TT 2019:89

Ikälisä
Oikeudenkäyntikulut
Työehtosopimuksen tulkinta

Diaarinumero: R 27/18
Antopäivä: 12.9.2019

Kantaja vaati vahvistettavaksi, että ulkomaanliikenteen matkustaja-alussopimuksen ikälisiä koskevaa määräystä on tulkittava siten, että määräaikaisten työntekijöiden ikälisään oikeuttavaan aikaan lasketaan ulosmaksetut vapaapäivät samoin kuin päivät työsuhteiden välissä silloin, kun työnantajan ja työntekijän välillä on tehty useita peräkkäisiä, keskeytymättömänä tai vain lyhytaikaisin keskeytyksin jatkuvia määräaikaisia työsopimuksia. Työtuomioistuin katsoi vakiintuneen soveltamiskäytännön tukevan tulkintaa, jonka mukaan ikälisää ei kerry ulosmaksetuilta vapaapäiviltä tai määräaikaisten työsuhteiden väliin jääviltä jaksoilta. Kanne hylättiin.

Kysymys myös asian hävinneen asianosaisen velvollisuudesta korvata vastapuolen oikeudenkäyntikulut arvonlisäveron osalta.

KANTAJA

Suomen Merimies-Unioni SMU ry

VASTAAJA

Suomen Varustamot ry

ASIA

Työehtosopimuksen tulkinta ikälisien kertymistä koskevassa asiassa

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Suullinen valmistelu 13.5.2019

Pääkäsittely 22.8.2019

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Suomen Varustamot ry:n ja Suomen Merimies-Unioni SMU ry:n välinen ulkomaanliikenteen matkustaja-alussopimus, joka on voimassa ajalla 30.5.2016–28.2.2019, sisältää muun ohella seuraavat määräykset:

---

6 PALKKAEHDOT

---

6.3 Ikälisät

1. Työntekijä on oikeutettu ikälisään 3, 5, 8, 11 ja 14 vuoden työsuhteen jälkeen varustamosta riippumatta. Yksi ikälisä vastaa aina 3 % takuupalkasta.

---

6. Ikälisään oikeuttavaan aikaan luetaan myös aika, jolloin työntekijä on ollut vuosi- tai vastikelomalla sekä myös aika, jolloin työntekijä työsuhteen kestäessä on ollut estynyt suorittamasta työtä:

1) työpaikan muiden työntekijöiden vuosilomien takia;

2) reservin harjoituksen tai ylimääräisen palveluksen takia, jos hän on palannut työhön välittömästi tällaisen esteen lakattua;

3) merimiesten vuosilomalain 3 § 2 momentin 3 kohdassa tarkoitetun keskeytyksen johdosta;

4) työterveyshuoltolaissa (1383/2001) tai laivaväen lääkärintarkastuksista annetussa laissa (1171/2010) tarkoitetun tai työnantajan määräämän tahi sairaudesta taikka tapaturmasta johtuvan lääkärintarkastuksen vuoksi;

5) merityösopimuslaissa säädetyn äitiys-, erityisäitiys-, isyys- tai vanhempainloman aikana;

6) sellaisen kunnallisen tai muun julkisen luottamustehtävän taikka todistajana kuulemisen takia, josta lain mukaan ei ole ollut oikeutta kieltäytyä tai josta kieltäytyminen olisi ollut sallittua vain laissa mainitun erityisen syyn perusteella;

7) sairauden leviämisen estämiseksi annetun viranomaisen määräyksen takia;

8) työnsä edellyttämän matkustamisen takia, mikäli tällaisia matkustuspäiviä ei muuten luettaisi hänen työpäivikseen;

9) muusta syystä, mikäli työnantaja lain mukaan on ollut velvollinen maksamaan työntekijälle poissaolosta huolimatta tällaiselta päivältä palkan;

10) työnantajan suostumuksella työn edellyttämään koulutukseen osallistumisen vuoksi, kuitenkin siten, että työssäolopäivien veroisiksi voidaan sopia luettavaksi vain 30 päivää kerrallaan.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE

Vaatimukset

Suomen Merimies-Unioni SMU ry on vaatinut, että työtuomioistuin

- vahvistaa Suomen Merimies-Unioni SMU ry:n ja Suomen Varustamot ry:n välillä sovitun ulkomaanliikenteen matkustaja-alussopimuksen (30.5.2016–28.2.2019) 6.3 kohdan oikeaksi tulkinnaksi sen, että ikälisiä määritettäessä työsuhteen kestoon lasketaan 1) ulosmaksetut vapaapäivät eli vuorottelujärjestelmän mukaiset vapaapäivät ja vuosilomapäivät, ja 2) työehtosopimuksen kohdan 6.3 kohdan 6 alakohtien 1–10 mukaiset päivät työsuhteiden välissä, milloin työantajan ja työntekijän välillä on tehty useita peräkkäisiä, keskeytymättömänä tai vain lyhytaikaisin keskeytyksin jatkuvia määräaikaisia työsopimuksia, sekä 3) lyhytaikaiset

keskeytykset peräkkäisten määräaikaisten työsuhteiden välissä, eli ne muut päivät jotka

jäävät määräaikaisten työsuhteiden väliin, milloin työantajan ja työntekijän välillä on tehty useita peräkkäisiä, keskeytymättömänä tai vain lyhytaikaisin keskeytyksin jatkuvia määräaikaisia työsopimuksia,

edellä kohdissa 1–3 tarkoitettuja, ikälisää kerryttäviä päiviä ei kuitenkaan vaadita vahvistettavaksi kertyväksi enempää kuin korkeintaan 365 päivää kalenterivuodessa tai 366 päivää karkausvuonna, ja

- velvoittaa Suomen Varustamot ry:n korvaamaan Suomen Merimies-Unioni SMU ry:n arvonlisäveron osuuden sisältävät oikeudenkäyntikulut 12.800,80 eurolla korkoineen.

Perusteet

Ulkomaanliikenteen matkustaja-alussopimuksen ikälisiä koskeva 6.3 kohdan määräys oli ollut työehtosopimuksessa sen voimaantulosta lähtien eli vuodesta 2001. Merityösopimuslain 1.8.2011 tapahtuneen voimaantulon jälkeen kyseistä työehtosopimusmääräystä ei ollut muutettu eikä edes ehdotettu muutettavaksi yhdenkään työehtosopimusneuvottelukierroksen yhteydessä.

Merityösopimuslain säätämisen tarkoitus oli ollut varmistaa työsuhde-etuuksien katkeamaton kertyminen myös määräaikaisten työsuhteiden välissä olevalta lyhyeltä ajanjaksolta eli niiltä päiviltä, jotka jäivät peräkkäisten työsuhteiden väliin. Merityösopimuslain 1 luvun 6 § ja 2 luvun 2 §:n 2 momentti olivat täydentäneet ulkomaanliikenteen matkustaja-alussopimuksen ikälisiä koskevan määräyksen tulkintaa määräaikaisten työntekijöiden osalta. Määräaikaisten työntekijöiden asemaa oli kyseisillä lainkohdilla nimenomaisesti parannettu, ja toistaiseksi voimassa olevien ja määräaikaisten työsopimusten eroja oli pyritty kaventamaan.

Jotta merityösopimuslain 2 luvun 2 §:n 2 momentissa asetettu samankaltaisen kohtelun vaatimus voisi työsuhteen laadusta riippumatta toteutua myös työehtosopimusmääräyksen mukaisia ikälisiä määriteltäessä, tuli määräaikaisen työntekijän työsuhteen kestoon laskea kanteen vahvistusvaatimuksessa tarkoitetut päivät. Muunlainen tulkinta asettaisi määräaikaiset työntekijät eriarvoiseen asemaan suhteessa vakituisiin työntekijöihin työsuhteen laadun perusteella.

Kantajan näkemys työehtosopimuksen oikeasta tulkinnasta vastasi merityösopimuslain 1 luvun 6 §:n lähtökohtia. Säännöksen perusteella työsuhde-etuudet, kuten esimerkiksi vuosiloman ansainta tai työsuhteen kestoon perustuvat palkkaetuudet, muun ohella ikälisä, määräytyivät kuten toistaiseksi voimassa olevaan työsopimukseen perustuvassa työsuhteessa, vaikka työsuhdetta ei pidettäisikään toistaiseksi voimassa olevana. Lähtökohtana tuli olla, ettei määräaikaisiin työntekijöihin saanut pelkästään määräaikaisuuden perusteella soveltaa epäedullisempia työehtoja kuin vastaaviin vakinaisiin työntekijöihin.

Määräaikaisia työntekijöitä koskevan direktiivin (1999/70/EY) ja sen liitteenä olevan puitesopimuksen 4 lausekkeen 1 kohdan mukaan määräaikaisiin työntekijöihin ei saa soveltaa epäedullisempia työehtoja kuin vakituisiin työntekijöihin pelkästään määräaikaisen työsuhteen vuoksi, ellei siihen ole asiallisia tai objektiivisia syitä. Puitesopimuksen 4 lausekkeen 4 kohdan mukaan erityisiin työehtoihin liittyvien palvelusaikaa koskevien vaatimusten on oltava määräaikaisille samat kuin vakituisille työntekijöille, ellei eripituisen palvelusajan vaatimiselle ole asiallisia syitä. Mainitusta direktiivistä ja sen liitteen 4 lausekkeesta johtuva syrjimättömyyden periaate rajoitti tosiasiassa työehtosopimusosapuolten mahdollisuutta ja vapautta sopia työehtosopimuksella siitä, että määräaikaisille kertyisi vähemmän ikälisää ja muita työsuhde-etuja kuin vakituisille työntekijöille. Käsiteltävänä olevassa asiassa ei ollut direktiivin liitteen 4 lausekkeessa tarkoitettuja asiallisia tai objektiivisia syitä.

Euroopan unionin tuomioistuin on ratkaisussaan Impact (C-268/06) katsonut, että määräaikaisia työsuhteita koskevan puitesopimuksen 4 lausekkeen 1 kohta on sisällöltään ehdoton ja riittävän täsmällinen, jotta yksityiset oikeussubjektit voivat vedota siihen kansallisessa tuomioistuimessa (ratkaisun kohta 68). Lisäksi tuomioistuin totesi, että puitesopimuksen 4 lausekkeen 3 kohdassa on sallittu jäsenvaltion ja/tai työmarkkinaosapuolten oikeus määritellä syrjimättömyyden periaatteen soveltamistavat. Tällaiset soveltamistavat eivät voi kuitenkaan millään tavoin vaikuttaa syrjimättömyyden periaatteen varsinaiseen sisältöön. (ratkaisun kohdat 66 ja 67)

Kantajan edellä todettua näkemystä tuki myös työehtosopimuksen 6.3 kohdan 6 alakohdan sanamuoto. Määräaikaisella työntekijällä ulosmaksetut vuosiloma- ja vapaapäivät työsuhteiden välissä vastasivat tosiasiallisesti sitä aikaa, jolloin vakituinen työntekijä viettäisi vuorottelun mukaisia vapaapäiviään tai vuosilomaansa.

Siinäkin tapauksessa, että työehtosopimuksella olisi sinänsä sovittu, että ikälisää kertyy vain työsuhteen ajalta, työsuhteen on merityösopimuslain 1 luvun 6 §:n mukaisesti katsottava työsuhde-etuuksien määräytymisen kannalta jatkuneen yhdenjaksoisena silloin, kun työnantajan ja työntekijän välillä on tehty useita peräkkäisiä, keskeytymättömänä tai vain lyhytaikaisin keskeytyksin jatkuvia määräaikaisia työsopimuksia. Sekä työehtosopimuksen 6.3 kohdassa että merityösopimuslain 1 luvun 6 §:ssä käytetään sanaa työsuhde, ja työsuhde-etuuksien kertymisen kannalta työsuhteen yhdenjaksoisuus on määritelty yksinomaan merityösopimuslaissa. Näin ollen työehtosopimuksen 6.3 kohtaa tulisi sanamuodonkin mukaisesti tulkita merityösopimuslain tarkoitusta vastaavasti.

Mikäli vastaaja ei olisi voinut hyväksyä merityösopimuslain 1 luvun 6 §:n vaikutusta ulkomaanliikenteen matkustaja-alussopimuksen 6.3 kohdan tulkintaan, vaan olisi halunnut kyseisen työehtosopimusmääräyksen olevan jatkossa sisällöltään suppeampi, sen olisi tullut esittää kyseiseen työehtosopimusmääräykseen muutoksia tai rajoituksia kyseisestä ajankohdasta lukien. Näin ei kuitenkaan ollut tapahtunut. Joka tapauksessa sellainen rajoitus olisi tosiasiassa ollut määräaikaisia työntekijöitä koskevan direktiivin vastainen ja siten viime kädessä mitätön.

Kantaja ei ole missään vaiheessa esittänyt merityösopimuslain 1 luvun 6 §:n mukaisen lyhyen ajan olevan vastaajan väittämällä tavalla kertyneet vapaapäivät plus vuosilomapäivät.

Lisäksi määräaikainen työntekijä ei käytännössä matkustaja-aluksilla koskaan työskennellyt 30 päivää yhtäjaksoisesti, vaan niin pitkiä yhtäjaksoisia työrupeamia tehtiin lähinnä vain rahtialuksilla. Matkustaja-alusten työntekijät työskentelivät lähtökohtaisesti 7–12 päivää kerrallaan. Työehtosopimuksen 5.7.4 kohdassa on nimenomaisesti määrätty työ- ja vapaavuorojen toteuttamisesta siten, että ne ovat keskimäärin enintään kahden viikon jaksoissa (kaksi viikkoa työtä ja kaksi viikkoa vapaata). Edelleen, koska ikälisää kerryttäviä päiviä ei kanteessa ole vaadittu kertyväksi enempää kuin korkeintaan 365 päivää kalenterivuodessa tai 366 päivää karkausvuonna, määräaikaisessa työsuhteessa olevat työntekijät eivät voi vastaajan väittämällä tavalla olla eri asemassa keskenään.

Suomen Merimies-Unioni SMU ry:ssä oli havaittu työehtosopimuksen 6.3 kohdan tosiasiallinen syrjivyys ensimmäisen kerran vasta syksyllä 2017.

VASTAUS

Vaatimukset

Suomen Varustamot ry on vaatinut, että

- ensisijaisesti kanne hylätään,

- toissijaisesti kanne hylätään ainakin siltä osin kuin siinä on vaadittu vahvistettavaksi työehtosopimuksen oikeaksi tulkinnaksi se, että määräaikaisten työntekijöiden ikälisiä määritettäessä otetaan huomioon vuorottelujärjestelmän mukaiset ulosmaksetut vapaapäivät ja kertyneet vuosilomapäivät silloin, kun työnantajan ja työntekijän välillä on tehty useita peräkkäisiä, vain lyhytaikaisin keskeytyksin jatkuvia määräaikaisia sopimuksia, ja

- Suomen Merimies-Unioni SMU ry velvoitetaan korvaamaan Suomen Varustamot ry:n arvonlisäveron osuuden sisältävät oikeudenkäyntikulut 2.201 eurolla korkoineen.

Perusteet

Merityösopimuslain 1 luvun 6 §:n tarkoitus

Merityösopimuslain 1 luvun 6 § ei tarkoittanut, että määräaikaisten työsopi­musten väliin jäävä aika kerryttäisi työsuhde-etuuksia. Säännöksellä tarkoite­ttiin, että määräaikaisen työsopimuksen päättyminen itsessään ei katkaissut työ­suhde-etuuksien karttumista työsuhdeaikana ja että työsuhde-etuuksien kertyminen jatkui, mikäli seuraava määräaikainen sopimus alkoi keskeytyksettömästi tai lyhyen keskeytyksen jälkeen.

Säännöksessä oli nimenomaisesti mainittu sana "keskeytymättömänä". Se itsessään osoitti, että kyseisen säännöksen mukaan määräaikais­ten työsopimusten työsuhdeaika oli otettava huomioon työsuhde-etuuksia mää­riteltäessä. Määräaikaisen työsopimuksen päättyminen ja

uuden työ­sopimuksen tekeminen eivät siten johtaneet tilanteeseen, jossa työsopimuksen katkeami­nen aloittaisi työsuhde-etuuksien kertymisen alusta, vaikka kyseessä olisi kaksi erillistä työsopimusta keskeytymättömänä.

Säännöksessä ei ollut säädetty siitä, että määräaikaisten työsopimusten väliin jäävä aika kerryttäisi työsuhde-etuuksia. Samalla tavalla toistaiseksi voimassaolevan työntekijän työsuhde-etuu­det määräytyivät ainoastaan työsuhteen voimassaolon ajalta, ei sopimuksetto­malta ajalta.

Kysymys oli ainoastaan siitä, että määräaikaisen sopimuksen päättyminen lähtökohtaisesti katkaisi työsuhde-etuuksien kertymisen, ja kun uusi määräaikainen sopimus alkoi, työsuhde-etuuksien kertyminen jatkui jälleen. Säännöksellä turvattiin työsuhde-etuu­ksien jatkuminen sopimuksesta toiseen, vaikka välissä olisikin lyhyt keskeytys. Lyhyttä aikaa sopimusten välissä ei kuitenkaan katsottu työsuhde-etuuksia kerryttäväksi ajaksi.

Ikälisään oikeuttavan ajan kertyminen

Ikälisät olivat työehtosopimuksen perusteella maksettavaa etuutta. Mitään lakiin perustuvaa velvollisuutta ikälisien maksamiseen ei ollut.

Merityösopimuslain 13 luvun 9 §:n mukaan työnantajien ja työntekijöiden valtakunnallisilla yhdistyksillä on oikeus sopia siitä, mitä säädetään 1 luvun 6 §:ssä. Viimeksi mainitussa lainkohdassa tarkoitetusta työsuhde-etuuksien kertymisestä voitiin sopia työehtosopimuksella myös työntekijän asemaa heikentäen. Osapuolet olivat joka tapauksessa jo vuonna 2001 sopineet työehtosopimuksen 6.3 kohdan mukaisesti, että työntekijä oli oikeutettu ikälisään ainoastaan työsuhteen ajalta. Kyseistä työehtosopimuksen kohtaa ei siten ollut ollut tarvetta muuttaa.

Määräaikaisia työntekijöitä koskeva direktiivi implementoitiin Suomessa sekä työsopimuslakiin että merityösopimuslakiin. Direktiivin suora soveltaminen ei ollut mahdollista, koska direktiivi oli jo implementoitu lainsäädäntöön. Direktiivin implementoinnin mahdollinen laiminlyönti tai puutteellinen implementointi ei ollut ollut merityösopimuslain valmisteluvaiheessa esillä. Euroopan komissio ei ollut huomauttanut Suomea siitä, että direktiiviä ei olisi implementoitu riittävällä tavalla. Suomen Merimies-Unioni SMU ry, joka oli ollut vahvasti mukana lain valmistelussa ja jäsenenä merimiesasiain neuvottelukunnassa, ei ollut missään vaiheessa ennen käsiteltävänä olevaa asiaa tehnyt väitettä, että direktiiviä ei olisi implementoitu merityösopimuslakiin riittävällä tavalla tai että määräaikaisia työntekijöitä koskevan direktiivin voimaantulo olisi johtanut siihen, että työehtosopimuksen sisältöä tai tulkintaa olisi tullut muuttaa.

Määräaikaisten työntekijöiden asema ei ollut huonompi kuin vakituisessa työsuhteessa olevien työntekijöiden. Vakituisessa työsuhteessa työntekijälle kertyi ikälisään oikeuttavaa aikaa työsuhteen ajalta. Tämä aika sisälsi työtä, vastikevapaata ja vuosilomaa. Vastaavasti määräaikaiselle työntekijälle ikälisää kertyi työsuhteen keston ajan työstä sekä mahdollisen vuorottelun eli vastikevapaan ja vuosiloman ajalta. Molempia työntekijäryhmiä kohdeltiin siten samalla tavalla.

Merityösopimuslain 1 luvun 6 §:ssä tarkoitettu lyhyt aika

Säännöksessä tarkoitettua lyhyttä aikaa ei missään tapauksessa voitu määritellä tuomioistuimessa yleisesti yksittäistapauksen pe­rusteella. Työsuhde-etuuksien kannalta ei ollut perusteltua, että kertyneet vapaapäivät ja vuosilomapäivät määrittelisivät lyhyen ajan. Lyhyen ajan määrittäminen oli lain esitöiden mukaan ratkaistava kussakin yksittäistapauksessa kunkin työsuhteen pituuteen perustuvan työ­suhde-etuuden tullessa ajankohtaiseksi (HE 174/2010 vp s. 45–46).

Hallituksen esityksen mukaisesti lyhyttä aikaa ei ollut määritelty muun muassa säännöksen kiertämisen estämiseksi. Määräaikaisten työsopimusten väliin jäävä aika ei määräytynyt sen mukaan, että kyseistä lain säännöstä pyrittäisiin kiertämään. Määräaikaiset sopimukset vastasivat usein äkillisiin työvoiman tarpeisiin, joita olivat esimerkiksi sijaisuudet.

Kantajan esittämällä tavalla työsuhde-etuuksia kerryttäväksi ajaksi laskettaisiin myös sellainen aika, joka ei ole määräaikaisten sopimusten väliin jäävä lyhyt aika. Kantajan esitys johtaisi siihen, että lainsäädännöllä säädetyn määräaikais­ten sopimusten väliin jäävän ajan osalta noudatettaisiin saman pituisia työsopi­muksia tekeviin eri aikoja.

Työntekijä, joka työskenteli koko kuukauden määräaikaisen sopimuksen ajan eli 30 päivää, olisi kantajan tulkinnan mukaan oikeutettu siihen, että määräaikaisten sopimusten väliin jäävä aika katsottaisiin työsuhde-etuuksia kerryttäväksi ajaksi. Merityösopimuslain 1 luvun

6 §:n mukainen lyhyt aika ei siten voinut olla kantajan esittämän mukainen kertyneet vapaapäivät lisättynä vuosilomapäivillä, koska tämä asettaisi määräaikaisessa työsuhteessa olevat työntekijät eri asemaan keskenään.

TODISTELU

Kantajan henkilötodistelu

1. A, Suomen Merimies-Unioni SMU ry:n puheenjohtaja, todistelutarkoituksessa

2. B, Suomen Merimies-Unioni SMU ry:n asiantuntija

Vastaajan henkilötodistelu

1. C, Suomen Varustamot ry:n varatoimitusjohtaja, todistelutarkoituksessa

2. D, eläkeläinen, entinen henkilöstöpurseri

Kantajan muu oikeudenkäyntiaineisto

1. Työssäolopäivätaulukko

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Kysymyksenasettelu

Asiassa on kysymys siitä, onko ulkomaanliikenteen matkustaja-alussopimuksen 6.3 kohdan ikälisiä koskevaa määräystä tulkittava Suomen Merimies-Unioni SMU ry:n vaatimalla tavalla siten, että määräaikaisten työntekijöiden ikälisiä määritettäessä ikälisään oikeuttavaan aikaan lasketaan ulosmaksetut vapaapäivät samoin kuin päivät työsuhteiden välissä silloin, kun työnantajan ja työntekijän välillä on tehty useita peräkkäisiä, keskeytymättömänä tai vain lyhytaikaisin keskeytyksin jatkuvia määräaikaisia työsopimuksia. Suomen Varustamot ry on kiistänyt kanteessa esitetyn tulkinnan ja joka tapauksessa sen, että määräystä voitaisiin tulkita kanteessa väitetyllä tavalla ainakaan silloin, kun kyse on lyhytaikaisin keskeytyksin jatkuvista määräaikaisista työsopimuksista.

Ulkomaanliikenteen matkustaja-alussopimuksen (30.5.2016–28.2.2019; jäljempänä myös työehtosopimus) 6.3 kohdan alakohdan 1 mukaan työntekijä on oikeutettu ikälisään 3, 5, 8, 11 ja 14 vuoden työsuhteen jälkeen varustamosta riippumatta. Yksi ikälisä vastaa aina kolmea prosenttia takuupalkasta. Saman määräyksen alakohdan 6 mukaan ikälisään oikeuttavaan aikaan luetaan myös aika, jolloin työntekijä on ollut vuosi- tai vastikelomalla sekä myös aika, jolloin työntekijä työsuhteen kestäessä on ollut estynyt suorittamasta työtä määräyksen 10-kohtaisessa luettelossa mainituista syistä.

Asianosaiset ovat olleet yksimielisiä siitä, että tässä asiassa ei ole kysymys määräaikaisten sopimusten ketjuttamisesta lainvastaisesti.

Merityösopimuslain säännökset

Kantaja on katsonut, että työehtosopimuksen 6.3 kohdan määräystä tulee tulkita yhdessä merityösopimuslain 1 luvun 6 §:n kanssa ja ottaa huomioon myös saman lain 2 luvun 2 §:n 2 momentti.

Merityösopimuslaki on tullut voimaan 1.8.2011. Sen 1 luvun 6 §:n mukaan jos työnantajan ja työntekijän välillä on tehty useita peräkkäisiä, keskeytymättömänä tai vain lyhytaikaisin keskeytyksin jatkuvia määräaikaisia työsopimuksia, työsuhteen katsotaan työsuhde-etuuksien määräytymisen kannalta jatkuneen yhdenjaksoisena. Säännös vastaa työsopimuslain 1 luvun 5 §:n säännöstä. Viimeksi mainittua lainkohtaa koskevien esitöiden mukaan sen taustalla on neuvoston määräaikaista työtä koskevan direktiivin (1999/70/EY) 4 artiklassa säädetty syrjinnän kielto (HE 157/2000 vp s. 63).

Säännös työsuhteen kestosta riippuvista työsuhde-eduista lisättiin merityösopimuslakiin määräaikaisten työntekijöiden aseman parantamiseksi. Lain 1 luvun 6 §:ää koskevien esitöiden mukaan peräkkäisiin toisiaan välittömästi tai vain lyhyin välein seuraaviin määräaikaisiin työsopimuksiin perustuvassa työsuhteessa työsuhde-etuudet, kuten esimerkiksi vuosiloman ansainta tai työsuhteen kestoon perustuvat palkkaetuudet, määräytyvät kuten toistaiseksi voimassa olevaan työsopimukseen perustuvassa työsuhteessa, vaikka työsuhdetta ei saman luvun 4 §:n säännöksen perusteella pidettäisikään toistaiseksi voimassa olevana. (HE 174/2010 vp s. 1 ja 45) Työtuomioistuin katsoo, että esitöiden perusteella lainkohdassa tarkoitettuina työsuhde-etuuksina voidaan pitää myös muita kuin lainsäädäntöön perustuvia etuuksia.

Merityösopimuslain 2 luvun 2 §:n (1332/2014) 1 momentin mukaan työnantajan on kohdeltava työntekijöitä tasapuolisesti, jollei siitä poikkeaminen ole työntekijöiden tehtävät ja asema huomioon ottaen perusteltua. Saman pykälän 2 momentin mukaan määräaikaisissa ja osa-aikaisissa työsuhteissa ei saa pelkästään työsopimuksen kestoajan tai työajan pituuden vuoksi soveltaa epäedullisempia työehtoja kuin muissa työsuhteissa, ellei se ole perusteltua asiallisista syistä.

Merityösopimuslain 2 luvun 2 §:n 1 momentti on tullut voimaan nykyisessä muodossaan 1.1.2015. Lainkohta muutettiin tuolloin samansisältöiseksi kuin työsopimuslain vastaava säännös eli sen 2 luvun 2 §:n 1 momentti. Mainittua työsopimuslain säännöstä koskevien esitöiden mukaan tasapuolisen kohtelun vaatimus on laajempi ja yleisempi kuin yhdenvertaisuuslaissa ja tasa-arvolaissa säädetyt syrjintäkiellot, jotka koskevat vain tiettyjä laissa yksilöityjä ja muita henkilöön liittyviä syitä. Säännös kieltää työnantajaa asettamasta perusteettomasti työntekijöitä keskenään eri asemaan. Työnantajan on kohdeltava samankaltaisissa ja vertailukelpoisissa tilanteissa olevia työntekijöitä samalla tavoin. Tilanteiden vertailukelpoisuus ratkaistaan työnantajakohtaisesti ottaen huomioon työntekijöiden asema ja tehtävät työpaikalla. Työnantajan on noudatettava tasapuolisen kohtelun vaatimusta myös työsuhteeseen perustuvien etujen myöntämisessä. Erot myönnetyissä eduissa voivat vertailukelpoisessa tilanteessa perustua vain momentissa tarkoitettuihin syihin. (HE 19/2014 vp s. 125–126)

Merityösopimuslain 2 luvun 2 §:n 2 momentin sanamuoto on pysynyt ennallaan merityösopimuslain voimaantulosta lähtien. Säännöstä koskevien esitöiden mukaan säännöksellä täytetään osa-aikatyötä ja määräaikaista työtä koskevien direktiivien asettamat syrjimättömyyden periaatteen vaatimukset. Säännös on samansisältöinen työsopimuslain vastaavan säännöksen kanssa. (HE 174/2010 vp s. 49) Edellä tarkoitetun työsopimuslain säännöksen eli 2 luvun 2 §:n 2 momentin esitöissä on todettu, että säännös perustuu osa-aikatyötä ja määräaikaista työtä koskeviin direktiiveihin, joissa kummassakin säädetään syrjinnän kiellosta osa-aikaisuuden ja määräaikaisuuden perusteella (HE 157/2000 vp s. 69).

Merityösopimuslain 13 luvun 8 §:ssä on säädetty lain säännösten pakottavuudesta. Säännöksen mukaan sopimus, jolla vähennetään työntekijälle merityösopimuslain mukaan tulevia oikeuksia ja etuja, on mitätön, ellei mainitusta laista johdu muuta. Saman luvun 9 §:n mukaan työnantajien ja työntekijöiden valtakunnallisilla yhdistyksillä on 8 §:ssä säädetystä poiketen oikeus sopia muun ohella siitä, mitä säädetään 1 luvun 6 §:ssä työsuhteen kestosta riippuvista työsuhde-eduista.

Syrjinnän kieltoa koskevat ja tasapuoliseen kohteluun velvoittavat säännökset ovat pakottavaa oikeutta. Työehtosopimuksissa olevat määräykset, jotka ilman laissa tarkoitettua asiallista syytä kohtelevat määräaikaisia työntekijöitä vakituisia työntekijöitä epäedullisemmin, ovat mitättömiä. (Tarja Kröger ja Susanna Siitonen, Merenkulun työsuhteet, 2011, s. 89)

Eurooppaoikeuden vaikutus

Kantaja on vedonnut asiassa Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön (EAY), Euroopan teollisuuden ja työnantajain keskusjärjestön (UNICE) ja julkisten yritysten Euroopan keskuksen (CEEP) tekemästä määräaikaista työtä koskevasta puitesopimuksesta annettuun neuvoston direktiiviin 1999/70/EY ja erityisesti kyseisen puitesopimuksen 4 lausekkeen 1 ja 4 kohtiin.

Puitesopimuksen 4 lausekkeessa on säädetty syrjimättömyyden periaatteesta. Mainitun lausekkeen 1 kohdan mukaan määräaikaisiin työntekijöihin ei saa soveltaa epäedullisempia työehtoja kuin vastaaviin vakituisiin työntekijöihin pelkästään siksi, että heillä on määräaikainen työsopimus tai työsuhde, ellei siihen ole asiallisia syitä. Lausekkeen 4 kohdan mukaan erityisiin työehtoihin liittyvien palvelusaikaa koskevien vaatimusten on oltava määräaikaisille samat kuin vakituisille työntekijöille, ellei eri pituisen palvelusajan vaatimiselle ole asiallisia syitä.

Työtuomioistuin katsoo, että kanteen perusteissa mainittu Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisu asiassa Impact, 268/06, EU:C:2008:223, on lähtökohdiltaan erilainen kuin käsiteltävänä oleva asia. Keskeinen ero eurooppaoikeuden soveltamisen kannalta on, että Impact-asiassa oli kysymys yksityisten kanteesta valtiota vastaan, kun taas työtuomioistuimessa käsillä olevassa asiassa on kysymys yksityisten tahojen välisestä kanteesta. Oikeuskäytännössä direktiiveihin vetoaminen toista yksityistä vastaan eli direktiivien horisontaalinen välitön vaikutus on kielletty (Juha Raitio, Euroopan unionin oikeus, 2016, sähköinen kirja s. 236–237).

Työtuomioistuin katsoo myös, että kantajan vetoamat neuvoston direktiivin 1999/70/EY määräykset on joka tapauksessa implementoitu Suomessa työsopimuslain ja merityösopimuslain säännöksillä. Kansallista lainsäädäntöä tulee kuitenkin tulkita mahdollisimman pitkälle direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti. Puitesopimuksen tarkoituksena on sen 1 lausekkeen mukaan parantaa määräaikaisen työn laatua varmistamalla syrjimättömyyden periaatteen soveltaminen sekä laatia puitteet sellaisten väärinkäytösten ehkäisemiseksi, jotka johtuvat perättäisten määräaikaisten työsopimusten tai työsuhteiden käytöstä.

Asian arviointi ja johtopäätökset

Kuten edellä on todettu, merityösopimuslain 1 luvun 6 §:n perusteella työsuhteen katsotaan työsuhde-etujen karttumisen kannalta jatkuneen yhdenjaksoisena, vaikka se perustuisi peräkkäisiin toisiaan välittömästi tai vain lyhyin välein seuraaviin määräaikaisiin työsopimuksiin. Säännöstä ei ole rajoitettu koskemaan ainoastaan lakiin perustuvia etuja. Työtuomioistuin katsoo tämän lähtökohtaisesti puoltavan sitä, että työehtosopimuksessa sovittua ikälisää voi kertyä myös määräaikaisten työsopimusten väliin jääviltä ajanjaksoilta.

Asiassa on riidatonta, että ikälisiä koskeva 6.3 kohdan määräys on ollut työehtosopimuksessa 1980-luvulta lukien. Lisäksi on riidatonta, että mainittua työehtosopimusmääräystä ei ole muutettu eikä edes ehdotettu muutettavaksi merityösopimuslain voimaantulon 1.8.2011 jälkeen. Kuten edellä on todettu, työehtosopimuksella voidaan sopia toisin siitä, mitä merityösopimuslain 1 luvun 6 §:ssä säädetään työsuhteen kestosta riippuvista työsuhde-eduista. Syrjinnän kieltoa koskevat ja tasapuoliseen kohteluun velvoittavat säännökset kuitenkin rajoittavat toisin sopimista.

A, B ja C ovat kertoneet, että käsiteltävänä oleva riidanalainen kysymys ei ole ollut koskaan esillä työehtosopimusneuvotteluissa. Työtuomioistuin toteaa, että työehtosopimusneuvotteluissa käydyistä keskusteluista ei siten ole esitetty osapuolten tarkoitusta ilmentävää näyttöä.

A:n ja C:n kertomuksista, joita osaltaan tukee myös D:n kertomus, ilmenee käytäntönä olleen, että työnantaja "maksoi työntekijät ulos" usein esimerkiksi kolmen työpäivän jälkeen. Tällöin työsuhde kesti kolme päivää, mutta palkka sisälsi lisäksi korvauksen vuorottelujärjestelmän mukaisesta kolmen päivän vapaajaksosta eli palkka maksettiin yhteensä kuudelta päivältä.

Työsuhteen käsitteestä ei ole väitetty sovitun työehtosopimuksessa lainsäädännöstä poikkeavasti. Asiassa ei siten ole perustetta katsoa, että ulosmaksetut vapaapäivät olisivat osa työsuhteen kestoa ja että ne sillä perusteella olisivat ikälisään oikeuttavia päiviä. Se, että työsuhteen aikana pidetyt vapaapäivät ovat ikälisään oikeuttavaa aikaa, ei anna aihetta arvioida asiaa toisin, koska ulosmaksettujen vapaapäivien osalta työntekijä ei ole vuosi- tai vastikelomalla työsuhteen aikana.

Työtuomioistuin toteaa, että työehtosopimuksen 6.3 kohdan määräys koskee sanamuotonsa mukaan työsuhteita, eikä siinä ole tehty eroa määräaikaisten ja vakituisten työsuhteiden välillä. A, C ja B ovat myös kertoneet, että mainittu työehtosopimusmääräys koskee sekä vakituisia että määräaikaisia työntekijöitä. C on lisäksi kertonut, että jos vakituinen työntekijä irtisanoutuu mutta palaa vähän ajan kuluttua töihin ja tekee uuden toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen, ikälisää ei kerry työsuhteiden väliseltä ajalta vaan ainoastaan työsuhteiden ajalta. Näillä perusteilla työtuomioistuin katsoo, että työehtosopimuksen määräyksellä ei ole asetettu määräaikaisia ja vakituisia työntekijöitä eri asemaan.

Työehtosopimuksen erilaisista tulkintavaihtoehdoista pyritään vahvistamaan sopimuksen sisällöksi se, joka vastaa parhaiten sopimukseen osallisten tarkoitusta. Asiassa on riidatonta, että 6.3 kohdan määräystä on sovellettu samalla tavalla yli 30 vuotta. Soveltamiskäytännössä ikälisään oikeuttavaksi ajaksi ei ole laskettu ulosmaksettuja vapaapäiviä tai määräaikaisten työsuhteiden väliin jääviä jaksoja. Asiassa ei ole väitetty, että soveltamiskäytäntö olisi tältä osin ollut epäyhtenäistä. Työtuomioistuin katsoo vakiintuneen soveltamiskäytännön tässä tapauksessa tukevan tulkintaa, jonka mukaan ikälisää ei kerry ulosmaksetuilta vapaapäiviltä tai määräaikaisten työsuhteiden väliin jääviltä jaksoilta. Tämä tulkinta on myös syrjinnän kieltoa koskeva ja tasapuoliseen kohteluun velvoittava pakottava lainsäädäntö huomioon ottaen mahdollinen.

Edellä mainituilla perusteilla työtuomioistuin katsoo, että asiassa ei ole esitetty riittävästi näyttöä kanteessa esitetyn tulkinnan tueksi. Näin ollen kanne on hylättävä.

Oikeudenkäyntikulut

Kantaja on asian hävinneenä velvollinen korvaamaan vastaajan kohtuulliset oikeudenkäyntikulut asiassa korkoineen oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 33 a §:n 1 momentin nojalla. Kantaja on pääkäsittelyssä hyväksynyt vastaajan oikeudenkäyntikulut esitetyn laskun mukaisesti määrältään.

Työtuomioistuin on pääkäsittelyn jälkeen pyytänyt asianosaisia täsmentämään, sisältyivätkö laskuista ilmenevät arvonlisäveron määrät oikeudenkäyntikuluja koskeviin vaatimuksiin. Vastaajan asiamies on ilmoittanut vastaajan vaatineen kulujensa korvaamista arvonlisäveroineen. Hän on kuitenkin samalla ilmoittanut, ettei verottaja pidä vastaajayhdistyksen toimintaa sellaisena yleishyödyllisenä toimintana, joka olisi arvonlisäverosta vapautettu. Työtuomioistuin toteaa, että Suomen Varustamot ry siten oman ilmoituksensa mukaan on arvonlisäverovelvollinen.

Arvonlisäverovelvollinen asianosainen saa omassa verotuksessaan vähentää arvonlisäveron, jonka hän maksaa avustajalleen tai asiamiehelleen. Tällaisen asianosaisen todelliset oikeudenkäyntikulut ovat siten oikeudenkäyntikululaskusta ilmenevä määrä vähennettynä arvonlisäveron määrällä. Näillä perusteilla Suomen Varustamot ry:n oikeudenkäyntikuluina on pidettävä esitetystä kululaskusta ilmenevää arvonlisäverotonta määrää 1.775 euroa. Suomen Varustamot ry:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus on arvonlisäveron osalta hylättävä.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Suomen Merimies-Unioni SMU ry velvoitetaan korvaamaan Suomen Varustamot ry:n oikeudenkäyntikulut 1.775 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen siitä lukien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antamispäivästä. Suomen Varustamot ry:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään enemmälti.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Niemiluoto puheenjohtajana sekä Saarikoski, Nyyssölä, Aarto, Lehto ja Tähkäpää jäseninä. Valmistelija on ollut Snellman-Valtonen.

Tuomio on yksimielinen.

 
Julkaistu 12.9.2019