TT 2019:91

Kanneaika
Työaika
Työehtosopimuksen rikkominen
Työehtosopimuksen tulkinta
Valvontavelvollisuuden laiminlyönti
Varallaolo

Diaarinumero: R 140/17
Antopäivä: 19.9.2019

Sairaankuljettajan varallaoloaikana edellytetty lähtövalmiusaika ja tehtävän luonne eivät olleet tosiasiallisesti mahdollistaneet oleskelua muualla kuin varallaolijoille varatussa oleskelutilassa tai sen välittömässä läheisyydessä. Sairaankuljettajan katsottiin varallaollessaan olleen tosiasiallisesti samalla tavalla työhön sidottu kuin varsinaisia työtehtäviä suorittaessaan, ja työnantajan varallaoloajaksi katsoma aika tuli näin ollen lukea työajaksi. Kysymys myös siitä, olivatko saatavat rauenneet. (Ään. saatavien raukeamisesta)

KANTAJA

Tehy ry

VASTAAJAT

Hyvinvointiala HALI ry

X Oy

ASIA

Työaikaa koskeva riita

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Suullinen valmistelu 20.5.2019

Pääkäsittely 26.8.2019

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Ajalla 1.4.2012–30.4.2014 voimassa ollut sairaankuljettajia koskeva työehtosopimus

sisälsi muun ohella seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

11 § Varallaolo- ja hälytystyö

1. Varallaolon osalta noudatetaan työaikalain säännöksiä, ellei jäljempänä olevista määräyksistä muuta johdu.

2. Jos työntekijä on työnantajan määräyksestä työpaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä työnantajan osoittamassa päivystystilassa työvalmiudessa, ei sitä katsota varallaoloksi, vaan tämä aika luetaan kokonaisuudessaan työajaksi.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

5. Jos työnantajan ja työntekijän kesken on sovittu varallaolosta, järjestetään vapaamuotoinen varallaolo pääsääntöisesti siten, että työntekijä voi valita liikkumisalueensa niin, että hänet voidaan kutsua työhön puhelimen tai muun vastaavan välineen välityksellä työnantajan edellyttämässä ajassa. Työntekijä on tällöin velvollinen pitämään mukanaan ja käytössä mukana kannettavan laitteen.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

7. Vapaamuotoisesta varallaolosta maksetaan työntekijälle tuntia kohden rahakorvaus, joka varallaolon laadun huomioon ottaen on 26 - 31 % korottamattomasta tuntipalkasta laskettuna. Korvauksen suuruus riippuu mm. liikkumisalueen laajuudesta ja työpaikalle saapumisen enimmäisajasta.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

ASIAN TAUSTA JA ERIMIELISYYS

A on työskennellyt X Oy:n palveluksessa sairaankuljettajana ajalla 1.1.2012–30.6.2013. A on työskennellyt päivävuorossa kello 8 ja 16 välisenä aikana tammikuusta toukokuuhun 2012. Kesäkuun alusta 2012 yhtiössä on siirrytty työskentelyrytmiin, jossa työvuorot ovat kestäneet 24 tuntia kerrallaan. A on asunut Loimaalla, ja työnantajan asemapaikka on ollut 56 kilometrin päässä Liedossa.

X Oy on katsonut osan vuoroihin sisältyneistä tunneista varallaoloksi, josta on maksettu vain varallaolokorvaus. A:lle ei ole annettu kirjallisia ohjeita varallaolon lähtövalmiusajasta. Osapuolten välinen erimielisyys koskee sitä, onko varallaoloaika katsottava työajaksi. Riitaa on myös siitä, ovatko saatavat rauenneet.

A on pannut vuonna 2014 Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa vireille kanteen, jolla hän on vaatinut työaikalain 4 §:n perusteella palkkasaataviaan X Oy:ltä. Käräjäoikeus on jättänyt kanteen tutkimatta, koska se on katsonut asian kuuluvan työtuomioistuimen yksinomaiseen toimivaltaan. Turun hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomiota ja korkein oikeus on 31.10.2016 päättänyt, että se ei myönnä asiassa valituslupaa. Kun kanne on jätetty tutkimatta lainvoimaisesti yleisessä tuomioistuimessa, työehtosopimukseen osalliset liitot ovat käyneet asiassa erimielisyysneuvottelut. Erimielisyysneuvotteluissa ei ole päästy yksimielisyyteen työehtosopimuksen oikeasta tulkinnasta.

KANNE

Vaatimukset

Tehy ry on vaatinut, että työtuomioistuin:

- vahvistaa, että X Oy:n ajalla 1.6.2012–3.6.2013 A:n varallaoloksi lukema aika on tullut sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen 11 §:n 2 kohdan perusteella lukea työajaksi,

- velvoittaa X Oy:n suorittamaan A:lle palkkasaatavana vuodelta 2012 yhteensä 4.163,46 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 31.12.2012 lukien ja vuodelta 2013 yhteensä 7.273,34 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 30.6.2013 lukien,

- tuomitsee X Oy:n maksamaan kantajalle työehtosopimuslain 7 §:n mukaista hyvityssakkoa työehtosopimuksen tieten rikkomisesta,

- tuomitsee Hyvinvointiala HALI ry:n maksamaan kantajalle työehtosopimuslain 8 ja 9 §:n mukaista hyvityssakkoa valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä, sekä

- velvoittaa Hyvinvointiala HALI ry:n ja X Oy:n yhteisvastuullisesti korvaamaan Tehy ry:n oikeudenkäyntikulut 8.431,25 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua työtuomioistuimen tuomion antamisesta lukien.

Perusteet

X Oy:n toiminta on perustunut vuoden 2012 loppuun asti Härkätien kuntayhtymän ja X Oy:n väliseen ensihoito- ja sairaankuljetuspalveluja koskeneeseen sopimukseen. Toiminta on 1.1.2013 lukien perustunut Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin, Härkätien kuntayhtymän ja X Oy:n väliseen ensihoitopalvelusopimukseen.

Sopimuksissa on sovittu, että X:llä on ympäri vuorokauden välittömässä lähtövalmiudessa yksi ambulanssi ja lisäksi arkisin kello 8–16 vara-autona toinen ambulanssi. Varallaolosta tai välitöntä lähtövalmiutta pidemmästä valmiusajasta ei ole sovittu sopimuksissa. Sopimusten perusteella X Oy on siis tuottanut ainoastaan välittömään lähtövalmiuteen perustuvaa ensihoitopalvelua.

A:n on edellytetty oleskelevan työajaksi ja varallaoloajaksi luettuina aikoina niin, että hän on pystynyt minuutissa olemaan työparinsa kanssa ambulanssissa. Missään vaiheessa työsuhteen aikana A:lle ei ole ilmoitettu mitään muuta lähtövalmiutta kuin välitön lähtövalmius. Edes asian käsittelyn yhteydessä sen enempää yleisessä tuomioistuimessa kuin liittojen välisissä neuvotteluissakaan ei ole esitetty mitään väitettä siitä, mikä A:lta edellytetty lähtövalmius olisi ollut.

Välittömästä lähtövalmiudesta johtuen A ei ole käytännössä pystynyt oleskelemaan missään muualla kuin työpaikallaan. A:n varallaoloksi laskettu aika on luettava työajaksi, koska A on tosiasiallisesti ollut sidottu työpaikkaansa työnantajan lyhyestä lähtövalmiusajasta antaman määräyksen vuoksi.

Palkkasaatavien määrä

A:n palkkasaatavat perustuvat siihen, että varallaoloksi luettu ja varallaolokorvauksella korvattu aika on tullut lukea työajaksi. Työajaksi lukeminen johtaa siihen, että säännöllinen työaika on ylittynyt ja on muodostunut ylityötä. Lisäksi työntekijöille on syntynyt oikeus epämukavan työajan korvauksiin (ilta-, yö- ja viikonloppulisät) sikäli kuin työaika on osunut niihin oikeuttaville kellonajoille. Varallaoloajalta ei ole maksettu muita korvauksia kuin varallaolokorvaus.

Laskelmissa on työaikajaksoittain laskettu ylityökorvaukset, joista on vähennetty vastaavilta ajoilta maksetut varallaolokorvaukset, koska samalta ajalta ei ole voinut kertyä sekä varallaolokorvausta että työaikaan perustuvia korvauksia. Lisäksi on laskettu saamatta jääneet epämukavan työajan korvaukset.

Laskelmat on tehty työnantajan toimittaman työaikakirjanpidon ja työehtosopimuksen mukaisen vähimmäispalkan mukaan.

Työehtosopimuksen tieten rikkominen ja valvontavelvollisuuden laiminlyönti

Työehtosopimus on sanamuodoltaan selvä eikä X Oy:llä ole perustellusti voinut olla sellaista käsitystä, että työntekijän voi velvoittaa välittömään lähtövalmiuteen ja maksaa tältä ajalta ainoastaan varallaolokorvaus. Työehtosopimuksen varallaolo- ja työaikamääräyksiä koskeva työtuomioistuimen lausunto TT 2006:50 on tullut X Oy:n tietoon viimeistään käräjäoikeuden antaman haasteen yhteydessä, jolloin X Oy:n olisi pitänyt korjata menettelynsä. X Oy tulee tuomita hyvityssakkoon työehtosopimuksen tieten rikkomisesta.

Kaikki asian kannalta olennaiset seikat ovat tulleet Hyvinvointiala HALI ry:n tietoon liittojen välisten neuvottelujen yhteydessä. Aiemmin Hyvinvointiala HALI ry on ollut kantajan kanssa samaa mieltä siitä, että välittömään lähtövalmiuteen velvoittaminen johtaa työajaksi lukemiseen. Kun asiassa ei ole missään vaiheessa tullut esille mitään muuta lähtövalmiutta kuin välitön lähtövalmius, työnantajaliiton olisi pitänyt puuttua jäsenyrityksensä toimintaan ja ohjeistaa X Oy maksamaan A:n palkkasaatavat. Koska Hyvinvointiala HALI ry ei ole puuttunut menettelyyn, vaan se on asettunut tukemaan jäsenyrityksensä selvästi työehtosopimuksen vastaista menettelyä, se on tuomittava hyvityssakkoon valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä.

Valmisteluistuntoon mennessä työnantajaliitolla on ollut yli kaksi vuotta aikaa täyttää valvontavelvollisuutensa. Valvontavelvollisuuden toteuttaminen nyt käsillä olevassa tapauksessa olisi tarkoittanut jäsenyrityksen ohjeistamista maksamaan vaaditut palkkasaatavat työehtosopimuksen mukaisesti.

Vanhentumisesta

A:n palkkasaatavat eivät ole työsopimuslain 13 luvun 9 §:n nojalla rauenneet. Työtuomioistuimessa käsiteltävä asia on työnantajan kiistämisen perusteella työsopimuslaissa tarkoitetulla tavalla tulkinnanvarainen, vaikka kantaja katsoisikin, että työnantajan olisi pitänyt ymmärtää rikkovansa työehtosopimuksen määräyksiä.

Työtuomioistuimen antama lausunto TT 2006:50 ei osoita, ettei työehtosopimuksen 11 § olisi työsopimuslaissa tarkoitetulla tavalla tulkinnanvarainen. Lausuntoasiassa osapuolet eivät ole antaneet yhteistä lausuntoa ja lausunnot ovat eronneet toisistaan jossain määrin. Työnantajapuolen lausunnoissa ei ole otettu kantaa siihen, edellyttääkö työehtosopimuslain 11 § työnantajan nimenomaista määräystä oleskella työpaikalla tai työnantajan osoittamassa päivystystilassa.

Ensihoitopalvelualan työehtosopimuksen osallisilla ei näytä olevan yhteistä tulkintaa työehtosopimuksen 11 §:n tulkinnasta nyt käsillä olevan tapauksen kaltaisissa tapauksissa. Kantajan näkemyksen mukaan työnantajan määräykseksi oleskella työpaikalla on katsottava se, että työntekijälle ei ole annettu ohjeistuksia varallaolojärjestelyn kannalta olennaisista seikoista kuten siitä, missä ajassa työpaikalle on kutsuttaessa saavuttava. Työnantajaliitot näyttävät tulkitsevan työehtosopimusta niin, että ylimalkainen kirjallisen työsopimuksen ehto sitoutumisesta vapaamuotoiseen varallaoloon voisi tarkoittaa sitä, että työntekijän valmiudessa työpaikalla viettämä aika katsottaisiin varallaoloksi siitä huolimatta, että työntekijän kanssa ei ole sovittu mitään aikaa, jossa hänen on saavuttava työpaikalle. Työehtosopimusosapuolten välillä vallitsee siis erimielisyys ainakin siitä, kuinka yksityiskohtaisesti varallaolosta on sovittava, jotta kyse on varallaolosta eikä työajasta.

Ennen asian vireille tuloa käydyissä keskusneuvotteluissa osapuolilla on ollut erilaiset näkemykset yhtäältä tapahtumainkulusta ja tosiseikoista mutta toisaalta myös siitä, mikä merkitys osin riidattomillakin seikoilla on työehtosopimuksen oikean tulkinnan kannalta. Kantajan käsityksen mukaan se riidaton seikka, että A:lle ei ole annettu ohjeita varallaolon keskeisistä ehdoista kuten valmiusajasta johtaa siihen, että kyse ei voi olla työehtosopimuksen 11 §:ssä tarkoitetusta varallaolosta. Vastaajat ovat puolestaan katsoneet, että kyse on varallaolosta, koska A:ta ei ole vastaajien mukaan nimenomaisesti määrätty oleskelemaan työpaikalla ja koska A on työsopimuksessaan antanut sitoumuksen vapaamuotoiseen varallaoloon.

Kanteen tutkimiselle ei ole miltään osin estettä. Työtuomioistuin on aiemmin tulkinnut työsopimuslain 13 luvun 9 §:n 3 momenttia niin, että vaatimusten perusteiden kiistäminen ja sitä kautta työtuomioistuinprosessiin joutuminen tarkoittaa sitä, että työehtosopimusmääräykset ovat sillä tavalla tulkinnanvaraisia, ettei kahden vuoden kanneaikaa sovelleta. Tässä tapauksessa ei ole aihetta muuttaa tätä työtuomioistuimen aiempaa tulkintaa.

Nyt käsillä olevassa tapauksessa yleinen tuomioistuin ei ole katsonut olevansa toimivaltainen käsittelemään asiaa, joten A:n ainoa mahdollisuus saada asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi on ollut viedä asia työtuomioistuimeen, mikä on edellyttänyt työehtosopimuksen mukaisen neuvottelumenettelyn noudattamista. Pakollinen neuvottelumenettely on työsopimuslain esitöiden ja korkeimman oikeuden ennakkoratkaisun perusteella tekijä, joka johtaa siihen, ettei kahden vuoden kanneaikaa noudateta. Kantaja katsoo, että Suomen perustuslain 21 §:ssä jokaiselle turvattu oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ei toteutuisi, mikäli kahden vuoden kanneaikaa sovellettaisiin asiassa, jossa työntekijän ei ole mahdollista viedä asiaansa tuomioistuimen käsiteltäväksi ilman työehtosopimuksen mukaisen neuvottelumenettelyn läpikäymistä. Kahden vuoden kanneajan noudattaminen tarkoittaisi, että työntekijä menettäisi oikeutensa saataviinsa yleistä velan vanhentumisaikaa nopeammin, vaikka hänellä ei ole mahdollisuutta itse vaikuttaa siihen, miten nopeasti työehtosopimuksen edellyttämä neuvotteluprosessi käydään. Näin ollen perustuslakimyönteinen tulkinta edellyttää, että A:n kanne tutkitaan kaikilta osin, kun kanne on nostettu yli kaksi mutta alle viisi vuotta työsuhteen päättymisestä.

Työtuomioistuin on ottanut kantaa kanne- ja vanhentumisaikoihin tuoreessa täysistuntoratkaisussaan TT 2019:30. Tuomion taustalla oli tapaus, jossa niin ikään oli syntynyt erimielisyyttä siitä, tuleeko ensihoitajien varallaoloksi luettu aika lukea työajaksi. Tuomiossa katsottiin, että kahden vuoden kanneaikaa ei voitu soveltaa, koska asia kuului työtuomioistuimen yksinomaiseen toimivaltaan. Yhden työntekijöistä työsuhde oli päättynyt yli kaksi vuotta ennen kanteen nostamista. Työtuomioistuin katsoi, että pelkästään se, että liitot olivat jääneet erimielisyysneuvotteluissaan erimielisiksi, johti siihen, että työehtosopimuksen määräyksiä oli pidettävä työsopimuslain 13 luvun 9 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisen tulkinnanvaraisina (tuomion kohta 6). Nyt käsillä olevassa asiassa liitot ovat jääneet erimielisyysneuvotteluissa erimielisiksi. Hovioikeus on myös lainvoimaisesti todennut, että asia kuuluu työtuomioistuimen yksinomaiseen toimivaltaan. Näin ollen työehtosopimuksen määräyksiä on pidettävä ilmeisen tulkinnanvaraisina, eivätkä saatavat ole rauenneet. (Ks. myös TT 2006:14.)

HYVINVOINTIALA HALI RY:N VASTAUS

Vaatimukset

Hyvinvointiala HALI ry on vaatinut, että kanne hylätään ja Tehy ry velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut 3.000 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua työtuomioistuimen tuomion antamisesta lukien.

Suoritusvaatimukset on hylättävä ensisijaisesti vanhentuneina ja toissijaisesti perusteettomina.

Perusteet

Työehtosopimuksen määräykset ja niiden tulkinta

Ensihoitopalvelualan työehtosopimuksen riidanalaisia määräyksiä on tulkittu vakiintuneesti siten, että se, onko kysymys työajasta vai varallaoloajasta ratkaistaan sen mukaan, onko työntekijällä tosiasiallista mahdollisuutta oleskella muualla kuin työpaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä. Kantajalla Tehy ry:llä ja vastaajalla Hyvinvointiala HALI ry:llä on ollut tästä yhteinen kanta, joka kävi ilmi myös työtuomioistuimen lausunnosta TT 2006:50. Hyvinvointiala HALI ry on edelleen yhtä mieltä määräyksen tulkinnasta kantajan kanssa. Myös työehtosopimusosapuolten välillä 5.9.2017 allekirjoitetusta keskusneuvottelupöytäkirjasta käy ilmi se, että X Oy:n ja A:n välisessä asiassa ei ole ollut kysymys kyseisen työehtosopimusmääräyksen oikeasta tulkinnasta, vaan ainoastaan asiaan liittyvästä tapahtumainkulusta ja tosiseikoista. Edelleen kantajan Hyvinvointiala HALI ry:lle esittämästä keskusneuvottelupyynnöstä 16.2.2017 ilmenee, että myöskään kantajan mielestä asiassa ei ole ollut kyse työehtosopimusmääräyksen oikeasta tulkinnasta vaan tapahtumainkulusta ja tosiseikoista sekä näihin liittyvistä palkkasaatavavaatimuksista.

Työnantajalta X Oy:ltä saadun selvityksen mukaan työnantaja on tehnyt A:n kanssa kirjallisen työsopimuksen, jossa on sovittu vapaamuotoisesta varallaolosta. Työnantaja ei ole määrännyt A:ta olemaan työehtosopimuksen 11 §:n 2 kohdan mukaisesti työpaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä työnantajan osoittamassa päivystystilassa työvalmiudessa varallaoloaikanaan, eikä sovittu varallaolojärjestely ole tätä myöskään tosiasiallisesti edellyttänyt. A on saanut vapaasti valita oleskelupaikkansa varallaoloksi sovittuna aikana.

Työnantajan sopimukset ensihoitopalvelun/sairaankuljetuspalvelun tuottamisesta Härkätien terveyskeskuksen ja myöhemmin Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kanssa ovat eri asia kuin työnantajan ja työntekijän välinen sopimus varallaolosta. Työnantaja yrittäjänä on sopimuksissa sitoutunut takaamaan tietyn lähtövalmiuden sopimuskumppanilleen, mutta työnantajan työnjohdollinen asia on ollut se, millaisilla järjestelyillä tämä käytännössä on toteutettu. Työnantajan yrityksessä on työskennellyt kanteessa tarkoitettuna aikana sairaankuljetustehtävissä kaksi yrittäjäpariskuntaa, jotka ovat käytännössä asuneet aseman lähellä ja voineet aina olla välittömässä lähtövalmiudessa hälytystehtäviin. Välittömän lähtövalmiuden toteutuminen ei näin ollen ole ollut kiinni A:n kanssa sovitusta varallaolojärjestelystä, vaan A:n kanssa on sovittu työehtosopimuksen 11 §:n 5 kohdan mukaisesta vapaamuotoisesta varallaolosta.

Edellä sanotuilla perusteilla vastaaja Hyvinvointiala HALI ry katsoo, että työnantaja ja työntekijä ovat sopineet työehtosopimuksen 11 §:n 5 kohdassa tarkoitetulla tavalla vapaamuotoisesta varallaolosta, jota ei ole tullut lukea työaikaan.

Valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä

A:n työsuhde X Oy:ssä päättyi 30.6.2013. Tehy ry toimitti Hyvinvointiala HALI ry:lle A:n palkkasaatavia koskevan keskusneuvottelupyynnön 16.2.2017 eli yli kolme vuotta A:n työsuhteen päättymisen jälkeen. Asia tuli Hyvinvointiala HALI ry:n tietoon vasta kyseisen neuvottelupyynnön myötä. HALI ry:llä ei ole ollut tosiasiallista mahdollisuutta toteuttaa valvontavelvollisuuttaan, koska kantaja ei ole tuonut asiaa liiton tietoon.

Kanneoikeuden vanhentumisesta

A:n työsuhde on päättynyt 30.6.2013. Kanteessa vaadittujen saatavien perusteena olevat sairaankuljettajien työehtosopimuksen 11 §:n määräykset eivät ole ilmeisen tulkinnanvaraisia. Myös kantaja on katsonut kanteessaan, että työehtosopimus on sanamuodoltaan selvä. Kantaja ja vastaaja ovat lisäksi samaa mieltä työehtosopimuksen 11 §:n tulkinnasta eikä kyseessä näin ollen ole liittojen välillä tulkinnanvaraiseksi osoittautunut työehtosopimusmääräys. Työtuomioistuin on aiemmin lausunnossaan TT 2006:50 vahvistanut nimenomaisesti, että kyseistä työehtosopimusmääräystä tulkitaan siten kuin kantaja ja vastaaja ovat yhteneväisesti lausuneet. Toisin kuin kantaja väittää, ei vastaajan kanta työehtosopimusmääräyksen tulkinnasta ole muuttunut. Asiassa on kysymys ainoastaan asiaan liittyvästä tapahtumainkulusta ja tosiseikoista, ei työehtosopimusmääräyksen oikeasta sisällöstä ja tulkinnasta.

Kantaja Tehy ry on pannut kanteen asiassa vireille työtuomioistuimessa 31.10.2017, jolloin työsopimuslain 13 luvun 9 §:n mukainen kanneaika on jo kulunut. Kanneoikeus asiassa on vanhentunut.

X OY:N VASTAUS

Vaatimukset

X Oy on vaatinut, että kanne hylätään ja Tehy ry velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut 16.033,31 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua työtuomioistuimen tuomion antamisesta lukien.

Suoritusvaatimukset on hylättävä ensisijaisesti vanhentuneina ja toissijaisesti perusteettomina.

Perusteet

A:n työajasta

A:n ja X Oy:n välillä on ollut kirjallinen 18.6.2012 allekirjoitettu määräaikainen työsopimus 1.1.2012–31.8.2012, joka on määräajan päätyttyä 1.9.2012 lukien jatkunut toistaiseksi voimassaolevana työsopimuksena. Työsopimuksessa 18.6.2012 on sovittu varallaolon olevan vapaamuotoista.

Työnantaja ei ole velvoittanut A:ta olemaan varallaoloaikanaan työpaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä. Myöskään tosiasialliset olosuhteet eivät ole sellaista edellyttäneet. A:n vapaamuotoinen varallaolo on ollut työehtosopimuksen 11 §:n 5 kohdan tarkoittamaa varallaoloa, ei A:n väittämin tavoin työehtosopimuksen 11 §:n 2 kohdan mukaista työaikaa.

Työnantaja ei ole asettanut vaatimuksia vapaamuotoisen varallaolon suhteen, mikä on todettu myös työmaakokouksessa 1.3.2012, eikä asiassa ole tapahtunut varallaolon suhteen muutosta 1.6.2012 jälkeenkään. Yhtiön työntekijä on voinut olla varallaoloaikana esimerkiksi kotonaan tai muussa haluamassaan paikassa. Varallaolo on ollut työntekijöille vapaaehtoista

eikä työnantaja ole määrännyt työntekijöitä varalle. Se, että Loimaalla asunut A on itse halunnut olla varallaoloaikanaan X Oy:n Liedossa olevalla asemalla, on ollut A:n oma ja vapaaehtoinen valinta eikä A:ta voitu asettaa Loimaalla asumisen perusteella eri asemaan yhtiön muiden työntekijöiden kanssa. A:n varallaolon katsominen Loimaalla asumisen perusteella työajaksi syrjisi yhtiön Liedossa ja Turussa asuvia työntekijöitä. Työnantajan asemapaikka Liedossa sijaitsee keskeisellä paikalla.

X Oy:llä ei ole ollut edes tarvetta A:n varallaoloon välittömällä lähtövalmiudella nimenomaan työpaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä, koska neljä yhtiön omistajaa, joilla kaikilla on ollut sairaanhoitajan pätevyys, ovat asuneet työnantajan ambulanssiaseman välittömässä läheisyydessä valmiudessa lähtemään työtehtävään, mikäli työntekijä ei ollut käytettävissä. Työnantajalla on ollut hälytystapauksissa useita mahdollisia työn suorittajia.

A:lle ei ole määritelty yhden minuutin valmiusaikaa varallaoloaikana. Asia on todennettavissa esimerkiksi hätäkeskuksen statustiedoista. A:ta ei ole määrätty mihinkään tiettyyn ambulanssiin tai ambulanssiajoneuvoon. Yhtiöllä on A:n työsuhteen aikana ollut käytössään kaksi ambulanssiajoneuvoa. A:ta ei ole määrätty erikseen kumpaankaan ambulanssiin. Hälytyksen saaneen ambulanssin matkaan pääsy ei ole ollut kiinni A:n työpanoksesta ja A on varalla ollessaan useita kertoja kieltäytynyt ottamasta tehtävää vastaan.

Työnantajan sopimus ensihoitopalvelujen tuottamisesta Härkätien terveyskeskuksen, sittemmin Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kanssa, ei osoita mitään A:lta edellytetystä lähtövalmiudesta. Sopimusten mukaan X Oy on voinut valita, miten se toteutti ja täytti sopimusvelvoitteensa.

A ei ole työsuhteensa aikana esittänyt mitään asiaan liittyviä vaatimuksia työnantajalle tai muutoinkaan ilmaissut olevansa eri mieltä työnantajan kanssa noudatetusta työaikakäytännöstä ja sen korvausperusteista.

Korvauksista

A:lle on maksettu varallaolosta työehtosopimuksen kulloisenkin tulkinnan mukainen korvaus. A:lle on maksettu vapaamuotoisesta varallaolosta niin sanotulta nukkuma-ajalta normaali palkka, vaikkei varallaolo olekaan aktivoitunut työtehtäviksi ja varallaoloaikana aktivoituneista tunneista työehtosopimuksen mukainen palkka korotuksineen ja lisineen, mikäli työ ei ole tullut korvatuksi työehtosopimuksen mukaan lasketussa takuu-/ sopimuspalkassa.

X Oy:ssä on ollut käytössä niin sanottu takuupalkkajärjestelmä, mistä on sovittu paikallisesti työnantajan ja työntekijöiden kesken työpaikkakokouksessa 1.3.2012, johon A on osallistunut. Takuupalkka on tarkoittanut sitä, että A on saanut 1.3.2012 lukien palkkaa vähintään 2.500 euroa kuukaudessa, vaikkei A olisikaan tehnyt työehtosopimuksessa sovittua säännöllistä (jakso)työaikaa. Kyseessä ei ole ollut A:n väittämin tavoin mikään perus- tai muu sellainen palkka. A:n työehtosopimuksen mukaisen peruspalkan ja takuupalkan erotus on ollut korvausta A:n säännöllisen työajan ylityksistä ja siltä osin kuin se ei ole kattanut niitä työehtosopimuksen mukaisilla määrillä laskettuna, on A:lle maksettu 2.500 euroa ja lisäksi työehtosopimuksen mukaiset ylityö- ja lisäkorvaukset. Takuupalkalla on tasoitettu työvuorojen arki-/pyhävuorojen epätasaisesta määrästä johtuvaa vaihtelua työvuorojen ollessa yksi töitä ja kolme vapaata -jaksoissa. A:lle on maksettu ylityöt, sunnuntaityökorvaukset sekä ilta- ja yötyökorvaukset työehtosopimuksen mukaisesti. A:lle on maksettu ylityökorvaukset sikäli kuin niitä on jaksotyöjärjestelmässä syntynyt ja ne eivät ole tulleet korvatuksi takuupalkan ja kulloinkin voimassaolleen työehtosopimuksen mukaisen palkan erotuksella.

Hyvityssakkovaatimus

Asianosaisilla oli täysin erilaiset näkemykset tapahtumainkulusta ja asiaan liittyvistä tosiseikoista. Vastoin Tehy ry:n väitettä, ei X Oy ole rikkonut tietensä työehtosopimusta eikä sen ole perustellusti pitänytkään tietää rikkovansa työehtosopimusta. Hyvityssakkovaatimus on perusteeton.

Kanneoikeuden vanhentuminen

A:n työsuhde X Oy:hyn on päättynyt 30.6.2013 eli yli neljä vuotta ennen tämän kanneasian vireille tuloa työtuomioistuimessa 31.10.2017. Työsopimuslain 13 luvun 9 §:n 3 momentin mukaan työsuhteen päätyttyä työsuhdesaatava raukeaa, jos kannetta ei nosteta kahden vuoden kuluessa siitä, kun työsuhde on päättynyt. Jos kuitenkin työntekijän saatavan perusteena olevia työehtosopimuksen määräyksiä on pidettävä tulkinnanvaraisina, saatava vanhentuu viiden vuoden kuluttua erääntymispäivästä.

Kanteen mukaan työehtosopimus on sanamuodoltaan selvä eikä X Oy:llä ole perustellusti voinut olla sellaista käsitystä, että työntekijän voi velvoittaa välittömään lähtövalmiuteen. Tehy ry:n kirjalliseksi todisteekseen nimeämän keskusneuvottelupöytäkirjan 5.9.2017 mukaan erimielisyyttä ei ole ollut työehtosopimusmääräyksen sisällöstä, ainoastaan asiaan liittyvistä tapahtumainkulusta ja tosiseikoista. Kanteessa ja neuvottelupöytäkirjassa yksilöidyin perustein kyse ei ole selvästi tulkinnanvaraiseen työehtosopimusmääräykseen perustuvasta vaatimuksesta, joten kanteella vaadittu saatava on vanhentunut 30.6.2015. Työtuomioistuimen tulee hylätä Tehy ry:n selvään ja riidattomaan työehtosopimusmääräykseen perustuvat vaatimukset vanhentuneina.

Tehy ry on lähestynyt X Oy:tä A:n kannevaatimusten osalta ensimmäisen kerran kirjeellä 14.11.2013, jossa kaikki A:n vaatimukset on perustettu työehtosopimuksen 11 §:ään. A:n oikeudenkäyntiasiamies on toistanut A:n vaatimuksen X Oy:lle osoitetulla ja 16.6.2014 päivätyllä vaatimuskirjeellä, jossa A:n vaatimukset on perustettu edelleen yksinomaan työehtosopimuksen 11 §:ään.

X Oy on Tehy ry:lle lähettämässään vastauskirjeessä 30.1.2014 kiistänyt A:n vaatimukset ja esittänyt työehtosopimuksen 26 §:ssä sovitun riitojenratkaisumenettelyn käynnistämistä.

A on Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa 15.7.2014 vireille panemallaan kanteella (dnro L 14/19940) vaatinut X Oy:n velvoittamista suorittamaan maksamattomia palkkasaatavia vuodelta 2012 yhteensä 14.322,76 euroa ja vuodelta 2013 yhteensä 12.020,71 euroa, kaikkiaan yhteensä 26.343,47 euroa. Kannevaatimukset ovat perustuneet väitteelle A:n varallaoloajan lukemisesta työaikaan. A:n kannevaatimusten perusteena ovat olleet työaikalain 2 luvun 4 §:n säännökset työajasta ja varallaolosta.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on päätöksellään 18.12.2014 nro 14/41146 päättänyt jättää A:n kanteen tutkimatta toimivaltaansa kuulumattomana. A on valittanut päätöksestä Turun hovioikeuteen. A perusti valituksensa muun muassa siihen, että hänen työnantajansa kanssa sopimassa työaikaehdossa koskien vapaamuotoista varallaoloa olisi kyse tosiasiassa työajasta, ei siis ylipäätään varallaolosta, ja ettei A:n ja X Oy:n noudatettavana normaalisitovuuden perusteella olevan sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen 11 § olisi tulkinnanvarainen. A:n mukaan hän on perustanut kanteensa työaikalain 5 §:n säännökseen, mutta myös työehtosopimuksen 11 §:n määräykset oli otettava asiassa huomioon. Turun hovioikeus on päätöksellään 13.10.2015 Nro 1008 pysyttänyt käräjäoikeuden päätöksen 18.12.2014. Korkein oikeus ei ole päätöksellään 31.10.2016 myöntänyt A:lle lupaa valittaa hovioikeuden päätöksestä.

Tässä asiassa kyse ei siten ollut työehtosopimusmääräyksen tulkinnanvaraisuudesta, vaan asian tapahtumainkulusta ja tosiseikoista.

Tehy ry on tiennyt, että asia kuului työtuomioistuimen yksinomaiseen toimivaltaan. Tehy ry:tä on 30.1.2014, Tehy ry:n velottua samoja saatavia A:n lukuun, kehotettu käynnistämään työehtosopimuksen 26 §:ssä sovittu riitojenratkaisumenettely, mistä huolimatta kanne on pantu vireille yleisessä tuomioistuimessa. Tehy ry on siten ottanut tietoisen riskin oikeudenkäyntipaikan valinnassa, mikä tuli jättää yksin Tehy ry:n vahingoksi.

TODISTELU

Kantajan kirjalliset todisteet

l. Sopimus ensihoitopalvelusopimuksen siirtämisestä liitteineen

2. Ote X Oy:n internet-sivuilta (tulostettu 8.11.2013)

3. Työmaakokouksen 1.3.2012 pöytäkirja

Vastaajien kirjalliset todisteet

Hyvinvointiala HALI ry:n kirjalliset todisteet

1. Keskusneuvottelupöytäkirja liittojen välisistä erimielisyysneuvotteluista 5.9.2017

2. Tehy ry:n keskusneuvottelupyyntö 16.2.2017 koskien jäsenen palkkasaatavia

3. Tarkastuskertomus 23.8.2013 työsuojelutarkastuksesta X Oy:ssä

X Oy:n kirjalliset todisteet

1. A:n työsopimus 18.6.2012

2. Keskusneuvottelupöytäkirja liittojen välisistä erimielisyysneuvotteluista

5.9.2017

3. Tarkastuskertomus 23.8.2013 työsuojelutarkastuksesta X Oy:ssä

Kantajan henkilötodistelu

1. A

2. B

Vastaajien henkilötodistelu

1. C

2. D

3. E

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Kysymyksenasettelu

Asiassa on ensinnäkin kysymys siitä, onko A:n X Oy:n palveluksessa suorittama varallaolo kanteessa tarkoitettuna aikana luettava työajaksi vai onko kyse ollut varallaolosta. Jos varallaoloksi katsottu aika tulee lukea työajaksi, arvioitavaksi tulee vielä kysymys siitä, ovatko saatavat rauenneet.

Varallaoloa koskevat oikeudelliset lähtökohdat

Sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen 11 §:n 1 kohdan mukaan varallaolon osalta noudatetaan työaikalain säännöksiä, ellei jäljempänä olevista määräyksistä muuta johdu.

Määräyksen 2 kohdan mukaan jos työntekijä on työnantajan määräyksestä työpaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä työnantajan osoittamassa päivystystilassa työvalmiudessa, ei sitä katsota varallaoloksi, vaan tämä aika luetaan kokonaisuudessaan työajaksi. Edelleen 5 kohdan mukaan jos työnantajan ja työntekijän kesken on sovittu varallaolosta, järjestetään vapaamuotoinen varallaolo pääsääntöisesti siten, että työntekijä voi valita liikkumisalueensa niin, että hänet voidaan kutsua työhön puhelimen tai muun vastaavan välineen välityksellä työnantajan edellyttämässä ajassa. Työntekijä on tällöin velvollinen pitämään mukanaan ja käytössä mukana kannettavan laitteen.

Työtuomioistuin on sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen 11 §:n tulkintaa koskeneessa lausunnossaan TT 2006:50 katsonut, että se, onko kysymys työajasta vai varallaolosta tulee ratkaista sen mukaan, mahdollistaako valmiusaika ja tehtävän luonne tosiasiallisesti oleskelua muualla kuin työntekijöille varatussa oleskelutilassa tai sen välittömässä läheisyydessä niin, ettei työntekijän ole katsottava olleen jatkuvasti sidottu työhönsä.

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2015:48 ja 2015:49 katsonut, että varallaoloaika tulee lukea työajaksi, jos työntekijä on tällöin tosiasiallisesti samalla tavalla työhön sidottu kuin varsinaisia työtehtäviä suorittaessaan. Valmiusajan pituus on keskeinen lähtökohta arvioitaessa työntekijän sidonnaisuutta työhönsä. Ratkaisussa KKO 2015:48 palomiehen viiden minuutin lähtövalmiusajan katsottiin olevan niin lyhyt, ettei työntekijällä ollut käytännössä ollut muuta vaihtoehtoa kuin oleskella varallaoloaikana työpaikalla tai aivan sen välittömässä läheisyydessä. Sillä, ettei työnantaja ollut häntä tähän nimenomaisesti velvoittanut, ei ollut merkitystä arvioitaessa lähtövalmiusajan vaikutusta työhönsidonnaisuuteen. Korkein oikeus katsoi, että näissä olosuhteissa varallaoloaika oli ollut työntekijän työaikaa. Ratkaisussa KKO 2015:49 taas katsottiin, ettei 15 minuutin lähtövalmius yksinään johtanut varallaoloksi katsotun ajan lukemiseen työajaksi, kun työntekijät olivat tosiasiallisesti pystyneet varallaoloaikana oleskelemaan muun muassa kotonaan (ks. myös TT 2015:105).

Työaikalain 40 §:n mukaan valtakunnallisella työehtosopimuksella voidaan sopia toisin työaikaa ja varallaoloaikaa koskevista työaikalain 4 ja 5 §:n säännöksistä. Tällöinkin työaikadirektiivi 2003/88 asettaa vähimmäisvaatimuksia sille, mitä on ainakin pidettävä työaikana. Euroopan unionin tuomioistuin on esimerkiksi ratkaisussaan Matzak C-518/15 (EU:C:2018:82) katsonut, että varallaoloaikaa, jonka työntekijä viettää kotonaan siten, että hänen on vastattava työnantajansa hälytyksiin kahdeksassa minuutissa, ja jolla rajoitetaan erittäin huomattavasti mahdollisuuksia harjoittaa muita toimintoja, on pidettävä työaikana.

Henkilötodistelu

A on kertonut, että työnantajan antamien ohjeiden mukaan hän sai oleskella työvuorojensa aikana haluamassaan paikassa, kunhan ambulanssi lähti autotallista minuutin kuluessa hälytyksestä. Käytännössä A ja hänen kulloinenkin työparinsa olivat oleskelleet varallaoloaikana työnantajan tiloissa, koska muuten välitön tehtävälle lähtö ei olisi ollut mahdollista. Päivystysvuoroissa käytettävä ambulanssi oli pysäköitynä viereisessä autotallissa. Yhtiöllä oli myös toinen ambulanssi, jota ei kuitenkaan käytetty virka-ajan ulkopuolella. Yhtiön omistajat eivät olleet aina A:n työvuorojen aikana tavoitettavissa. Yöaikaan työtehtävät olivat vaihdelleet eivätkä kaikki tehtävät olleet kiireellisiä.

Sairaanhoitaja B on kertonut työskennelleensä yhtiössä vuosina 2012–2014. Työsuhteen alussa työntekijät tekivät vain päivävuoroja. Vuonna 2012 sovittiin järjestelystä, jonka mukaan tiettyinä viikonpäivinä työvuorot olivat vuorokauden pituisia. Työnantajan antamien ohjeiden mukaan työntekijöiden tuli olla työvuorossa ollessaan välittömässä lähtövalmiudessa. B on kertonut pääosin samalla tavoin kuin A päivystystiloista, yhtiön ajoneuvoista ja omistajien tavoitettavuudesta.

X Oy:n toimitusjohtaja C on kertonut, että lähtövalmiusaika ei kanteessa tarkoitettuna aikana ollut minuutintarkka eikä sitä pystytty ylipäätään seuraamaan. Se kuinka nopeasti tehtävään lähdettiin riippui käytännössä työntekijästä ja tämän työmoraalista. Hälytyksistä vain noin 15 prosenttia oli kiireellisiä. Yhtiöllä oli kaksi ambulanssia ja noin kahdeksan työntekijää. Toinen ambulanssi oli käytössä ympärivuorokautisesti ja toinen vain päivisin. Yhtiön omistajapariskunnat hoitivat päivystysvuorot vuonna 2012 itse ennen kuin työntekijät, kuten A, ilmoittivat haluavansa pitempiä työvuoroja. Tämän johdosta otettiin käyttöön vapaamuotoinen varallaolojärjestelmä ilta- ja yövuoroille. Varallaolo oli vapaaehtoista. Työnantaja ei asettanut varallaolon suhteen vaatimuksia lähtövalmiusajasta tai oleskelupaikasta. Jotkut työntekijät olivat päivystäneet varallaollessaan kotonaan. Jos työntekijä ei ottanut hälytystehtävää vastaan, sen hoitivat yhtiön omistajat. Aluehallintoviraston työsuojelutarkastus teki yhtiöön tarkastuksen vuonna 2013 eikä se löytänyt työaikoihin liittyen mitään huomautettavaa (V3). A ei ollut esittänyt varallaoloon liittyen vastaavia palkkavaateita ennen nyt kysymyksessä olevaa riitaa. Aluehallintovirasto ei ollut kanteen tarkoittamana aikana myöntänyt poikkeuslupaa työajan pidentämiseen, minkä vuoksi oli käytetty varallaolojärjestelmää.

Sairaanhoitaja D on kertonut, että aluksi yhtiön omistajat tekivät itse ilta- ja yövuorot. Vuonna 2012 työmaakokouksessa oli A:n aloitteesta sovittu, että työntekijät alkavat tehdä varallaoloa. Varallaolovuorot olivat vapaaehtoisia. Yhtiön omistajat hoitivat itse hälytysajon, jos varallaolija kieltäytyi siitä. Määräyksiä oleskelupaikan tai lähtövalmiusajan suhteen ei annettu. D tai hänen kulloinenkin työparinsa eivät varalla ollessaan oleskelleet aina työpaikalla, vaan hoitivat esimerkiksi kaupassa käyntejä ambulanssilla. Asema sijaitsi keskeisellä paikalla ja sinne oli helppo tulla. Itsestään selvänä pidettiin, että varalla ollessa oleskeltiin jossain aseman läheisyydessä.

Suomen Sairaankuljetusliitto ry:n entinen toiminnanjohtaja E on kertonut työskennelleensä liitossa vuosina 2005–2013 ja osallistuneensa muun ohessa toimialansa työehtosopimusneuvotteluihin. Sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen mukainen vapaamuotoinen varallaolo tarkoitti hänen mukaansa sitä, että työntekijä voi oleskella haluamassaan paikassa, kunhan hän saapuu asemapaikalle viimeistään 15 minuutin kuluessa hälytyksestä. Tehy ry ei ollut riitauttanut mainittua saapumisaikaa. Liittojen välillä ei ollut missään vaiheessa keskusteltu sellaisesta tilanteesta, jossa työnantaja ei ole määritellyt mitään lähtövalmiusaikaa.

Arviointi ja johtopäätökset

X Oy:n toiminta on perustunut vuoden 2012 loppuun asti Härkätien kuntayhtymän ja X Oy:n väliseen ensihoito- ja sairaankuljetuspalveluja koskeneeseen sopimukseen ja 1.1.2013 lukien Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin, Härkätien kuntayhtymän ja X Oy:n väliseen ensihoitopalvelusopimukseen. Sopimuksista ilmenee, että yhtiö on sopinut ensin kuntayhtymän ja sittemmin sairaanhoitopiirin kanssa välittömään valmiuteen perustuvan ensihoitopalvelun tuottamisesta (K1). Myös yhtiön internet-sivuilla on todettu, että yhtiön ambulanssit ovat välittömässä toimintavalmiudessa (K2). Sopimuksen (K1) mukaan "välitön lähtövalmius tarkoittaa, että yksikkö on välittömässä valmiudessa toimintavalmiina ja henkilöstö on yksikön läheisyydessä. Muussa valmiudessa yksikkö on sellaisessa valmiudessa, että liikkeellelähtö kyetään suorittamaan sovitun lähtövalmiusajan kuluessa hälytyksen vastaanottamisesta." Sopimus välittömästä lähtövalmiudesta puhuu sen puolesta, että A:n varallaoloaika olisi tullut lukea työajaksi.

Asiassa on riidatonta, ettei työntekijöille ole annettu kirjallisia ohjeita lähtövalmiusajasta.

A ja B ovat kertoneet työnantajan edellyttäneen varallaolijoilta välitöntä lähtövalmiutta, minkä vuoksi varallaolijat ovat tosiasiassa joutuneet oleskelemaan työnantajan tiloissa. Heitä ei sinänsä ole määrätty oleskelemaan tietyssä paikassa. C on kiistänyt, että mitään tiettyä lähtövalmiusaikaa olisi määrätty, vaan lähtövalmius on riippunut muun ohella tehtävän kiireellisyysasteesta ja työntekijän työmoraalista. Myös D on kertonut, että lähtövalmiusajasta ei ole annettu määräyksiä. Työtuomioistuin katsoo A:n ja B:n kertomusten perusteella selvitetyksi, että A:lla on ollut ainakin perusteltu syy olettaa, että varalla ollessa hälytystehtävään on tullut lähteä välittömästi. Asiassa ei ole väitettykään, että työnantaja olisi pyrkinyt selvittämään työntekijöille varallaolon keskeisten ehtojen sisältöä tältä osin.

Vastaajat ovat vedonneet siihen, että yrityksen omistajat ovat olleet aina välittömässä lähtövalmiudessa hälytystehtäviin eikä välittömän lähtövalmiuden toteutuminen ole ollut riippuvainen A:n kanssa sovitusta varallaolojärjestelystä. A:n ja B:n kertomuksilla on kuitenkin selvitetty, että yhtiön omistajat eivät ole olleet aina varallaoloaikana työntekijöiden tavoitettavissa, tai ainakaan työvuorossa olleet työntekijät eivät ole olleet jatkuvasti tietoisia omistajien olinpaikasta ja tavoitettavuudesta. Asiassa ei ole väitettykään, että yrittäjät olisivat sopineet työntekijöiden kanssa hoitavansa itse sellaiset kiireelliset hälytystehtävät, jotka ovat edellyttäneet välitöntä lähtövalmiutta.

Johtopäätöksenään työtuomioistuin katsoo, että A:lta varallaoloaikana edellytetty lähtövalmiusaika ja tehtävän luonne eivät ole tosiasiallisesti mahdollistaneet oleskelua muualla kuin varallaolijoille varatussa oleskelutilassa tai sen välittömässä läheisyydessä. A:n on katsottava varallaollessaan olleen tosiasiallisesti samalla tavalla työhön sidottu kuin varsinaisia työtehtäviä suorittaessaan. Näin ollen työnantajan varallaoloajaksi katsoma aika tulee lukea työajaksi. Vahvistusvaatimus on siten hyväksyttävä.

Työehtosopimuksen tieten rikkominen

Työehtosopimuksen 11 §:n sanamuoto ja erityisesti työtuomioistuimen aiempi oikeuskäytäntö huomioon ottaen (TT 2006:50) yhtiön olisi edellä selostetulla tavalla toimiessaan pitänyt tietää rikkovansa työehtosopimuksen varallaoloa koskevaa 11 §:n määräystä. Se on tuomittava hyvityssakkoon työehtosopimuksen tieten rikkomisesta.

Valvontavelvollisuuden laiminlyönti

Hyvinvointiala HALI ry on saanut tietoonsa kaikki asian kannalta olennaiset seikat viimeistään liittojen välisten neuvottelujen yhteydessä. Työnantajaliiton olisi pitänyt puuttua jäsenyrityksensä toimintaan ja ohjeistaa X Oy maksamaan A:n palkkasaatavat. Sen sijaan liitto on asettunut tukemaan yhtiön virheellistä menettelyä, joten se on tuomittava hyvityssakkoon valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Kanneoikeuden vanhentuminen

A:n työsuhde on päättynyt 30.6.2013. Hän on vuonna 2014 nostanut käräjäoikeudessa palkkasaataviaan koskevan suorituskanteen. Vastaaja X Oy on esittänyt käräjäoikeudessa väitteen, jonka mukaan asiassa on kyse työehtosopimuksen tulkinnasta ja että asia kuuluu siten työtuomioistuimen yksinomaiseen toimivaltaan. Käräjäoikeus on jättänyt kanteen tutkimatta toimivaltaansa kuulumattomana, hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden päätöstä ja korkein oikeus on päättänyt, että se ei myönnä asiassa valituslupaa. Kun kanne on jätetty tutkimatta lainvoimaisesti yleisessä tuomioistuimessa, työehtosopimukseen osalliset liitot ovat käyneet asiassa erimielisyysneuvottelut. Tehy ry:n kanne työtuomioistuimessa on pantu vireille 31.10.2017. Vastaajat ovat katsoneet, että palkkasaatavat ovat työsopimuslain 13 luvun 9 §:n 3 momentin perusteella rauenneet.

Työsopimuslain vanhentumista ja kanneaikaa koskevan 13 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan työntekijän palkkasaatava vanhentuu viiden vuoden kuluttua erääntymispäivästä, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu. Pykälän 3 momentin mukaan työsuhteen päätyttyä 1 momentissa tarkoitettu saatava raukeaa, jos kannetta ei nosteta kahden vuoden kuluessa siitä, kun työsuhde on päättynyt. Jos kuitenkin työntekijän saatavan perusteena olevia työehtosopimuksen määräyksiä on pidettävä ilmeisen tulkinnanvaraisina, saatava vanhentuu kuten 1 momentissa säädetään.

Työsuhteen päätyttyä noudatettavaa lyhyttä kahden vuoden kanneaikaa on perusteltu tarpeella saada riita-asiat ratkaistuiksi mahdollisimman nopeasti (HE 157/2000 vp s. 128). Tulkinnanvaraisia työehtosopimuksen määräyksiä koskevaa pidempää vanhentumisaikaa on perusteltu muun muassa menettelytapasäännöksillä (TaVM 28/2002 vp). Tällä viitataan siihen, että työehtosopimusmääräystä koskevassa tulkintakiistassa ensisijainen tulkinta- ja kanneoikeus on työehtosopimuksen osallisilla. Yleensä tulkintakiista on selvitettävä työehtosopimuksen osallisten välillä ennen kuin työntekijä voi nostaa kanteen tulkinnanvaraisena pidetyn työehtosopimusmääräyksen perusteella. Työehtosopimuksissa on usein määräyksiä myös paikallis- ja liittotason neuvotteluista, joissa työehtosopimuksen tulkinnasta aiheutunutta erimielisyyttä on ensin yritettävä selvittää. Työsopimuslain 13 luvun 9 §:n 3 momenttia sovellettaessa ilmeisen tulkinnanvaraisena työehtosopimuksen määräyksenä voidaan pitää ainakin sellaista määräystä, jonka tulkinnasta työehtosopimuksen tehneet osapuolet ovat olleet erimielisiä. (KKO 2011:85, tuomion kohta 4. Ks. esim. TT 2006:14, 2017:146, 2019:30.)

Keskusneuvottelupöytäkirjasta (HALI ry:n todiste 1, yhtiön todiste 2) ilmenee, että neuvotteluissa työntekijäliitto on perustanut kantansa muun ohella siihen, että A ei ole välittömän lähtövalmiuden vuoksi voinut oleskella varallaolovuoron aikana muualla kuin työpaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä. Työnantajaliitto taas on perustanut kantansa muun ohella siihen, että työnantaja ei ole määrännyt A:ta olemaan työpaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä ja että se, että A on itse halunnut oleskella varallaoloaikana työpaikalla, ei tee sovitusta varallaolojärjestelystä työaikaa. Vaikka riitaa on ollut myös faktoista, erimielisyys on osaltaan koskenut myös työehtosopimuksen 11 §:n tulkintaa nyt käsillä olevan kaltaisessa tilanteessa. Tätä tukee myös se seikka, että asia on yleisessä tuomioistuimessa jätetty sen toimivaltaan kuulumattomana tutkimatta. Työtuomioistuin katsoo, että A:n saatavien peruste on ollut työsopimuslain 13 luvun 9 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla ilmeisen tulkinnanvarainen, joten asiassa on sovellettava säännöksen 1 momentin mukaista viiden vuoden vanhentumisaikaa. Vastaajien väite saatavien raukeamisesta on siten hylättävä.

Korvausvaatimukset ovat määrältään riidattomat.

Oikeudenkäyntikulut

Hyvinvointiala HALI ry ja X Oy, jotka häviävät asian, velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan Tehy ry:n oikeudenkäyntikulut asiassa oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 33 a §:n nojalla. Kulujen määrä on riidaton.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin

- vahvistaa, että X Oy:n ajalla 1.6.2012–3.6.2013 A:n varallaoloksi lukema aika on tullut sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen 11 §:n 2 kohdan perusteella lukea työajaksi,

- velvoittaa X Oy:n suorittamaan A:lle palkkasaatavana vuodelta 2012 yhteensä 4.163,46 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 31.12.2012 lukien ja vuodelta 2013 yhteensä 7.273,34 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 30.6.2013 lukien,

- tuomitsee X Oy:n maksamaan Tehy ry:lle työehtosopimuslain 7 §:n mukaista hyvityssakkoa 3.000 euroa työehtosopimuksen tieten rikkomisesta,

- tuomitsee Hyvinvointiala HALI ry:n maksamaan Tehy ry:lle työehtosopimuslain 8 ja 9 §:n mukaista hyvityssakkoa 3.500 euroa valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä, sekä

- velvoittaa Hyvinvointiala HALI ry:n ja X Oy:n yhteisvastuullisesti korvaamaan Tehy ry:n oikeudenkäyntikulut 8.431,25 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua työtuomioistuimen tuomion antamisesta lukien.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Anttila puheenjohtajana sekä Aaltonen, Äimälä, Nyyssölä, Koskinen ja Vettainen jäseninä. Valmistelija on ollut Julmala.

Tuomiosta on äänestetty.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunto:

Jäsen Nyyssölä, jonka lausuntoon jäsen Äimälä yhtyi, lausui:

Olen samaa mieltä enemmistön kanssa muusta paitsi kanneoikeuden vanhentumisesta. Sen osalta totean seuraavaa.

Työsopimuslain vanhentumista ja kanneaikaa koskevan 13 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan työntekijän palkkasaatava vanhentuu viiden vuoden kuluttua erääntymispäivästä, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu. Pykälän 3 momentin mukaan työsuhteen päätyttyä 1 momentissa tarkoitettu saatava raukeaa, jos kannetta ei nosteta kahden vuoden kuluessa siitä, kun työsuhde on päättynyt. Jos kuitenkin työntekijän saatavan perusteena olevia työehtosopimuksen määräyksiä on pidettävä ilmeisen tulkinnanvaraisina, saatava vanhentuu kuten 1 momentissa säädetään.

Tässä asiassa asianosaisten erimielisyys liittyy ennen kaikkea kysymykseen siitä, ovatko A:lta varallaoloaikana edellytetty lähtövalmiusaika ja tehtävän luonne tosiasiallisesti mahdollistaneet oleskelun muualla kuin varallaolijoille varatussa oleskelutilassa tai sen välittömässä läheisyydessä. Erimielisyyttä ei ole ollut siitä, että jos tällaista mahdollisuutta ei ole ollut, varallaoloaika on luettava työajaksi. Oikeuskäsittelyn aikana ei myöskään ole puolin tai toisin esitetty näyttöä asiaan liittyvien työehtosopimusmääräysten tulkinnasta vaan esitetty todistusaineisto on koskenut A:n varallaoloon liittyviä olosuhteita. Asiassa ei siten ole ollut tosiasiallisesti riitaista se, miten työehtosopimusta tulkitaan vaan erimielisyyden kohteena ovat olleet nimenomaan juttuun liittyvät faktat.

Katson näillä perusteilla, että sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen 11 §:n 2 kohdan määräys ei ole ollut työsopimuslain 13 luvun 9 §:n 3 momentin tarkoittamalla tavalla ilmeisen tulkinnanvarainen. Tehy ry:n kanne olisi tullut panna palkkasaatavan osalta vireille työsopimuslain 13 luvun 9 §:n 3 momentin pääsäännön mukaan kahden vuoden kuluessa A:n työsuhteen päättymisestä. A:n työsuhde on päättynyt 30.6.2013 ja kanne on pantu vireille 31.10.2017. Näillä perusteilla Tehy ry on menettänyt kanneoikeutensa asiassa palkkasaatavien osalta ja palkkasaatavaa koskeva kannevaatimus on hylättävä saatavien raukeamisen vuoksi.

 
Julkaistu 19.9.2019