry:n silloisen puheenjohtajan kanssa, eikä puheenjohtaja ollut kiistänyt mahdollisuutta sopia useampia varsinaisia työpaikkoja.

Vastaaja ja kuultava katsovat toissijaisesti, että mikäli työtuomioistuin päätyisi vahvistamaan, että varsinaisia työpaikkoja voi työehtosopimuksen mukaan olla ainoastaan yksi, muodostuu työntekijälle säännöllisen työskentelyn perusteella toissijainen työpaikka työehtosopimuksen 86.5. kohdan mukaisesti. Kyseisen sopimusmääräyksen mukaan siltä osin kuin tässä työehtosopimuksessa ei ole toisin sovittu, noudatetaan kulloinkin voimassa olevaa verohallituksen päätöstä verottomaksi katsottavien matkakustannusten korvausten perusteista ja määristä. Koska työehtosopimuksessa ei ole sovittu toisin toissijaisesta työpaikasta, tulee sovellettavaksi mainittu verohallinnon päätös. Tällöin, kun henkilölle muodostuu säännöllisen työskentelyn perusteella verohallinnon ohjeen (V2) mukaisesti toissijainen työpaikka, muodostuu toissijainen työpaikka myös työehtosopimuksen mukaan. Verohallinnon päätöksen (V3) 4 §:ssä on todettu, mitä verottomia korvauksia toissijaiselle työntekemispaikalle maksetaan. Päätöksen mukaan toissijaiselle työpaikalle tehtävä matka ei oikeuta verovapaaseen päivärahaan tai ateriakorvaukseen, jolloin työehtosopimuksen kohdan 86.5 mukaisesti kyseiset korvaukset eivät tule maksettavaksi myöskään työehtosopimuksen nojalla.

Erityisen työntekemispaikan käsite työehtosopimuksessa

Työehtosopimuksessa ei ole määritelty erityisen työntekemispaikan käsitettä. Käsitettä käytetään työehtosopimuksen riidanalaisissa määräyksissä sekä kohdan 83.2 ja 84.3.3. määräyksissä. Kaikki nämä määräykset sijaitsevat työehtosopimuksen matkustamista koskevassa osiossa XI. Työehtosopimuksen matkustamista koskevat määräykset koskevat työmatkoja ja niiden korvaamista, mikä käy ilmi matkustamista koskevan 79 kohdan yleisestä määräyksestä.

Osion XI korvaukset koskevat matkoja, jotka tehdään kohteisiin, joissa työntekijä työskentelee muutoin kuin säännöllisesti eli tilapäisesti. Jos työntekijä matkustaa toimipaikalle, jossa hän säännöllisesti työskentelee, ei kyse ole työmatkasta eivätkä työehtosopimuksen matkakustannuskorvauksia koskevat määräykset tule sovellettavaksi. Yhtiön työntekijöiden säännöllinen työskentely heille määritellyillä vastuulaitoksilla ei ole tilapäistä, joten kyse ei ole työskentelystä erityisellä työntekemispaikalla eikä siis työmatkasta. Työehtosopimuksen työmatkaa, päivärahaa ja ateriakorvausta koskevat määräykset eivät tällöin tule sovellettavaksi.

TYÖEHTOSOPIMUKSEEN OSALLISTEN LIITTOJEN LAUSUMAT

Työtuomioistuin on oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 32 a §:n nojalla varannut kysymyksessä olevan työehtosopimuksen muille osapuolille Palvelualojen työnantajat Palta ry:lle ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:lle tilaisuuden antaa lausumansa asiassa.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n lausuma

JHL ry on lausunut, että sen tulkinta kyseessä olevista työehtosopimusmääräyksistä vastaa Sähköalojen ammattiliitto ry:n asiassa esittämää tulkintaa. Kyseessä olevassa työehtosopimuksessa varsinaisia työpaikkoja voi olla vain yksi ja kaikki muut paikat, joissa työtä tehdään, ovat työehtosopimuksen mukaisia erityisiä työntekemispaikkoja. Sähköalojen ammattiliitto ry:n jäsenillä on siten oikeus liiton asiassa vaatimiin korvauksiin edellä mainituin perustein.

Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n lausuma

PALTA ry on lausunut, että työehtosopimuksen 6.1. kohta ei rajoita varsinaisten työpaikkojen määrää. Varsinaisia työpaikkoja voi olla yksi tai useampia. Jos työntekijällä on useampi toimipaikka, jolla hän säännöllisesti työskentelee, muodostuu työntekijälle tällöin useampi varsinainen työpaikka.

PALTA ry on toissijaisesti katsonut, että mikäli työtuomioistuin päätyisi vahvistamaan, että varsinaisia työpaikkoja voisi olla vain yksi, muodostuu työntekijälle säännöllisen työskentelyn perusteella toissijainen työpaikka työehtosopimuksen 86.5 kohdan mukaisesti. Koska työehtosopimuksessa ei ole sovittu toisin toissijaisesta työpaikasta, tulee asiassa sovellettavaksi verohallinnon päätös verottomaksi katsottavien matkakustannusten perusteista. Kun henkilölle muodostuu säännöllisen työskentelyn perusteella verohallinnon päätöksen perusteiden mukaisesti toissijainen työpaikka, muodostuu toissijainen työpaikka myös työehtosopimuksen mukaan. Verohallinnon päätöksen 4 §:ssä on todettu, mitä verottomia korvauksia toiselle työntekemispaikalle maksetaan. Päätöksen mukaan toissijaiselle työpaikalle tehtävä matka ei oikeuta verovapaaseen päivärahaan tai ateriakorvaukseen. Näin ollen kyseiset korvaukset eivät työehtosopimuksen kohdan 86.5 mukaisesti tule maksettavaksi.

Jos työntekijä matkustaa toimipaikalle, jossa hän säännöllisesti työskentelee, ei kyse ole työmatkasta eivätkä työehtosopimuksen 80.1–80.3 kohtien määräykset tule sovellettavaksi.

TODISTELU

Kantajan kirjalliset todisteet

1. F:n 21.5.2021 B:lle lähettämä sähköposti liitteineen

Vastaajan ja kuultavan kirjalliset todisteet

1. A:n sähköposti E:lle 17.2.2010

2. Verottajan syventävät vero-ohjeet työmatkakustannusten korvaukset verotuksessa

3. Verohallinnon päätös verovapaista matkakustannusten korvauksista vuonna 2025

Kantajan henkilötodistelu

1. A

2. B

Vastaajan ja kuultavan henkilötodistelu

1. C

2. D

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Henkilötodistelu

Sähköalojen ammattiliitto ry:n entinen puheenjohtaja A on kertonut työskennelleensä Sähköalojen ammattiliitto ry:ssä vuodesta 1995 alkaen ja olleensa mukana neuvottelemassa riidan kohteena olevaan työehtosopimusta. Työehtosopimuksen matkustamista koskevat määräykset oli uudistettu nykyiseen muotoonsa vuonna 2000. Tämä jälkeen vuosien 2005–2007 neuvotteluissa oli yhdistetty Sähköliiton energia-alan työehtosopimus ja Julkisyhteisöjen niin sanottu Enertan työehtosopimuksen yhdeksi työehtosopimukseksi, jonka nimeksi oli tullut energiateollisuuden työntekijöiden työehtosopimus. Vuonna 2010 tieto- ja verkostoteknologian työehtosopimus oli yhdistetty energiateollisuuden työntekijöiden työehtosopimukseen. A oli ollut johtamassa näitä neuvotteluja ja tunsi matkustusmääräyksen syntyhistorian.

A:n mukaan vuosien 2009–2010 työehtosopimusneuvotteluissa oli käyty paljon keskusteluja varsinaisesta työpaikasta. Työnantajapuolen tavoitteena oli ollut saada varsinaista työpaikkaa koskeva määräys sellaiseen muotoon, joka mahdollistaisi useamman varsinaisen työpaikan. Valmistelussa oli ollut malli, jossa varsinaisia työpaikkoja oli useampia, ja siihen liittyvä tulkintaohje oli ollut käsittelyssä viimeisen kerran 15.2.2010. Kyseessä oli ollut ikään kuin työehtosopimuksen runko, johon oli kirjattu eri muotoihin puolivalmiita työehtosopimustekstejä, joista joskus voisi jalostua oikeaa työehtosopimuksen tekstiä. Esityksessä oli ollut varsinaista työpaikkaa koskeva tulkinta, jonka A oli myöhemmin liittänyt TIKLI ry:n asiamiehelle E:lle lähettämäänsä sähköpostiin (V1). Tämä ajatus oli tullut tiensä päähän, kun työntekijäpuoli oli neuvottelukunnan kokouksessa 16.2.2010 päättänyt vetää varsinaista työpaikkaa koskevan tekstin pois ja palata yhden varsinaisen työpaikan malliin. Tällöin myös teksteihin liittyvät tulkinnat olivat menettäneet merkityksensä. Tämän jälkeen työehtosopimusosapuolet olivat vaihtaneet esityksiä puolin ja toisin, ja määräyksen teksti oli jalostunut nykyiseen muotoonsa. Neuvottelutulos oli saavutettu 26.2.2010. Työehtosopimuksen mukaan työntekijällä voi olla ainoastaan yksi varsinainen työpaikka. Erityisellä työntekemispaikalla tarkoitetaan työehtosopimuksessa työkohdetta, jossa työtä kulloinkin suoritetaan.

A on kertonut keskustelleensa D:n kanssa varsinaisesta työpaikasta sen jälkeen, kun työehtosopimukset oli hyväksytty. Keskustelu oli liittynyt siihen, että kun varsinainen työpaikka sovitaan työsopimuksessa, kuinka niitä voisi olla useampia. A oli todennut D:lle, että jos varsinaisia työpaikkoja on tarve sopia lisää, luottamusmies hoitaa sopimispuolen, eli paikallisen sopimisen kautta varsinaisia työpaikkoja voidaan sopia useampia. Se ei kuitenkaan tapahdu työsopimuksessa eikä työantajan ja työntekijän välillä. Työehtosopimus mahdollistaa toisin sopimisen paikallisesti tästä asiasta.

Sopimusvastaava B on kertonut tulleensa töihin Sähköalojen ammattiliitto ry:hyn vuonna 2009 ja osallistuneensa riidanalaisen työehtosopimuksen neuvotteluihin. B:n mukaan työehtosopimus ei tunne kuin varsinaisen työpaikan ja erityisen työntekemispaikan.

Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliitto TIKLI ry:n entinen toimitusjohtaja C on kertonut toimineensa vuosien 2009–2010 työehtosopimusneuvotteluissa toisena pääneuvottelijana yhdessä Energiateollisuus ry:n edustajan D:n kanssa. Kyseisissä neuvotteluissa oli yhdistetty energia-alojen työehtosopimus ja tietoliikennealan työntekijöiden työehtosopimus yhdeksi työehtosopimukseksi.

C on kertonut, että yhdistettävissä työehtosopimuksissa oli ollut erilaiset varsinaista työpaikkaa koskevat määräykset, jotka oli ollut tarpeen yhdistää. Määräyksen sanamuoto oli haluttu uudessa työehtosopimuksessa päivittää ajanmukaisemmaksi. Edeltävien työehtosopimusten tekoaikana työskentely oli ollut staattisempaa. Nyt työskentelytavat olivat muuttuneet, ja yritykset olivat esimerkiksi ulkoistaneet valvonta- ja kunnossapitotehtäviä, joita tuli jatkuvasti suorittaa samoissa paikoissa omilla tai asiakasyritysten laitoksilla. Tärkeää oli ollut, että sopimusmääräys olisi mahdollisimman hyvin sopusoinnussa sen kanssa, miten verosäännökset toimivat. Määräys oli rakennettu sen ympärille, mihin työntekijä otetaan töihin ja missä hän säännöllisesti työskentelee. Yhdistettävissä työehtosopimuksissa ei ollut ollut vastaavaa sanamuotoa. Säännöllinen työskentely voi tapahtua yhdessä, kahdessa tai useammassa paikassa. Työehtosopimusneuvotteluissa ei ollut sovittu siitä, että varsinaisia työpaikkoja voisi olla vain yksi. C ei muista, että tällaista olisi kukaan edes esittänyt.

C on lisäksi kertonut, että työehtosopimusneuvotteluissa oli saavutettu neuvottelutulos helmikuun viimeisinä päivinä 2010. A:n E:lle 17.10.2010 lähettämässä sähköpostiviestissä (V1) esitettyä tulkintaohjetta ei ollut sisällytetty työehtosopimukseen, koska sopimukseen ei ollut haluttu liittää soveltamisohjeita, joiden sitovuus suhteessa sopimusmääräykseen oli aiemmin aiheuttanut sekaannusta. Tulkintaohjeen ajatus oli kuitenkin sisällytetty uuteen määräykseen.

C on vielä kertonut, että työehtosopimuksessa erityisellä työntekemispaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa työskennellään epäsäännöllisesti, vastakohtana varsinaisen työpaikan edellyttämälle säännölliselle työskentelylle. Erityisen työntekemispaikan käsitettä ei ole määritelty työehtosopimuksessa, vaan se tulee matkustamismääräysten kautta. Työmatkana ei pääsäännön mukaan pidetä matkustamista varsinaiselle työpaikalle. Työehtosopimuksen tarkoituksena ei ole, että kaikki muut kuin yksi varsinainen työpaikka olisivat erityisiä työntekemispaikkoja. Varsinaisia työpaikkoja ovat sellaiset työpaikat, jotka pystytään etukäteen määrittelemään ja joissa täyttyy säännöllisen työskentelyn vaatimus. Muut työpaikat ovat erityisiä työntekemispaikkoja. Työehtosopimuksen tarkoitusta ei vastaa, että työntekijälle maksettaisiin päivärahaa ja ateriakorvausta työpaikalle, jossa hän säännöllisesti työskentelee. Tällainen liikkuminen ei täytä työmatkan tunnusmerkkejä, ja näitä korvauksia maksetaan ainoastaan työmatkoista.

Energiateollisuus ry:n entinen työmarkkinajohtaja D on kertonut toimineensa toisena pääneuvottelijana vuosien 2009–2010 työehtosopimusneuvotteluissa. Neuvotteluissa oli yhdistetty kaksi kilpailevaa työehtosopimusta, energiateollisuuden työehtosopimus ja TIKLI ry:n työehtosopimus, yhdeksi työehtosopimukseksi. Yhdistäminen oli ollut tarkoitus toteuttaa kustannusneutraalisti, eli yhdistäminen ei saanut vaikuttaa kustannusten nousuun.

D on kertonut, että sopimusneuvotteluissa ei ollut juurikaan keskusteltu varsinaisen työpaikan käsitteestä. Yhdistettävissä työehtosopimuksissa oli ollut osin eri sisältöiset varsinaista työpaikkaa koskevat määräykset. Uudessa työehtosopimuksessa varsinaista työpaikkaa koskeva määräys oli muuttunut siten, että sillä tarkoitettiin toimipaikkaa, jossa työntekijä työskenteli tosiasiallisesti ja säännöllisesti. Tämä tarkoitti sitä, että henkilö työskenteli työvuoroluettelon mukaisesti pääsääntöisesti tietyssä paikassa, jolloin työpaikan ja kodin välisestä matkustamisesta ei maksettu matkustamiseen liittyviä korvauksia. Neuvotteluissa ei ollut sovittu, että varsinaisia työpaikkoja voisi olla vain yksi. A oli esittänyt, että varsinaisella työpaikalla pitäisi olla vain yksi osoite, mutta työnantajapuoli ei ollut tähän suostunut. D oli nostanut esille tapauksen, jossa yrityksellä oli ollut samalla paikkakunnalla kaksi voimalaitosta, joissa kunnossapidon työntekijät olivat työskennelleet etukäteen laaditun sheeman mukaan säännöllisesti. A:n suuri pelko oli ollut se, että työnantajat lähtisivät kiertämään erityistä työntekemispaikkaa koskevia maksuvelvoitteita määrittämällä kaikki toimipaikat varsinaisiksi työpaikoiksi. Neuvotteluissa oli oltu yhtä mieltä siitä, että varsinainen työpaikka on sellainen, mihin työntekijä menee kotoa töihin. Jos varsinaisia työpaikkoja on useampia, työntekijän pitää tietää hyvissä ajoin etukäteen, milloin hän työskentelee missäkin toimipaikassa. Työskentelyn tulee olla säännöllistä, tosiasiallista ja jonkinlaiseen suunnitelmallisuuteen perustuvaa.

D on vielä kertonut, että A:n E:lle 17.2.2010 lähettämä sähköpostiviesti (V1) oli koskenut A:n ehdotusta varsinaisen työpaikan käsitettä koskevaksi tulkintaohjeeksi. Tulkintaohjetta ei ollut otettu työehtosopimukseen, koska sen teksti ei ollut työehtosopimustekstin tasoista, mutta sitä oli käytetty pohjan työehtosopimusta tehtäessä. Työehtosopimusneuvottelut olivat päättyneet neuvottelutuloksen synnyttyä 26.2.2010.

D on kertonut, että erityisellä työntekemispaikalla työskennellään tilapäisesti, kuten esimerkiksi verkostoasentajat, jotka asentavat kohteen (esimerkiksi sähköverkot, maakaapeloinnit ja katuvalaistukset) ja siirtyvät seuraavaan kohteeseen urakan valmistuttua. Työehtosopimuksen tarkoitusta ei vastaisi se, että työntekijälle maksettaisiin päivärahaa tai ateriakorvausta matkustamisesta työpaikalle, jossa hän säännöllisesti työskentelee, koska kyseessä ei ole matkatyö.

Kannevaatimus 1

Kannevaatimuksessa 1 on vaadittu vahvistettavaksi, että työntekijällä voi olla vain yksi työehtosopimuksen 6.1 kohdassa tarkoitettu varsinainen työpaikka. Sopimusmääräyksen mukaan varsinaisella työpaikalla tarkoitetaan toimipaikkaa, johon työntekijä on työhön otettu tai jossa työntekijä säännöllisesti tosiasiallisesti työskentelee. Yksinomaan määrättyä työtä varten työmaalle otetun työntekijän varsinainen työpaikka on ko. työmaa. Varsinainen työpaikka sovitaan työsopimuksessa.

Asiassa on riidatonta, että 6.1 kohdan määräys on otettu työehtosopimukseen vuoden 2010 sopimusneuvotteluiden yhteydessä, kun Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliitto TIKLI ry:n ja Sähköalojen ammattiliitto ry:n välinen työehtosopimus sekä energia-alan työntekijöiden työehtosopimus on yhdistetty yhdeksi sähköalojen tes-energia-ict-verkostoalan-työehtosopimukseksi.

Sopimusneuvotteluihin osallistuneiden A:n, C:n ja D:n kertomukset ovat ristiriitaisia sen osalta, oliko työehtosopimuksessa tarkoitettu, että työntekijällä voi olla vain yksi vai myös useampia varsinaisia työpaikkoja. Kertomusten perusteella sopimusneuvotteluissa oli keskusteltu mallista, jossa varsinaisia työpaikkoja voisi olla useampia. Tähän keskusteluun on liittynyt A:n TIKLI ry:n asiamiehelle E:lle neuvottelujen aikana 17.2.2010 lähettämä sähköpostiviesti (V1), johon sisältyvässä tulkintaohjeessa todetaan, että tietyissä tilanteissa työsopimuksella voidaan sopia useita varsinaisia työpaikkoja. A:n mukaan työntekijäpuoli oli kuitenkin päättänyt vetää useaa varsinaista työpaikkaa koskevan tekstiluonnoksen pois ja palata yhden varsinaisen työpaikan malliin. C:n ja D:n kertomusten mukaan työehtosopimuksen 6.1 kohdan määräys oli rakennettu sen ympärille, missä työntekijä työskenteli tosiasiallisesti ja säännöllisesti, ja näitä paikkoja saattoi olla myös useampia kuin yksi. C:n mukaan taustalla oli ollut työskentelytapojen muuttuminen, minkä takia määräyksen sanamuoto oli haluttu päivittää ajanmukaiseksi.

Työtuomioistuin toteaa, että sopimusneuvotteluja koskevan ristiriitaisen henkilötodistelun perusteella ei voida tehdä johtopäätöksiä osapuolten yhteisestä tarkoituksesta. Merkittävää painoarvoa ei voida antaa myöskään A:n sähköpostiviestille (V1). Viesti on lähetetty sopimusneuvottelujen aikana, ja se on A:n kertomuksen mukaan koskenut esillä ollutta tulkintavaihtoehtoa, josta työntekijäpuoli oli kuitenkin ennen sopimusneuvottelujen päättymistä sanoutunut irti.

Kantajan mukaan työehtosopimuksessa käytetty yksikkömuoto osoittaa, että varsinaisia työpaikkoja voi olla vain yksi. Sopimusmääräyksen mukaan varsinaisella työpaikalla tarkoitetaan toimipaikkaa, johon työntekijä on työhön otettu tai jossa työntekijä säännöllisesti tosiasiallisesti työskentelee. Työtuomioistuin toteaa, että kuten C ja D ovat kertoneet, työntekijä voi työskennellä säännöllisesti ja tosiasiallisesti useammassa kuin yhdessä toimipaikassa. D on kertonut sopimusneuvotteluissa esille nostamastaan esimerkistä, jossa yrityksellä oli ollut samalla paikkakunnalla kaksi voimalaitosta, joissa kunnossapidon työntekijät olivat työskennelleet etukäteen laaditun työvuoroluettelon mukaan säännöllisesti. Työehtosopimuksen 6.1 kohdan sanamuoto ei työtuomioistuimen käsityksen mukaan sulje pois sitä mahdollisuutta, että tällaisessa tilanteessa työntekijälle voi muodostua useampi kuin yksi varsinainen työpaikka. Kun työntekijä voi säännöllisesti ja tosiasiallisesti työskennellä useammassa toimipaikassa, voi hänellä työehtosopimuksen sanamuodon perusteella olla useampia kuin yksi varsinainen työpaikka.

Edellä todetuin tavoin työehtosopimuksen sanamuodosta ei voi tehdä sitä johtopäätöstä, että varsinaisia työpaikkoja voisi olla vain yksi. Sopijapuolten ei myöskään ole näytetty yhteisesti tarkoittaneen sopia tällaisesta tulkinnasta. Työtuomioistuin katsoo jääneen näyttämättä, että työehtosopimuksen 6.1 kohtaa tulisi tulkita kantajan esittämällä tavalla. Näin ollen kanteen 1 kohdan vahvistusvaatimus on hylättävä siltä osin kuin siinä on vaadittu vahvistettavaksi, että työntekijällä voi olla vain yksi työehtosopimuksen 6.1 kohdassa tarkoitettu varsinainen työpaikka.

Kannevaatimuksessa 1 on lisäksi vaadittu vahvistettavaksi, että varsinaisena työpaikkana ei voida pitää pelkästään maantieteellisesti määriteltyä aluetta. Vastaaja ja kuultava ovat jo haastehakemukseen antamassaan vastauksessa todenneet, että asia on tältä osin riidaton. Näin ollen kantajalta puuttuu oikeussuojan tarve, ja kannevaatimus on jätettävä tältä osin tutkimatta.

Kannevaatimus 2

Kanteen 2 kohdassa on vaadittu vahvistettavaksi, että muut työntekemispaikat kuin varsinainen työpaikka ovat työehtosopimuksen 80.1, 80.2 ja 80.3 kohdissa tarkoitettuja erityisiä työntekemispaikkoja. Vaatimuksen taustalla on kantajan mukaan ollut se, että X Oy on vuoden 2021 alusta lähtien jaotellut voimalaitokset, joilla energialaitosasentajat työskentelevät, kolmeen luokkaan eli ensisijaisiin , toissijaisiin ja erityisiin työntekopaikkoihin.

Työtuomioistuin on edellä katsonut, että työehtosopimuksen mukaan työntekijällä voi olla yksi tai useampia varsinaisia työpaikkoja. Lisäksi työehtosopimuksen matkustamista koskevassa XI osassa esiintyy erityisen työntekemispaikan käsite. Henkilötodistelun perusteella (C, D) varsinaisia työpaikkoja ovat työpaikat, joissa työntekijä työskentelee säännöllisesti ennalta laaditun työvuoroluettelon mukaan, kun taas erityisillä työntekemispaikoilla työskennellään tilapäisesti. Asian käsittelyssä ei ole tullut esille, että varsinaisen työpaikan ja erityisen työntekemispaikan lisäksi työehtosopimuksessa olisi muitakin työntekemispaikkoja.

Vastaaja ja kuultava ovat esittäneet toissijaisen väitteen, jonka mukaan työntekijälle voi muodostua työehtosopimuksen 86.5 kohdan perusteella toissijainen työpaikka verohallinnon verottomaksi katsottavien matkakustannusten korvausten perusteita koskevan päätöksen mukaisesti. Tämä toissijainen kiistämisperuste on koskenut vain sitä tilannetta, jossa työtuomioistuin päätyisi vahvistamaan, että varsinaisia työpaikkoja voi työehtosopimuksen mukaan olla ainoastaan yksi. Työtuomioistuin on edellä katsonut, että työehtosopimuksen mukaan varsinaisia työpaikkoja voi olla myös useampia. Näin ollen vastaajan ja kuultavan toissijaisella kiistämisperusteella ei ole merkitystä asian arvioinnissa.

Edellä mainituilla perusteilla työehtosopimuksen oikeaksi tulkinnaksi on vahvistettava, että muut työntekemispaikat kuin varsinainen työpaikka ovat työehtosopimuksen 80.1, 80.2 ja 80.3 kohdissa tarkoitettuja erityisiä työntekemispaikkoja. Kanteen 2 kohdan vahvistusvaatimus on siten hyväksyttävä.

Kannevaatimus 3

Kanteen muuttaminen

Kantaja on 9.9.2025 pidetyssä valmisteluistunnossa lisännyt kanteeseen kolmannen vahvistusvaatimuksen, joka on kuulunut seuraavasti: ”Sähköalojen ammattiliitto ry vaatii työtuomioistuinta vahvistamaan, että X Oy on velvollinen maksamaan työntekijöille työehtosopimuksen 80.1 ja 80.2 kohtien mukaisten edellytysten täyttyessä päivärahan ja ateriakorvauksen.” Vastaaja ja kuultava eivät ole vastustaneet uuden kannevaatimuksen esittämistä. Valmisteluistunnossa on todettu, että vaatimus on johtunut olennaisesti samasta perusteesta, eikä sen esittämiselle ole ollut estettä.

Kantaja on asian valmistelun aikana kirjallisessa lausumassaan 29.9.2025 täsmentänyt kannevaatimusta seuraavasti: ”Sähköalojen ammattiliitto ry vaatii työtuomioistuinta vahvistamaan, että X Oy on velvollinen maksamaan työntekijöille työehtosopimuksen 80.1, 80.2 ja 80.3 kohtien mukaisten edellytysten täyttyessä osapäivärahan, päivärahan tai ateriakorvauksen riippumatta korvausten verotuskohtelusta.” Asian valmistelua on jatkettu pääkäsittelypäivänä 3.11.2025, jolloin kantaja on täsmentänyt vaatimuksen loppuosan muotoon: ” [--] riippumatta siitä, ovatko korvaukset verovapaita vai veronalaisia”.

Vastaaja ja kuultavat ovat pyytäneet työtuomioistuinta arvioimaan, onko asia pysynyt olennaisesti saman siten kuin oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 §:ssä edellytetään sallitulta kanteen muutokselta. Työtuomioistuin toteaa, että tuomioistuimen on viran puolesta jätettävä kanteenmuutoskiellon vastaisesti muutettu kanne enemmälti tutkimatta.

Oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan kannetta riita-asiassa ei saa oikeudenkäynnin aikana muuttaa. Pykälän 3 momentin mukaan kanteen muuttamiseksi ei ole katsottava sitä, että kanteen tueksi esitetään uusia seikkoja, ellei asia sen johdosta muutu toiseksi. Edellytyksistä, joiden vallitessa kanteenmuutos on sallittu, säädetään pykälän 1 momentin 1–3 kohdissa. Kohdan 3 mukaan kantajalla on kanteenmuutoskiellon estämättä oikeus tehdä muun ohessa uusikin vaatimus, mikäli se johtuu olennaisesti samasta perusteesta.

Edellä selostetuin tavoin valmisteluistunnossa 9.9.2025 on todettu, että kantaja saa kanteenmuutoskiellon estämättä esittää kolmannen kannevaatimuksen valmisteluistunnossa esitetyssä muodossa. Asiassa tulee siten arvioida, ovatko kantajan valmisteluistunnon jälkeen kannevaatimukseen tekemät täsmennykset kanteenmuutoskiellon vastaisia.

Työtuomioistuin toteaa, että kannevaatimuksessa on kyse päivärahan ja ateriakorvauksen maksamisen edellytyksistä. Kantaja on jo haastehakemuksessa tuonut esille, että X Oy on perustellut työehtosopimuksen vastaista menettelyään verottajalta pyytämällään ennakkoratkaisulla. Haastehakemuksesta ilmenee, että kantajan näkemyksen mukaan matkakustannusten korvausten verollisuudella tai verottomuudella ei ole merkitystä arvioitaessa sitä, millä perusteilla työnantajan on maksettava päivärahaa ja ateriakorvausta työntekijöilleen, vaan korvausten maksamisen edellytykset määräytyvät yksin työehtosopimusmääräysten perusteella. Edellä todettu huomioon ottaen työtuomioistuin katsoo, että kanteen täsmennyksessä on kysymys oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetusta vaatimuksesta, joka on johtunut olennaisesti samasta perusteesta. Vaatimusta on täsmennetty valmisteluvaiheessa, ja vastaajalla ja kuultavalla on ollut tilaisuus vastata täsmennettyyn kannevaatimukseen, minkä ne ovat myös tehneet. Näin ollen työtuomioistuin katsoo, että kantajan kolmas kannevaatimus voidaan tutkia täsmennetyssä muodossa.

Vahvistusvaatimus

Kanteen 3 kohdassa on vaadittu vahvistettavaksi, että X Oy on velvollinen maksamaan työntekijöille työehtosopimuksen 80.1, 80.2 ja 80.3 kohtien mukaisten edellytysten täyttyessä osapäivärahan, päivärahan ja ateriakorvauksen riippumatta siitä, ovatko korvaukset verovapaita vai veronalaisia.

Työtuomioistuin toteaa, että matkakustannusten korvausten veronalaisuus tai verovapaus määräytyy verolainsäädännön ja verohallinnon verovapaita matkakustannusten korvauksia koskevien päätösten perusteella. Kyseessä olevien työehtosopimusmääräysten sanamuodosta ei ilmene, että korvausten maksaminen olisi sidottu siihen, ovatko korvaukset verovapaita vai veronalaisia. Korvausten verokohtelu ei siten vaikuta työnantajan velvollisuuteen maksaa työehtosopimuksen mukaisia korvauksia. Näin ollen kanteen 3 kohdan vahvistusvaatimus on hyväksyttävä.

Oikeudenkäyntikulut

Oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 33 a §:n 1 momentin mukaan asianosainen, joka häviää asian, voidaan velvoittaa korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi.

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan, jos samassa asiassa on esitetty useita vaatimuksia, joista osa ratkaistaan toisen ja osa toisen hyväksi, he saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, jollei ole syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan niitä osaksi vastapuolelle. Jos sillä, minkä asianosainen on hävinnyt, on vain vähäinen merkitys asiassa, hänen tulee saada täysi korvaus kuluistaan. Pykälän 2 momentin mukaan mitä 1 momentissa säädetään, on vastaavasti sovellettava, milloin asianosaisen vaatimus hyväksytään ainoastaan osaksi. Tällöin voidaan asianosaiselle kuitenkin tuomita täysi korvaus kuluistaan myös siinä tapauksessa, että hänen vaatimuksensa hyväksymättä jäänyt osa koskee ainoastaan harkinnanvaraista seikkaa, jolla ei ole sanottavaa vaikutusta asianosaisten oikeudenkäyntikulujen määrään.

Pääkysymys työtuomioistuimessa on ollut se, voiko varsinaisia työpaikkoja olla työehtosopimuksen mukaan vain yksi vai useampia. Tämän kysymyksen selvittämiseen on kohdistunut myös pääosa asiassa esitetystä todistelusta. Kantaja on hävinnyt asian tämän kysymyksen osalta. Ei kuitenkaan voida katsoa, että hyväksytyillä kannevaatimuksilla 2 ja 3 olisi ollut vain vähäinen merkitys asiassa, ja myös niiden selvittämisestä on aiheutunut oikeudenkäyntikuluja. Vastaaja ja kuultava ovat esittäneet kyseisiin kannevaatimuksiin kohdistuvan toissijaisen kiistämisperusteen, johon kantajan on ollut tarpeen vastata ja johon liittyen on esitetty todistelua. Näin ollen vastaajalle ja kuultavalle ei tule tuomita täyttä korvausta kuluistaan.

Vastaajan ja kuultavan asiamiehen laskun loppusumma on 8.250 euroa. Kantaja on paljoksunut laskussa käytettyä 250 euron tuntiveloitusperustetta 200 euroa tunnilta ylittäviltä osin, koska asiamies on ollut Energiateollisuus ry:n palveluksessa oleva juristi. Työtuomioistuin on ratkaisussaan TT 2024:58 pitänyt 240 euron tuntiveloitusperustetta kohtuullisena silloin, kun asiamiehenä on toiminut asianosaisena olevan lAvautuu uuteen välilehteen iiton palveluksessa oleva juristi (vrt. mainitussa tuomiossa viitatut aiemmat tuomiot TT 2017:48, TT 2021:100, TT 2022:71 ja TT 2023:38, kts myös TT 2025:1 ja TT 2025:6). Työtuomioistuin katsoo ratkaisussa TT 2024:58 linjatuin tavoin, että kohtuullinen tuntiveloitusperuste tässä asiassa on 240 euroa.

Työtuomioistuin harkitsee oikeaksi velvoittaa Sähköalojen ammattiliitto ry korvamaan Energiateollisuus ry:n ja X Oy:n yhteisistä oikeudenkäyntikuluista 6.000 euroa.

Päätöslauselma

Kannevaatimus 1 jätetään tutkimatta siltä osin kuin siinä on vaadittu työtuomioistuinta vahvistamaan, että varsinaisena työpaikkana ei voida pitää pelkästään maantieteellisesti määriteltyä aluetta.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin hylkää kannevaatimuksen 1 siltä osin kuin siinä on vaadittu vahvistettavaksi, että työntekijällä voi olla vain yksi sähköalan tes - energia – ICT - verkosto -työehtosopimuksen 6.1 kohdassa tarkoitettu varsinainen työpaikka.

Työtuomioistuin vahvistaa, että muut työntekemispaikat kuin varsinainen työpaikka ovat työehtosopimuksen kohdissa 80.1, 80.2 ja 80.3 tarkoitettuja erityisiä työntekemispaikkoja.

Työtuomioistuin vahvistaa, että X Oy on velvollinen maksamaan työntekijöille työehtosopimuksen 80.1, 80.2 ja 80.3 kohtien mukaisten edellytysten täyttyessä osapäivärahan, päivärahan ja ateriakorvauksen riippumatta siitä, ovatko korvaukset verovapaita vai veronalaisia.

Sähköalojen ammattiliitto ry velvoitetaan korvaamaan Energiateollisuus ry:n ja X Oy:n yhteiset oikeudenkäyntikulut 6.000 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomion antopäivästä lukien.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Lotta Brander puheenjohtajana sekä Riitta Kiiski, Markus Äimälä, Mika Lallo, Sanna Rantala ja Samuli Hiilesniemi jäseninä. Valmistelija on ollut Jaana Väisänen.

Tuomio on yksimielinen