TT 2026:15

Työntekijä oli hakeutunut työ­terveyshuoltoon huumeiden käytön vuoksi. Työterveyslääkäri oli todennut työntekijän työkyvyttömäksi. Työnte­kijä oli allekirjoittanut hoitosopimuksen, jolla hän oli sitoutunut päih­dekun­toutukseen. Hoitosopimus päihdeseuloineen oli toteutunut sovitusti. Päihderiippuvuudesta parantuminen oli kestänyt yli puoli vuotta, jolloin työntekijä oli ollut työkyvytön, vaikka ei ollut enää käyttänyt huumausaineita.

Tuomiossa katsottiin, että työehtosopimus ei edellyttänyt sairausajan palkan­maksua sellaisten poissaolojen osalta, jotka johtuivat yksinomaan päihteiden käyttöön liittyvistä syistä. Tuomiosta tarkemmin ilmenevin perustein katsottiin lisäksi, että kyse ei ollut syrjinnän kiellon tai tasapuolisen kohtelun velvoitteen rikkomisesta. Kanne hylättiin.

Asia

Palkkaus

Kantaja

Teollisuusliitto ry

Vastaaja

Teknologiateollisuuden työnantajat ry

Kuultava               

X Oy

Työtuomioistuin on määrännyt oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 24 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla ratkaisun pidettäväksi tarpeellisin osin salassa, koska ratkaisu sisältää mainitun lain 9 §:n 1 momentin 2 kohdassa salassa pidettäviksi säädettyjä tietoja. Salassapitoaika on lain 11 §:n nojalla 60 vuotta asian vireilletulosta eli 3.9.2085 saakka.

Salassa pidettävät tuomion osat on merkitty kursivoidulla punaisella fontilla asianosaisille toimitettaviin kappaleisiin ja hakasuluin julkisiin kappaleisiin. Kanteessa tarkoitetun henkilön nimi on korvattu julkisissa kappaleissa kirjaimella A.

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Vireille   3.9.2025

Suullinen valmistelu  26.11.2025

Pääkäsittely  30.3. ja 1.4.2026

Vastaaja ja kuultava ovat antaneet lausuman 22.4.2026.

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n ja Teollisuusliitto ry:n välinen teknologiateollisuuden työntekijöitä koskeva työehtosopimus (6.2.2023–30.11.2024) on sisältänyt muun muassa seuraavat määräykset:

31 TYÖKYVYTTÖMYYS, RASKAUS- JA VANHEMPAINVAPAA SEKÄ TILAPÄINEN HOITOVAPAA

[- -]

31.1.3 Sairausajan palkan maksamisen edellytykset

Sairausajan palkka maksetaan seuraavin edellytyksin:

• työntekijä on sairaudesta tai tapaturmasta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi estynyt tekemästä työtä ja
• työkyvyttömyydestä esitetään työnantajan hyväksymä selvitys.

1. Työkyvyttömyyden toteaminen

Työkyvyttömyys todetaan yrityksen työterveyslääkärin antamalla tai muulla työnantajan hyväksymällä lääkärintodistuksella.

[- -]

1. Yrityksen terveyspalvelujen käytön ensisijaisuus

Työntekijän tulee käydä ensisijaisesti yrityksen työterveyslääkärin vastaanotolla. Muun lääkärin kuin työterveyslääkärin antama todistus työkyvyttömyydestä kelpaa perusteeksi sairausajan palkan maksamiselle, mikäli työntekijä esittää työnantajalle hyväksyttävän syyn muun lääkärin käyttöön.

1. Lääkärintodistuksiin liittyvät epäselvyydet

Jos työnantaja ei hyväksy työntekijän esittämää lääkärintodistusta, hän voi osoittaa työntekijän nimeämänsä lääkärin tarkastettavaksi. Työnantaja maksaa uuden lääkärintodistuksen hankkimisesta johtuvat kustannukset.

[- -]

31.1.5 Sairausajan palkan epääminen

Sairausajan palkkaa ei makseta, jos työntekijä on aiheuttanut sairauden tai tapaturman tahallisesti, rikollisella toiminnallaan, kevytmielisellä elämällään tai muulla törkeällä tuottamuksella.

ASIAN TAUSTA JA ERIMIELISYYS

X Oy:n Y:n yksikkö on terästehdas, jossa tuotetaan kuumavalssattua teräslevyä ja -nauhaa teollisuuden tarpeisiin.

A on työskennellyt toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa X Oy:n Y:n terästehtaalla 13.3.2017 lukien [salassa pidettävä]. A hakeutui työterveyshuoltoon 16.1.2024. Työterveyslääkäri totesi 16.1.2024 A:n työkyvyttömäksi ajanjaksolla 16.–31.1.2024, diagnoosikoodi Z72.2, lääkkeiden ja/tai huumeiden käyttö. Työterveyshuoltoon hakeutumisen ja työkyvyttömyyden taustalla oli huumeiden käyttö. Lääkärintodistukseen kirjatun merkinnän mukaan A ei soveltunut kevennettyyn/korvaavaan työhön sairauden luonteen vuoksi. Työkyvyttömyys jatkui 25.1.2024 laaditun lääkärintodistuksen mukaisesti samalla diagnoosikoodilla 31.7.2024 saakka.

Ensimmäisen työkyvyttömyysjakson aikana järjestettiin työterveysneuvottelu 25.1.2024. Työterveyslääkäri kirjasi käynnin tietoihin, että A oli amfetamiinin käytön vuoksi sopimaton tapaturmavaarallisessa tehdasympäristössä tehtävään [salassa pidettävä] työhön. A:n poissaolojakson aikana käytiin 25.1.2024 järjestetyn työterveysneuvottelun lisäksi työterveysneuvottelut myös 6.2., 14.3., 29.4. ja 12.6.2024.

A allekirjoitti 6.2.2024 hoitosopimuksen, jolla hän sitoutui päihdekuntoutukseen. Hoitosopimus päihdeseuloineen toteutui sovitusti ja päättyi 12.8.2025. Hoitoonohjaussopimus edellytti päihdeseurantaa vuoden ajalta A-klinikan toimesta.

A palasi töihin 1.8.2024. [salassa pidettävä]

Kansaneläkelaitos ei suorittanut A:lle sairauspäivärahaa sairausajalta, koska se katsoi A:n olevan työkykyinen työtehtäviinsä. Kansaneläkelaitoksen päätöstä koskeva valitusasia on vireillä vakuutusoikeudessa.

Erimielisyys vallitsee ensinnäkin siitä, onko A ollut työehtosopimuksessa tarkoitetuin tavoin sairaudesta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi estynyt tekemästä työtä. Jos näin katsotaan, erimielisyys vallitsee myös siitä, onko A aiheuttanut sairauden tahallisesti, rikollisella toiminnallaan, kevytmielisellä elämällään tai muulla törkeällä tuottamuksella.

KANNE

Vaatimukset

Teollisuusliitto ry on vaatinut, että työtuomioistuin

1. vahvistaa, että teknologiateollisuuden työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen mukaisesti X Oy on ollut velvollinen suorittamaan A:lle sairausajan palkan työkyvyttömyysjaksolta 17.1.–27.2.2024
2. velvoittaa X Oy:n suorittamaan A:lle sairausajan palkkaa 4.826,64 euroa sekä työajan lyhennyskorvausta 304,08 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 28.2.2024 lukien ja
3. velvoittaa Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n ja X Oy:n yhteisvastuullisesti korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut 19.564,48 eurolla korkoineen.

Perusteet

Kyse on ollut työkyvyttömyydestä, joka on oikeuttanut sairausajan palkkaan

Työehtosopimusmääräysten mukaan sairausajan palkka maksetaan, kun työntekijä on sairaudesta tai tapaturmasta johtuvan syyn vuoksi estynyt tekemästä työtä, paitsi jos työntekijä on aiheuttanut sairauden tai tapaturman tahallisesti, rikollisella toiminnallaan, kevytmielisellä elämällään tai muulla törkeällä tuottamuksella.

A oli jäänyt sairauslomalle 16.1.2024 alkaen syykoodilla Z72.2, huumausaineiden käyttö. [salassa pidettävä] Työ oli tarkkuutta vaativaa ja huolimattomuus työssä olisi voinut johtaa suureen vahingon vaaraan. Lääkärintodistuksen mukaan A oli ollut soveltumaton myös korvaavaan työhön sairauden luonteen vuoksi.

Työterveyslääkärin A:sta 25.1.2024 laatiman potilaskertomuksen mukaan A oli ollut amfetamiinin käytön vuoksi sopimaton tapaturmavaarallisessa tehdasympäristössä tapahtuvaan [salassa pidettävä] työhön. Työterveysneuvottelumuistiossa oli mainittu työn olevan suurelta osin yksintyöskentelyä tapaturmavaarallisessa tehdasympäristössä.

Työtuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan sairautta ja työkyvyttömyyttä arvioitaessa asia tulee ratkaista kulloinkin esitetyn lääketieteellisen selvityksen perusteella (esim. TT 1997:61, TT 1998:74, TT 2000:33 ja TT 2020:89). Näin ollen myös esimerkiksi stressireaktiota ja unettomuutta voidaan niiden aiheutumisen syystä riippumatta pitää työehtosopimuksessa tarkoitettuina sairauksina, jos ne esitetyn lääketieteellisen arvion mukaan ovat aiheuttaneet työntekijän työkyvyttömyyden.

Työehtosopimuksessa ei ole suljettu pois mitään yksittäistä diagnoosikoodia. Työterveyslääkärin laatiman lääkärintodistuksen sekä myös hoitokertomusmerkintöjen mukaan kyse oli ollut nimenomaan sairaudesta aiheutuvasta työkyvyttömyydestä. Myös päihderiippuvuus voi olla sairaus.

A ei ollut aiheuttanut työkyvyttömyyttään tahallisesti, rikollisella toiminnalla tai kevytmielisellä elämällä. Kyse oli ollut sairaudesta johtuvasta vahvasta riippuvuudesta, josta A halusi vieroittautua. A oli otettu päihdeklinikalle osastohoitoon ajalle 30.1.–6.2.2024, jossa hänelle oli asetettu diagnooseiksi F15.1 (muun piristeen haitallinen käyttö) ja F19.29 (useiden lääkeaineiden tai muun psyykkisiin toimintoihin vaikuttavan aineen aiheuttama riippuvuusoireyhtymä).

A ei ole ollut päihteiden akuutin käytön vuoksi työkyvytön vaan hakeutui itse työterveyslääkärille päästäkseen hoitoon. A ei ollut esimerkiksi jäänyt tehdasalueella kiinni huumausaineiden käytöstä tai päihtymyksestä. A sitoutui hoitoon ja kävi huumeseuloissa vuoden ajan. Päihderiippuvuudesta parantuminen kesti yli puoli vuotta, jolloin hän oli työkyvytön, vaikka ei enää käyttänyt huumausaineita. Tämä osoittaa juuri riippuvuuden sairausluonteen erotuksena siitä, että henkilö on esimerkiksi akuutin päihtymyksen vuoksi työkyvytön.

A halusi lopettaa amfetamiinin käytön hakeutuessaan työterveyshuoltoon, ja hänen työkyvyttömyytensä johtui päihderiippuvuuden aiheuttamista oireista ja niistä vieroittumisesta. Amfetamiinin käytön vieroitustilaan kuuluu tyypillisesti muun muassa masennusta, unihäiriöitä, levottomuutta, apatiaa, väsymystä, ahdistuneisuutta ja erilaisia fyysisiä oireita. Työkyvyttömyys kesti kuukausia, vaikka huumausaineen käyttö oli päättynyt jo tammikuussa 2024 ja A oli ollut käyttämättä huumeita.

Kansaneläkelaitoksen päätöksellä olla maksamatta sairausajalta sairauspäivärahaa A:lle ei ole merkitystä. Kyse on ollut selvästi virheellisestä arviosta A:n työkyvyn suhteen, eikä A olisi voinut itseään tai työympäristöään vaarantamatta jatkaa työskentelyä.

Työtuomioistuin on myös ratkaisukäytännössään todennut useasti, ettei Kansaneläkelaitoksen tai sairauskassan päätös sairauspäivärahan myöntämisestä vaikuta työntekijän oikeuteen sairausajan palkkaan, elleivät työehtosopimusosapuolet olleet nimenomaisesti niin sopineet (mm. TT 1989:44, TT 1991:100, TT 2001:59). Tässä asiassa työehtosopimukseen osalliset eivät ole sopineet siitä, että sairausajan palkka maksettaisiin vain niissä tapauksissa, joissa Kansaneläkelaitos tekee sairauspäivärahasta myönteisen päätöksen.

Myös päihdesairaus (alkoholiriippuvuus) ja siitä vieroittaminen on vakuutusoikeuden oikeuskäytännössä katsottu sairauspäivärahaan oikeuttavaksi (VakO 26.5.2016/3003:2014). Asiaa on arvioitava analogisesti huumausaineriippuvuuden ja siitä vieroittumisen osalta.

Päihderiippuvuus on aivosairaus, josta on saatu uutta tutkimustietoa ja uusia hoitokäytäntöjä. Aivosairauksiin on suhtauduttava sairautena, mukaan lukien sairausajan palkanmaksuun liittyvät kysymykset, riippumatta siitä, mikä on sairauden aiheuttaja. Työehtosopimuksessa ei ole rajattu maksuvelvoitteen ulkopuolelle tilannetta, jossa sairauden taustalla on päihdekäyttöä. Päihdehoidon asiantuntija on tässä tapauksessa asettanut diagnoosiksi F-ryhmän riippuvuusoireyhtymän, joka A:lla on ollut jo hänen asioidessaan työterveyshuollossa. A:n riippuvuusoireyhtymä on kirjauksien perusteella ollut vaiheessa, joka on aiheuttanut työkyvyttömyyden hänen omiin työtehtäviinsä. Sairauden luonne huomioon ottaen työterveyslääkäri on myös todennut, ettei A sovellu korvaavaan työhön.

Osallisilla ei ole ollut mitään yhteistä tulkintaa tai soveltamiskäytäntöä tämän kaltaisten tilanteiden osalta. Soveltamiskäytännön mukaan esimerkiksi akuutti päihtymistila tai sitä seuraava ”krapula” eivät ole oikeuttaneet sairausajan palkkaan. Tällaisesta asiasta ei kuitenkaan ole tässä tapauksessa kyse, vaan päihteiden aiheuttamasta aivosairaudesta eli riippuvuudesta, jonka vuoksi työkyvyttömyys on jatkunut pitkään, vaikka käyttöä ei enää olisikaan. Toisin kuin vastaaja väittää, osallisilla ei ole ollut milloinkaan yhteistä tulkintaa siitä, että ”päihteiden käytöstä” tai ”siihen liitännäisistä syistä” johtuvat sairauspoissaolot eivät voisi tulla korvattaviksi. Vastaajan väittämä laaja tulkinta ”päihteiden käytöstä” johtuvissa poissaoloista voisi johtaa lopputulokseen, että esimerkiksi kaikki jollakin tavoin alkoholista johtuvat sairaudet kuten maksasairaudet, hermostosairaudet tai haimasairaudet olisivat päihteiden käytöstä johtuvia.

Mikäli työntekijällä ei olisi oikeutta sairausajan palkkaan huumausaineista vieroittumisen aiheuttamien oireiden vuoksi, voisi se pahimmillaan johtaa siihen, että kynnys hakeutua hoitoon nousee varsin suureksi ja huumeongelmaa pyritään peittelemään viimeiseen saakka. Työnantajienkaan etu ei ole, että niiden palveluksessa työskentelee huumausaineriippuvuudesta kärsiviä työntekijöitä, erityisesti jos kyse on tapaturmavaarallisesta työstä kuten tässä.

Joka tapauksessa jos työnantajalla oli ollut perusteltu syy epäillä lääkärin työkyvyttömyydestä esittämää arviota, se olisi voinut osoittaa A:n toisen lääkärin arvioitavaksi. Näin se ei ollut menetellyt. A:sta laaditut hoitokertomuksen merkinnät osoittavat, että kyse oli ollut nimenomaan sairaudesta ja sen hoitamisesta.

Sairausajan palkanmaksun epääminen yksinomaan tietyn tai tiettyyn kategoriaan kuuluvan diagnoosikoodin perusteella merkitsee syrjintää terveydentilan perusteella tai on joka tapauksessa tasapuolisen kohtelun velvoitteen vastaista, jos kyse on kuitenkin lääketieteellisesti arvioituna sairaudesta. Verrokkina asiassa on pidettävä työntekijää, jolle on korvattu tai korvataan sairausaika muulla diagnoosikoodilla kuin niillä, jotka A:lle on asetettu. Työehtosopimusta on tulkittava pakottavan lainsäädännön mukaisesti.

Näin ollen kanne on hyväksyttävä.

Suoritusvaatimuksen määrä

A:n työsuhde on alkanut 13.3.2017. Työehtosopimuksen 31.1.4 kohdan mukaan sairausajan palkkaa maksetaan tällöin kalenteriajanjakson sisään sattuvilta työtuntijärjestelmän mukaisilta työpäiviltä 42 päivän ajan.

A:n palkallinen sairausaika olisi tässä tapauksessa päättynyt 27.2.2024. A olisi saanut siltä ajalta sairausajan palkkaa yhteensä 4.826,64 euroa. Lisäksi A:lle olisi kertynyt työajan lyhennyskorvauksia 6,3 prosenttia eli 304,08 euroa. Kaikkiaan suoritusvaatimuksen määrä on siten 5.130,72 euroa.

VASTAUS

Vaatimukset

Teknologiateollisuuden työnantajat ry ja X Oy ovat vaatineet, että kanne hylätään ja kantaja velvoitetaan korvaamaan niiden yhteiset oikeudenkäyntikulut 23.043 eurolla korkoineen.

Perusteet

Työnteko ei ole estynyt sairauden aiheuttaman työkyvyttömyyden vuoksi

A ei ole ollut työehtosopimuksessa tarkoitetulla tavalla sairaudesta tai tapaturmasta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi estynyt tekemästä työtään, vaan A:n työnteko on estynyt huumeiden käytön vuoksi. A on ollut amfetamiinin käytön vuoksi soveltumaton tapaturmavaarallisessa tehdasympäristössä tehtävään työhön. Työnteon estyminen on siten johtunut työntekijästä itsestään johtuvasta syystä, eikä työnantajalla ole työehtosopimuksen taikka lain perusteella palkanmaksuvelvollisuutta.

Työehtosopimuksessa ei ole määritelty tarkemmin, mitä sairaudella tarkoitetaan. Työtuomioistuimen käytännön perusteella tällöin on ensisijaisesti tarkasteltava sitä, mikä on ollut työehtosopimusosapuolten yhteinen tulkinta määräyksen sisällöstä. Mikäli yhteistä tulkintaa tai sitä osoittavaa soveltamiskäytäntöä ei ole taikka sitä ei ole kyetty näyttämään, on ratkaisevaa se, onko asiassa lääketieteellisen selvityksen perusteella kyse sellaisesta sairaudesta, joka on aiheuttanut työkyvyttömyyden (TT 2020:89).

Osapuolten yhteinen tulkinta

Vastaajan käsityksen mukaan työehtosopimusosapuolten yhteinen tulkinta on ollut, että työkyvyttömyysjaksot, joiden perusteena ovat olleet yksinomaan päihteiden käyttöön liittyvät diagnoosit, eivät oikeuta sairausajan palkanmaksuun. Tulkintakäytäntöä osoittavat työnantajaliiton johdonmukainen ohjeistus jäsenilleen vuosikymmenten ajan, työnantajaliiton jäsenistön yhtenäinen soveltamiskäytäntö sekä se, ettei asiaa ole Teollisuusliiton toimesta aikaisemmin riitautettu. Työehtosopimuksen sairausajan palkanmaksua koskeva määräys on säilynyt merkittäviltä osin samansisältöisenä työehtosopimuksessa vuosikymmeniä, ainakin vuodesta 1960. Vaikka katsottaisiin, että uuden tutkimustiedon perusteella päihderiippuvuus voi olla aivosairaus, riidanalaisen määräyksen sovittu sisältö ei voi laajentua ilman sopimista.

Työnantajaliiton ohjeistus

Teknologiateollisuuden työnantajat ry ja sen edeltäjät ovat systemaattisesti vuosikymmenten ajan ohjeistaneet jäsenyrityksiään sen mukaisesti, että lähtökohtaisesti päihteiden käyttöön liittyvät poissaolot eivät oikeuta sairausajan palkanmaksuun työehtosopimuksen perusteella.

Työehtosopimuksen sairausajan palkanmaksua koskeva määräys on säilynyt merkittäviltä osin samansisältöisenä työehtosopimuksessa vuosikymmeniä, ainakin vuodesta 1960. Määräyksessä on aina edellytetty, että työnteko on estynyt sairauden tai tapaturman aiheuttaman työkyvyttömyyden takia. Lisäksi määräyksessä on aina suljettu sairausajan palkanmaksun ulkopuolelle tilanteet, joissa sairaus tai tapaturma on aiheutettu tahallisesti, törkeällä tuottamuksella, kevytmielisellä elämällä taikka rikollisella toiminnalla.

Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n edeltäjä Suomen Metalliteollisuuden työnantajaliitto on 18.6.1973 lähetetyllä kiertokirjeellä 39/73 suositellut jäsenyrityksilleen, että työehtosopimuksen sairausajan palkkaa vastaava korvaus maksettaisiin henkilölle, joka vapaaehtoisesti hakeutuu alkoholisteille tarkoitettuun laitoshoitoon ja jolla on oikeus hoidon ajalta saada sairausvakuutuslain mukaista päivärahaa. Lisäedellytykseksi on asetettu se, että hoitoon hakeutuminen tapahtuu yhteisymmärryksessä työnantajan kanssa. Suositus on kytketty sille, että Kansaneläkelaitos on vastaavissa tilanteissa maksanut sairauspäivärahaa.

Suositus on koskenut vain tilanteita, joissa henkilö on hakeutunut alkoholisteille tarkoitettuun laitoshuoltoon. Pelkkä alkoholismi ei ole suosituksen mukaan ollut peruste maksaa sairausajan palkkaa vastaavaa korvausta. Lisäksi on huomioitava, että suositus on sidottu Kelan käytäntöihin ja koskenut vain tilanteita, joissa Kela on maksanut henkilölle sairauspäivärahaa.

Metalliteollisuuden keskusliitto on Metallin työsuhdeasiat -julkaisussaan 6/2000 (6. painos 2003) edelleen suositellut sairausajan palkkaa vastaavan korvauksen maksamista tilanteissa, joissa täyttyvät kiertokirjeessä 39/73 mainitut edellytykset. Työnantajaliiton ohjeistus sairausajan palkanmaksuvelvollisuudesta on edelleen vastaava. Työnantajaliitto on myös säännöllisesti kouluttanut jäsenyrityksiä asiasta samansisältöisesti.

Yleinen työmarkkinakäytäntö

Keskusjärjestöt ovat myös vuonna 2006 antaneet yhteisen suosituksen päihdeongelmien ennaltaehkäisystä, päihdeasioiden käsittelystä ja hoitoonohjauksesta työpaikoilla. Suosituksessa on todettu, että ”palkanmaksusta työstä poissaoloajalta hoidon tai muun toimenpiteen takia päättää työnantaja harkintansa mukaan.”  Suositus on uusittu vuonna 2015. Suosituksen mukaan ”päihtymyksestä johtuvan työstä poissaolon ajalta työnantaja ei ole velvollinen maksamaan palkkaa. Tämä koskee myös tilannetta, jossa työnantaja on poistanut päihtyneen työpaikalta. Hoidon kustannusten jakautumisesta työnantajan ja työntekijän kesken on suositeltavaa tehdä kirjaukset päihdeohjelmaan.”

Suositukset kuvaavat työmarkkinoilla vallinnutta yksimielisyyttä siitä, etteivät päihteisiin liittyvät poissaolot, mukaan lukien päihderiippuvuudet sellaisenaan ole sairausajan palkanmaksun peruste. Teknologiateollisuuden työnantajat ry ja sen edeltäjät ovat omissa ohjeistuksissaan viitanneet keskusjärjestöjen suosituksiin. Teollisuusliiton edeltäjä Metalliliitto on ollut SAK:n jäsen, eikä ole missään vaiheessa riitauttanut kyseisiä suosituksia. Yleinen työmarkkinakäytäntö on siten ollut, ettei sairausajan palkkaa makseta yksinomaan päihteisiin liittyvien poissaolojen ajalta.

Alan soveltamiskäytäntö

Alan soveltamiskäytäntö on noudattanut työnantajaliiton edellä kuvattua ohjeistusta. Soveltamiskäytäntö on ollut yhtenäistä. Alalla on ollut tyypillistä kirjata yhdessä työntekijöiden edustajien kanssa laadittuihin päihdeohjelmiin, ettei työnantajalla ole palkanmaksuvelvollisuutta päihteisiin liittyvien poissaolojen ajalta tai että työnantaja maksaa palkan rajatulta ajalta työehtosopimuksen sairausajan palkkaa koskevista määräyksistä poiketen. Tämä osoittaa, että tulkinta on ollut myös Teollisuusliittoa työpaikoilla edustavien luottamusmiesten hyväksymä.

Työnantajaliitto on tehnyt soveltamiskäytäntöä koskevan kyselyn jäsenyrityksilleen. Ennen kyselyn tekemistä liitot ovat yhdessä käyneet kysymykset läpi ja Teollisuusliitto on hyväksynyt kysymyksenasettelun. Enemmistö eli 73 prosenttia kyselyyn vastanneista jäsenyrityksistä on ilmoittanut, että yritys ei ole maksanut sairausajan palkkaa tilanteissa, joissa työntekijän toimittamaan lääkärintodistukseen on kirjattu diagnoosikoodiksi yksinomaan jokin päihteiden käyttöön liittyvä diagnoosikoodi. Näiden kyselyyn kieltävästi vastanneiden yritysten teknologiateollisuuden työntekijöiden työehtosopimuksen piirissä olevan henkilöstön määrä edustaa 86 prosenttia kaikista kyselyyn vastanneiden yritysten teknologiateollisuuden työntekijöiden työehtosopimuksen piirissä olevasta henkilöstöstä. Kyselyyn on vastannut yhteensä 137 yritystä, joissa työskentelee kyselyn vastausten perusteella yhteensä 22.719 henkilöä. Työnantajaliiton teknologiateollisuuden työntekijöiden työehtosopimusta noudattavat kymmenen isointa jäsenyritystä on vastannut kyselyyn, ja kaikki ovat vastanneet kyselyyn kieltävästi.

Myös X Oy:n noudattama käytäntö osoittaa työehtosopimuksen yhteistä tulkintakäytäntöä. Yhtiö on yhdenmukaisesti vuosikymmenten ajan toiminut työnantajaliiton ohjeistuksien mukaisesti. Yhtiön päihdeohjelma on tehty yhteistoiminnassa työntekijöiden edustajien kanssa. Aiemmin voimassa olleeseen, vuonna 2006 tehtyyn päihdesuositukseen oli kirjattu, että laitoshoidon ajalta maksettaisiin hoidettavalle sairausajan palkka edellyttäen, että hoitoon hakeutuminen on vapaaehtoista, että alkoholirikkomustapauksissa on tehty työnantajan kanssa kirjallinen sopimus ja että työntekijällä on hoitojaksolta oikeus sairausvakuutuslain mukaiseen päivärahaan. Vuonna 2019 laaditusta päihdeohjelmasta kyseinen kohta on poistettu, mutta käytäntö on jatkunut samana. Työntekijöiden pääluottamusmies L ei ole ennen vuotta 2024 riitauttanut yhteistä ohjeistusta. Pääluottamusmies L on ollut Teollisuusliiton hallituksen jäsen sekä työehtosopimuksen neuvottelukunnan jäsen.

Erimielisyydet liittojen välillä

Liittojen välillä ei ole syntynyt erimielisyyksiä asiassa vuosikymmeniin ennen viimeaikoja, vaikka määräys ja tulkinta ovat olleet yhdenmukaisia vuosikymmenten ajan. Vielä keväällä 2023 liitot ovat olleet yksimielisiä siitä, ettei työnantajalla ole ollut palkanmaksuvelvollisuutta diagnoosikoodilla F10.30, alkoholinkäytön aiheuttamat vieroitusoireet, komplisoitumattomat. Teollisuusliitto pyrkii kanteella muuttamaan vakiintunutta yhteistä tulkintaa.

Työnantajaliitto on 1990-luvun alkupuolelta lähtien julkaissut Metallin työsuhdeasiat -koulutusaineistoa, jota on tarvittaessa päivitetty. Kyseinen koulutusaineisto ja sitä koskevat päivitykset on säännöllisesti toimitettu työntekijäjärjestölle 1990-luvulta lähtien 2010-luvulle asti. Lisäksi liitot ovat yhteisesti laaditussa Työsuhdeasiain kurssi -aineistossa kouluttaneet jäsenyrityksiä samansisältöisesti kuin työnantajaliitto on ohjeistanut ja kouluttanut. Yhteisen työsuhdeasiain kurssin materiaali on ollut saatavilla vuodesta 1988 alkaen ja sitä päivitettiin säännöllisesti ainakin vuoteen 2001 saakka. Kurssista luovuttiin 2000-luvulla, mutta tulkinta ei ole muuttunut.

Edellä esitetyt seikat kokonaisuutena osoittavat, että työehtosopimusosapuolten yhteinen tulkinta sairausajan palkanmaksuvelvollisuutta koskevan työehtosopimusmääräyksen sisällöstä on ollut, ettei työnantajalla ole sairausajan palkanmaksuvelvollisuutta, mikäli työkyvyttömyys johtuu yksinomaan päihteiden käytöstä ja siihen liitännäisistä syistä.

Lääketieteellinen selvitys ja sairausajan palkanmaksuvelvollisuus

Huumeiden käyttöä ja siihen liittyvä riippuvuusoireyhtymää ei joka tapauksessa voida lääketieteellisesti arvioiden katsoa työehtosopimuksessa tarkoitetuksi sairaudeksi.

ICD-10 tautiluokituksen mukaisissa Z-luokan diagnoosikoodeissa ei ole lääketieteellisesti arvioiden kyse sairauskoodeista. Z-luokan diagnoosikoodeissa on kyse tekijöistä, jotka vaikuttavat terveydentilaan ja yhteydenottoihin terveyspalvelujen tuottajiin olematta kuitenkaan itsessään sairaus tai vamma. Diagnoosikoodi Z72.2 kertoo syyn, huumeiden ja/tai lääkkeiden käytön, jonka vuoksi henkilö on hakeutunut lääkärin vastaanotolle. Huumeiden käyttö ei ole sairaus eikä koodi Z72.2 sairautta ilmentävä diagnoosikoodi.

Kantaja on vedonnut vaatimuksensa tueksi siihen, että A:lle on työterveyden ulkopuolella päihdeklinikalla asetettu diagnoosiksi F15.1 eli muun piristeen haitallinen käyttö ja F19.29 eli useiden lääkeaineiden tai muun psyykkisiin toimintoihin vaikuttavan aineen aiheuttama riippuvuusoireyhtymä, ei tietoa käytön luonteesta. Esitetty uusi selvitys ei perusta työnantajalle työehtosopimuksen 31.1.3 kohdan nojalla sairausajan palkanmaksuvelvollisuutta. ICD-10 tautiluokituksen mukaan F10-F19 ryhmien diagnoosit merkitsevät lääkkeiden ja päihteiden aiheuttamia elimellisiä aivo-oireyhtymiä ja käyttäytymisen häiriöitä.

Diagnoosiryhmän F19.2 diagnoosikoodit koskevat ”useiden lääkeaineiden tai muun psyykkisiin toimintoihin vaikuttavan aineen käytön aiheuttama riippuvuusoireyhtymää”. Kyseisen ryhmän diagnoosikoodit eivät sellaisenaan merkitse sairautta vaan kuvastavat huumausaineiden käytön aiheuttamaa riippuvuutta ja sen eri mahdollisia vaiheita. Kyse on oireyhtymästä, ei sairaudesta.

Lisäksi asiassa tulee huomioida se, että diagnoosikoodia F19.29 käytetään tilanteessa, jossa tarkempaa tietoa käytön luonteesta ei ole. Siten kyseisen diagnoosin perusteella ei objektiivisesti arvioiden voi todeta, että työntekijä olisi sairauden vuoksi työkyvytön. Diagnoosikoodi kuitenkin kertoo sen, että henkilö käyttää huumausaineita, mutta käytön luonteesta ei ole tietoa. Diagnoosimerkinnän yhteydessä ei ole arvioitu työntekijän työkykyä. Riippumatta siitä, voidaanko erilaisia riippuvuusoireyhtymiä pitää sairautena, ei riippuvuusoireyhtymää koskeva diagnoosi voi lääketieteellisesti arvioiden sellaisenaan olla työkyvyttömyyden perusteena, eikä pelkän riippuvuutta koskevan diagnoosin perusteella voida tehdä johtopäätöstä, että työnteon estyminen johtuisi sairaudesta.

Oikeuskäytännön mukaan lääkärintodistuksen lisäksi merkitystä tulee antaa myös potilaskertomusmerkinnöille (TT 2020:89). Työterveyslääkärin kirjaukset tukevat sitä johtopäätöstä, ettei työterveyslääkäri ole katsonut työkyvyttömyyden johtuvan sairaudesta eikä työnteko siten ole estynyt sairaudesta vaan A:n huumeiden käytön aiheuttamasta työturvallisuusriskistä.

Lääkärintodistukseen 16.1.2024 lisätietokohtaan on kirjattu, ettei A sovellu kevennettyyn/korvaavaan työhön sairauden vuoksi. Lääkärintodistukseen 25.1.2024 kyseiseen kohtaan on vielä lisäksi kirjattu, että sama sairaus jatkuu. Kyseiset tekstit ovat A-lomakkeen pohjassa automaattisesti siten, että todistuksen laatija valitsee tilanteeseen parhaiten sopivan tekstin eri vaihtoehdoista. Lääkäri ei siten ole itse kirjoittanut tekstiä eikä tekstillä oteta kantaa siihen, johtuuko työkyvyttömyys sairaudesta vai muusta syystä.

Työehtosopimuksen mukaan sairausajan palkanmaksun perusteena oleva työkyvyttömyys todetaan yrityksen työterveyslääkärin antamalla tai muulla työnantajan hyväksymällä lääkärintodistuksella (31.1.3.A).

A:n tapauksessa työnantaja on perustanut päätöksensä palkanmaksusta työterveyslääkärin antamaan lääkärintodistukseen. Työterveyslääkärin lääketieteellisen arvion perusteella A:n työnteko ei ole estynyt sairaudesta johtuvasta syystä, vaan perusteena on ollut A:n huumeiden käyttö. Asiassa on järjestetty säännöllisesti työterveysneuvotteluja, joiden aikana työterveyslääkärin diagnoosi tai arvio työkyvyttömyyden kestosta ei ole muuttunut. Diagnoosin täsmällisyydestä ei ole syntynyt epäselvyyttä, eikä työnantajalla ole muutenkaan ollut syytä epäillä työterveyslääkärin tekemää arviota. Työnantajalla ei ole ollut perustetta ohjata työntekijää toisen lääkärin arvioitavaksi.  Työkyvyttömyyden pitkä kesto ei ole johtunut sairaudesta vaan siitä, että huumeiden käytön vuoksi työntekijä on ollut soveltumaton työskentelemään tapaturmavaarallisessa tehdasympäristössä. Työnantajalle ei myöskään ole toimitettu muun lääkärin antamaa todistusta työkyvyttömyydestä eikä tuomioistuinkäsittelynkään aikana ole toimitettu selvitystä, joka ottaisi kantaa työkyvyttömyyteen. Joka tapauksessa muun lääkärin kuin työterveyslääkärin antama todistus työkyvyttömyydestä kelpaa perusteeksi sairausajan palkan maksamiselle vain, mikäli työntekijä esittää työnantajalle hyväksyttävän syyn muun lääkärin todistukselle (31.1.3.B). Tällaista hyväksyttävää syytä ei ole esitetty.

Edellä esitetyn perusteella on katsottava, ettei työkyvyttömyys johdu lääketieteellisestikään arvioiden sairaudesta. Työnantajalla ei ole sairausajan palkanmaksuvelvollisuutta.

Sairaus on aiheutunut tahallisesti taikka vähintään törkeällä huolimattomuudella tai kevytmielisellä elämällä ja rikollisella toiminnalla

A on hakeutunut työterveyslääkärin vastaanotolle huumeiden käytön vuoksi. A on käyttänyt ainakin amfetamiinia. On notorinen tosiseikka, että amfetamiini on määritelty erittäin vaaralliseksi huumausaineeksi ja että huumausaineet aiheuttavat riippuvuutta.

Jos vastaajan ja kuultavan näkemyksen vastaisesti katsottaisiin, että työnteko olisi estynyt työehtosopimuksen 31.1.3 kohdan mukaisesti sairauden aiheuttaman työkyvyttömyyden vuoksi, ei työnantajalla ole työehtosopimuksen 31.1.5 kohdan perusteella velvollisuutta maksaa sairausajan palkkaa, koska A on aiheuttanut sairauden tahallisesti, rikollisella toiminnallaan tai vähintään kevytmielisellä elämällään tai muulla törkeällä tuottamuksella.

A:n on täytynyt ymmärtää, että huumeiden käytön seuraus on huumeriippuvuus ja vähintään on katsottava, että tällainen menettely osoittaa täydellistä piittaamattomuutta ja siten törkeää huolimattomuutta. Se, että laittomien huumeiden käyttö aiheuttaa riippuvuutta, ei vähennä teon moitittavuutta, riippumatta siitä, onko riippuvuus katsottava sairaudeksi vai ei.

Työehtosopimuksella on sovittu myös, että mikäli sairaus on aiheutettu kevytmielisellä elämällä, ei sairausajan palkanmaksuvelvollisuutta ole. Huumeiden käyttö sellaisenaan on katsottava työehtosopimuksessa tarkoitetuksi kevytmieliseksi elämäksi.

Edellä esitetty huomioiden työehtosopimusta on tulkittava siten, että mikäli työntekijän poissaolo johtuu yksinomaan päihteiden käytöstä tai päihderiippuvuudesta, työnantajalla on aina oikeus evätä sairausajan palkan maksaminen. Toisenlainen tulkinta johtaisi työnantajan kannalta kohtuuttomaan tilanteeseen, jossa työntekijä voisi jatkaa päihteiden käyttöä palkallisen työkyvyttömyyspoissaolon aikana. Tämä ei ole ollut työehtosopimusosapuolten tarkoitus.

Osapuolten tarkoitusta osoittaa edellä liittojen yhteisestä tulkintakäytännöstä selostettu. Lisäksi työnantajaliiton ohjeistuksessa sekä liittojen yhteisessä kurssimateriaalissa on todettu, että juoppoutta voidaan pitää esimerkkinä tilanteesta, jossa sairausajan palkanmaksu voidaan evätä työehtosopimuksen 31.1.5 kohdan perusteella silloin, kun voidaan pitää selvänä, että se on ratkaisevasti vaikuttanut työkyvyttömyyden syntyyn. Yhteisen tulkintakäytännön ja kurssimateriaalin on vähintään katsottava osoittavan sen, miten työehtosopimuksen osapuolet ovat tarkoittaneet tulkita työehtosopimuksen kohtaa 31.1.5. Päihderiippuvuudet on tarkoitettu sulkea sairausajan palkanmaksuvelvollisuuden ulkopuolelle.

Lisäksi asiassa tulee ottaa huomioon, että A:n tilanteessa kyse on ollut myös rikollisesta toiminnasta. Huumeiden käyttö on rikoslaissa kriminalisoitua. Mitään yksittäistä rikosta ei ole suljettu työehtosopimusmääräyksen ulkopuolelle. Sairausajan palkanmaksuvelvollisuutta ei siten ole tälläkään perusteella.

Väite syrjinnän kiellon rikkomisesta

Syrjintäolettama syntyy, jos riittävin perustein voidaan arvioida jonkun syrjintäperusteen vaikuttaneen työnantajan päätöksentekoon. Tässä tapauksessa syrjintäolettamaa ei synny.

Kuultavayhtiö on hyväksynyt A:n esittämän työterveyslääkärin laatiman A-todistuksen selvitykseksi työkyvyttömyydestä, eikä asiassa ole esitetty muuta työkyvyttömyysarviota. A ei ole esitetyn selvityksen perusteella ollut sairauden vuoksi työkyvytön, vaan sopimaton työhönsä huumeiden käytön vuoksi. Joka tapauksessa mikään A:lle asetetuista diagnoosikoodeista ei ole asiassa esitetyn selvityksen perusteella työehtosopimuksessa tarkoitettu tai lääketieteellisesti arvioiden sairaus.

Sairausajan palkan maksamatta jättäminen on siten perustunut siihen, että kyse ei ole ollut työehtosopimuksessa taikka lääketieteellisesti arvioiden sairaudesta. Vaikka katsottaisiin että kyse olisi lääketieteellisesti arvioiden sairaudesta, riippuvuudet poikkeavat luonteeltaan ja syntymekanismiltaan sekä hoidettavuudeltaan muista sairauksista eivätkä siten ole verrattavissa muihin sairauksiin. Kuultavayhtiö ei siten ole kohdellut A:ta yhdenvertaisuuslain vastaisesti.

Työehtosopimuksen mukaan sairausajan palkkaa ei makseta, jos työntekijä on aiheuttanut sairauden tai tapaturman tahallisesti, rikollisella toiminnallaan, kevytmielisellä elämällään tai muulla törkeällä tuottamuksella. Vastaavasti työsopimuslain mukaan työntekijällä ei ole oikeutta sairausajan palkkaan, jos hän on aiheuttanut työkyvyttömyytensä tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella. Työehtosopimuksen määräys koskee kaikkia sairauksia ja tapaturmia yhtäläisesti.

Työtuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan arvioitaessa sitä, onko sairaus itse aiheutettu, on olennaista arvioida, onko teon ja sairauden välillä syy-yhteys sekä onko seuraamus jostain teosta tavanomainen ja odotettavissa vai harvinainen (esim. TT 1991:117, TT 1983:145, TT 2009:95). Tässä tapauksessa on tarkasteltava sitä, miten todennäköistä on, että amfetamiinin pitkäaikainen käyttö aiheuttaa työkyvyttömyyden suhteessa työntekijän työtehtäviin. Vastaava tarkastelu on tehtävä myös muiden sairauksien ja tapaturmien sekä niistä aiheutuneiden työkyvyttömyysjaksojen kohdalla. Huumeiden käyttö on myös rikosoikeudellisesti rangaistavaa, eikä tee henkilöä syyntakeettomaksi.

Mikäli katsottaisiin kyseessä olleen sairaus, sairausajan palkanmaksun epääminen ei ole perustunut sairauden luonteeseen vaan siihen, että sairaus on itse aiheutettu. Kyse ei siten ole yhdenvertaisuuslaissa kielletystä syrjinnästä.

Edellä mainittu huomioiden kuultavayhtiö on kohdellut työntekijöitä tasapuolisesti myös työsopimuslain 2 luvun 2 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Mikäli katsottaisiin, että syrjintäolettama on syntynyt, on erilainen kohtelu joka tapauksessa ollut oikeutettua, koska se on perustunut työtehtävien laatuun ja niiden suorittamista koskeviin todellisiin ja ratkaiseviin vaatimuksiin ja kohtelu on oikeasuhtaista oikeutettuun tavoitteeseen pääsemiseksi.

Riippuvuudet poikkeavat luonteeltaan ja syntymekanismiltaan sekä hoidollisesti muista sairauksista, eivätkä siten ole verrattavissa muihin sairauksiin. Lisäksi se, että henkilö itse aiheuttaa sairauden tai tapaturman tahallisesti, rikollisella toiminnallaan taikka törkeällä huolimattomuudellaan, on hyväksyttävä peruste evätä sairausajan palkka.

Työkykyä arvioidaan aina suhteessa henkilön työtehtäviin ja työolosuhteisiin. Kyse on työtehtävien laatua ja niiden suorittamista koskevista todellisista vaatimuksista. Palkanmaksun epäämisen tavoitteena on ehkäistä päihteiden liikakäytöstä aiheutuvia poissaoloja ja sellaista toimintaa, jonka osalta työntekijän on täytynyt ymmärtää todennäköisen seuraamuksen olevan sairastuminen ja sen aiheuttama työkyvyttömyys. Sairauspäivärahan ja sairausajan palkanmaksu yksinomaan päihteisiin liittyvien poissaolojen ajalta ei kannustaisi parantumaan riippuvuudesta ottaen erityisesti huomioon, että poissaolon aikaisen päihteettömyyden varmistaminen ilman laitoshoitoa on käytännössä mahdotonta. Lisäksi palkanmaksuvelvollisuus tilanteessa, jossa työntekijä on itse tahallisella, jopa rikollisella toiminnalla aiheuttanut sairauden, olisi työnantajalle kohtuuton. Nämä näkökulmat on huomioitu työehtosopimuksen määräyksessä ja työsopimuslaissa. Vastaavin perustein sairauspäivärahaa ei Kelan sairausvakuutuslakia koskevan tulkinnan mukaan pääsääntöisesti makseta.

Palkanmaksun epääminen on katsottava oikeasuhtaiseksi seuraamukseksi oikeutettuun tavoitteeseen pääsemiseksi. Työntekijän tulee ymmärtää, että esimerkiksi amfetamiinin ja muiden huumausaineiden pitkäaikainen käyttö johtaa työkyvyttömyyteen taikka vähintäänkin aiheuttaa suuren riskin riippuvuuden syntyyn ja sen aiheuttamaan työnteon estymiseen. Huumeiden käyttö on myös rikosoikeudellisesti rangaistavaa. Palkallinen poissaolo ei ainakaan ilman suljetun laitoshoidon kaltaista jatkuvaa valvontaa tue työkyvyn palautumista.

Perustuslakivaliokunta on työsopimuslain kokonaisuusuudistuksen yhteydessä lausunut lakiesityksen perustuslain mukaisuudesta. Lausunnossaan PeVL 41/2000 vp perustuslakivaliokunta on arvioinut työehtosopimusosapuolten valtuutusta sopia toisin sairausajan palkkaa koskevasta työsopimuslain määräyksestä seuraavasti: ”Sairauspäivärahan omavastuuajan valtiosääntöoikeudellisessa arvioinnissa on ennen perusoikeusuudistusta otettu huomioon työntekijöiden lähtökohtainen oikeus saada vastaavana aikana palkkaedut työsuhteen perusteella (PeVL 33/1992 vp). Jos tätä oikeutta oleellisesti heikennettäisiin työehtosopimuksilla, mahdolliset valtiosääntöoikeudelliset huomionarvoiset seikat liittyvät kuitenkin sairausvakuutuslakiin perustuvaan omavastuuaikaan. Ehdotettu poikkeamismahdollisuus on tältä osin valtiosääntöoikeudellisesti ongelmaton.”

Vastaavasti tässä tapauksessa arvioitaessa onko seuraamus eli sairausajan palkanmaksun epääminen oikeasuhtainen, tulee huomioida, että viime kädessä henkilön oikeudesta perustoimeentuloon vastaa valtio, ei työnantaja.

Suoritusvaatimus

Sairausajan palkkaa koskeva vaatimus on määrältään riidaton.

Mikäli tuomioistuin vastoin kantajan ja kuultavan käsitystä katsoisi, että työnantajalla on sairausajan palkanmaksuvelvollisuus asiassa F15.1 ja F19.29 koodien perusteella, tuomitaan saataville maksettavaksi korkolain 4 §:n 1 momentin mukaiset viivästyskorot vasta haasteen tiedoksiantopäivästä 5.9.2025 lukien. Kantaja on esittänyt otteen potilaskertomuksesta ja siitä ilmenevät diagnoosit vasta kanteen nostamisen yhteydessä. Perustetta vaatia viivästyskorkoa ajalta ennen haasteen tiedoksiantoa ei siten ole.

TODISTELU

Kantajan kirjalliset todisteet

1. A-lääkärintodistukset 16.1.2024 ja 25.1.2024 SALAINEN
2. Potilaskertomuksen ote 25.1.2024 SALAINEN
3. Työterveysneuvottelumuistio 29.4.2024 SALAINEN
4. Omakanta hoitokertomusmerkintöjä 30.1.–6.2.2024 SALAINEN

Vastaajan ja kuultavan kirjalliset todisteet

1. X Oy:n päihdeohjelma 2019
2. X Oy:n menettelyohje 2006
3. A-lääkärintodistus 16.1.2024 (=K1) SALAINEN
4. Potilaskertomusote 25.1.2025 (=K2) SALAINEN
5. A-lääkärintodistus 25.1.2024 (=K1) SALAINEN
6. Työterveysneuvottelumuistio 25.1.2024 SALAINEN
7. Työterveysneuvottelumuistio 6.2.2024 SALAINEN
8. Työterveysneuvottelumuistio 14.3.2024 SALAINEN
9. Työterveysneuvottelumuistio 29.4.2024 (=K3) SALAINEN
10. Työterveysneuvottelumuistio 12.6.2024 SALAINEN
11. Hoitoonohjaussopimus 6.2.2024 SALAINEN
12. Metalliteollisuuden työnantajaliiton kiertokirje 39/73, päivätty 18.6.1973
13. Ote Metallin työsuhdeasiat -julkaisusta 6/2000, osa 8 Erinäiset määräykset, sivu 9 (6. painos, julkaistu 2003)
14. Keskusjärjestöjen suositus päihdeongelmien ennaltaehkäisystä, päihdeasioiden käsittelystä ja hoitoonohjauksesta työpaikoilla vuodelta 2006
15. Keskusjärjestöjen suositus päihdeongelmien ennaltaehkäisystä, päihdeasioiden käsittelystä ja hoitoonohjauksesta työpaikoilla vuodelta 2015
16. Otteita ICD-10 tautiluokituksesta
17. Ote Työsuhdeasian kurssi 1988 ja 1990
18. Ote Työsuhdeasiain kurssi 2001
19. Ote Sairauspoissaolot ja työkyvyn tukeminen -koulutuksen materiaalista
20. Ote Jäsenkysely perusraportti
21. Jäsenkysely täydentävä kaavio

Kantajan henkilötodistelu

1. B, työmarkkinajohtaja, Teollisuusliitto ry
2. C, asiantuntijalääkäri, SAK ry

Vastaajan ja kuultavan henkilötodistelu

1. D, entinen työmarkkinapäällikkö, Teknologiateollisuus ry
2. E, toimitusjohtaja, Teknologiateollisuuden työnantajat ry
3. F, entinen johtava asiantuntija, Teknologiateollisuus ry
4. G, Head of HR Finland, X Oy
5. H, Employee relations manager, X Oy
6. J, X Oy:n vastaava työterveyslääkäri
7. K, entinen asiantuntijalääkäri, Elinkeinoelämän keskusliitto ry

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Kysymyksenasettelu

A on asian taustasta ilmenevin tavoin hakeutunut 16.1.2024 työterveyshuoltoon huumeiden käytön vuoksi. Työterveyslääkäri on todennut A:n työkyvyttömäksi ajanjaksolla 16.–31.1.2024, diagnoosikoodi Z72.2, lääkkeiden ja/tai huumeiden käyttö. Työkyvyttömyys on jatkunut samalla diagnoosikoodilla 31.7.2024 saakka.

A on 6.2.2024 allekirjoittanut hoitosopimuksen, jolla hän on sitoutunut päihdekuntoutukseen. Hoitosopimus päihdeseuloineen on toteutunut sovitusti ja päättynyt 12.8.2025. Hoitoonohjaussopimus on edellyttänyt päihdeseurantaa vuoden ajalta A-klinikan toimesta. A on palannut töihin 1.8.2024.

Riitakysymys koskee A:n oikeutta sairausajan palkkaan työkyvyttömyysjaksolta 17.1.–27.2.2024.

Henkilötodistelu

Kantajan nimeäminä on kuultu Teollisuusliitto ry:n työmarkkinajohtaja B:tä ja SAK ry:n asiantuntijalääkäri C:tä. Vastaajan ja kuultavan nimeäminä on kuultu Teknologiateollisuus ry:n entistä työmarkkinapäällikköä D:tä, Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n toimitusjohtaja E:tä, Teknologiateollisuus ry:n entistä johtavaa asiantuntijaa F:ää, X Oy:n Head of HR Finland G:tä, X Oy:n Employee relations manager H:ta, X Oy:n vastaavaa työterveyslääkäriä J:tä ja Elinkeinoelämän keskusliiton entistä asiantuntijalääkäriä K:ta.

B on kertonut, että sairausajan palkkaa koskeviin työehtosopimusmääräyksiin oli tullut ajan myötä joitakin vähäisiä muutoksia, mutta perustekstit olivat olleet lähes samanlaiset siitä lukien, kun ne olivat tulleet työlainsäädäntöön 1920-luvulla ja työehtosopimuksiin 1960-luvulla. Päihteisiin liittyviä tulkintariitoja oli ollut viime aikoina enemmän eikä yhtenäistä linjaa tältä osin ollut. Kuitenkin akuutin alkoholinkäytön ja krapulan osalta oli oltu yhtä mieltä siitä, ettei sairausajan palkkaan ollut oikeutta. Päihteiden käyttöön liittyviä sairauksia tutkittiin kuitenkin koko ajan lisää, mikä oli tuonut tulkintaerimielisyyksiä, kun työehtosopimukset eivät olleet eläneet ajassa. Molemmat osapuolet olivat lähettäneet jäsenilleen kiertokirjeitä tai luottamusmieskirjeitä, mutta niitä ei ollut tunnustettu yhteisiksi tulkinnoiksi. Vaikka tapauksia oli tullut tietoon, eivät ne olleet edenneet, ellei jäsen ollut halunnut asiaa riitauttaa.

Osapuolilla oli yhteinen tulkinta siitä, että työpaikkojen hoitoonohjausmalleissa määriteltiin, maksettiinko palkka päihdekuntoutuksen ajalta vai ei. Nekin koskivat pääsääntöisesti alkoholin käyttöä. Huumausaineisiin liittyviä riitoja ei ollut tullut B:n tietoon, tosin asia oli joskus noussut muutoin keskusteluun, mutta ei ollut tuolloin edennyt yhteiseksi tulkinnaksi. Suositus palkanmaksusta oli ollut tilanteeseen, jossa henkilö hakeutui hoitoon, mutta tämä ei ollut perustunut sitoviin tulkintoihin. Yhteistä tulkintaa ei ollut siitä, miten riippuvuuksien osalta asiaa arvioitiin. Nyttemmin erilaiset riippuvuudet kuitenkin ymmärrettiin uuden tutkimustiedon perusteella sairaudeksi, ja työehtosopimusten tulisi elää ajassa. Lääkäri määräsi työkyvyttömyyden ja sen mukaisesti oltiin työstä pois, mutta palkanmaksun osalta asioita toki tarkasteltiin tapauskohtaisesti ja taustat huomioon ottaen. Mitään tiettyä diagnoosikoodia ei ollut kuitenkaan suljettu pois sairausajan palkan piiristä. Yhteinen tulkinta oli sen sijaan esimerkiksi siitä, että väkivaltaisesta käytöksestä johtuvan tai kauneusleikkausten jälkeisen työkyvyttömyyden osalta oikeutta sairausajan palkkaan ei ollut.

C on kertonut toimineensa muun ohella pitkään sosiaali- ja terveyspoliittisena asiantuntijana STTK:ssa ja nyttemmin asiantuntijalääkärinä SAK:ssa. Suhtautumiseen päihteistä aiheutuneisiin poissaoloihin vaikuttivat historiallisesti muun ohella kieltolain vuodet ja juoppous yleisesti paheksuttavana asiana. Sittemmin tieteellinen tutkimus oli vaikuttanut hoitokäytäntöihin ja viiveellä myös asenteisiin. Neurologinen tutkimus aivosairauksista ja päihteiden vaikutuksista aivoihin ja hermoston toimintaan oli 2000-luvulla tuonut paljon lisää tietoa. Auktoriteetteja tältä osin olivat WHO ja Maailman lääkärijärjestö. Yhdysvaltain lääkärijärjestö oli toiminut tässä edelläkävijänä kehittyneen tutkimustoimintansa ja ajankohtaisiin asioihin tekemiensä kannanottojen vuoksi. Jo 1990-luvun lopulla se oli katsonut, että päihderiippuvuus oli elimellinen aivosairaus. Maailman lääkärijärjestö oli myös antanut asiaan selkeän kannanoton. Käsitys siitä, että päihderiippuvuus oli sairaus, oli vahvistunut, ja tutkimustietoa oli tullut koko ajan lisää. Tämä käsitys oli kansainvälisen valtavirran mukainen käsitys. Tietyissä uskonnollisissa tai muissa ideologisissa piireissä saattoi esiintyä tulkintaa, jonka mukaan kyse oli huonosta tavasta tai käytöksestä, jonka pystyi itse korjaamaan.

Lääkärikuntaa ohjeistavassa Suomen Lääkäriliiton etiikka -julkaisussa oli todettu, että päihderiippuvuus oli sairaus. Myös HUS:n psykiatrian ylläpitämällä sivustolla oli nimenomaisesti todettu päihdesairauksiin liittyen, että kyse oli aivosairaudesta. Ihmisen oma toiminta sinänsä oli riippuvuuden synnyn taustalla, mutta tähän vaikuttivat monet tekijät, kuten perintötekijät. Suomessa päihderiippuvuuden syntymistä edesauttava geeniyhdistelmä oli yleinen. Toki myös ympäristötekijät vaikuttivat. Samalla tavalla kuin tiettyjen muidenkin sairauksien kohdalla, kyse oli asiasta, jonka syntyyn vaikuttivat paitsi perintötekijät myös ympäristötekijät ja elintavat. Päihderiippuvainen ei itse enää voinut valita, jatkoiko päihteiden käyttöä vai ei.

Päihteistä amfetamiini oli yksi kaikkein koukuttavimmista, ja siitä oli vaikea vieroittautua. Alkoholin tai kokaiinituotteiden käytön osalta todennäköisyys riippuvuuden syntymiselle oli yli puolet pienempi. Vieroitusoireet olivat yksilöllisiä voimakkuudeltaan ja kestoltaan. Akuutissa tilanteessa oireita oli muutamia viikkoja kaikilla, joillakin oli joitakin kuukausia huono olo ja erilaisia elimellisiä oireita ja kiputiloja sekä kognitiivisten toimintojen heikentymistä. Sairauspoissaolon tarve arvioitiin tapauskohtaisesti työn luonne huomioon ottaen.

ICD10 -tautiluokituksessa Z-koodit kuvasivat tilanteita ja syitä, miksi jotain palvelua tai hoitoa oli käytetty. Ne olivat pikemminkin lisätietoa antavia. Riippuvuussairaudet eivät tulleet äkillisesti vaan olivat pitkiä, viikkoja kestäviä prosesseja. C on pitänyt todennäköisenä, että nyt käsiteltävässä tapauksessa työntekijällä oli ollut riippuvuussairaus jo tammikuussa 2024 eikä tätä koodia ollut huomattu kirjata. Päihdelääkäri tämän koodin oli sittemmin kirjannut. Kevättalven ja kevään kuluessa henkilölle oli tehty säännöllisiä huumeseuloja, jotka olivat olleet puhtaita, eli huumeiden käyttö oli loppunut hoitoon pääsyyn. F-koodin mielenterveydenhäiriöt olivat pääluokka ja sellaisenaan sairauksiksi luokiteltuja. Lääketiede tunsi sadoittain oireyhtymiä, joista monet olivat harvinaisia, mutta oireyhtymä ei tarkoittanut sitä, etteikö kyse voisi olla sairaudesta.

C oli ollut tekemässä työmarkkinajärjestöjen päihdeohjelmasuositusta, joka oli valmistunut vuonna 2015. Mukana olivat olleet kaikki työmarkkinakeskusjärjestöt, ja suosituksessa oli yksimielisesti todettu, että päihderiippuvuus oli sairaus, ja alleviivattu potilaiden yhdenvertaista kohtelua muihin sairauksiin nähden.

D on kertonut, että kun kyse oli ollut päihtymykseen liittyvistä poissaoloista, oli kyse sitten akuutista päihtyneenä esiintymisestä työpaikalla, krapulasta tai muusta alkoholiriippuvaisesta diagnoosista, työnantajaliiton jäsenilleen antaman ohjeistuksen mukaan työntekijällä ei ollut oikeutta sairausajan palkkaan. Näin oli tulkittu ja ohjeistettu vuosikymmenten ajan. Myös yhteisissä koulutuksissa asia oli ollut näkyvästi esillä. Päihderiippuvuuteen liittyen oli liitolta kysytty neuvoa työpaikkojen hoitoonohjausmalleihin, ja työnantajaliiton tulkintana oli ollut, ettei työnantaja maksanut sairausajan palkkaa, ellei kyse ollut yhteisesti sovitusta päihdekuntoutuksesta, jolta ajalta maksettiin sairauspäivärahaa. Näin oli tulkittu vuosikymmenten ajan, ja tulkinta perustui siihen, että työehtosopimuksen mukaan sairausajan palkka evättiin, jos työntekijä aiheutti työkyvyttömyyden tahallisesti, törkeällä tuottamuksella tai kevytmielisellä elämällään. Työntekijäliiton kanssa ei ollut ollut erimielisyyttä siitä, että alkoholiriippuvuus oli itse aiheutettu poissaolo, johon ei liittynyt sairausajan palkanmaksuvelvollisuutta. Liittojen välisissä erimielisyysprosesseissa päihdeliitännäisiä asioita ei ollut ollut.

1990-luvun puolivälissä oli vakiintunut kansainvälisen ICD-10-tautiluokituksen käyttö edellytyksenä lääkärintodistusten hyväksyttävyydelle. Työnantaja oli hyväksynyt tai evännyt sairausajan palkanmaksun riippuen siitä, mitä diagnoosia lääkäri oli käyttänyt työkyvyttömyyden perusteena. Osa tautidiagnooseista ei ollut sairausdiagnooseja vaan esimerkiksi oirediagnooseja tai sellaisia, jotka kertoivat henkilön perusteesta kääntyä terveydenhuollon ammattilaisen puoleen. Tautiluokitukseen sisältyi kiistanalaisia luokkia, kuten mielenterveyden häiriöt F-luokka. Siitä, olivatko nämä sairauksia vai pitkittyneitä oireita, ei ollut lääketieteessä yksimielisyyttä. Ylipäätään se, mikä on sairautta ja mikä ei, riippui yhteiskunnassa vallalla olevista arvoista. Yhteisesti oli 1990-luvun lopulla työntekijäliiton kanssa tulkittu, ettei päihderiippuvuus ollut sairausdiagnoosi ja että kyse oli työntekijän lähtökohtaisesti omiin valintoihin perustuvasta käyttäytymismallista eikä sairaudesta.

Vielä 1990-luvun alkupuolella ei ollut keskusteltu niinkään diagnooseista vaan oli luotettu lääkärin arvioon työkyvyttömyydestä. Vuoden 1996 jälkeen Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto TT oli tehnyt pioneerityötä 10-koodiston analytiikassa ja laatinut työnantajaliitoille erilaisia koulutusaineistoja. Luokituksessa oli satamäärin diagnooseja, jotka eivät olleet sairausdiagnooseja. D  oli käynyt silloisten Metalliliiton neuvottelupäälliköiden kanssa läpi sairausdiagnooseihin liittyvän uuden aineiston, ja yhdessä oli todettu, että sen mukaisesti sopimusalalla jatkossa elettäisiin. Asiat oli käyty läpi lukuisia kertoja myös Metallityöväenliiton kanssa, ja ICD-10 koodiston tulkinta-aineisto oli hyväksytty yhteiseksi lähdeaineistoksi työehtosopimuksen mukaisen sairausajan palkanmaksun osalta.

Päihdeliitännäiset poissaolot eivät olleet koskaan olleet neuvottelupöydissä esillä eikä D ollut sopinut niihin muutoksia. Ainoastaan siltä osin kuin päihteidenkäyttö aiheutti jonkin muun elimellisen sairauden, kuten maksakirroosin, tulkinta oli 2000-luvulla oikeuskäytännön myötä muuttunut.

Määräys, joka koski työnantajan oikeutta osoittaa työntekijä toisen lääkärin arvioitavaksi, oli tullut sopimukseen 90-luvun alkupuolella. Muutoksia oli valmisteltu erillisessä työryhmässä, johon D oli osallistunut seurantajäsenenä. Työehtosopimukseen oli haluttu määräys, jonka mukaan työnantajalla oli oikeus kiistää lääkärintodistus, ja ainoa keino tähän oli se, että työnantaja hankki muun lääkärin rinnakkaisen arvion. Tämä koski vain tilanteita, joissa työnantaja halusi kiistää sairaspoissaolon perusteen, ja tällä oli haluttu korostaa sitä, että työntekijällä oli velvollisuus mennä toisen lääkärin vastaanotolle. Työterveyslääkärin antama työkyvyttömyyslausunto oli joka tapauksessa ensisijainen, koska tämä tunsi parhaiten työn aiheuttamat rajoitteet työkykyyn nähden.

Vaikka päihderiippuvuus katsottaisiin lääketieteen kehityksen myötä aivosairaudeksi, työehtosopimuksen tulkinnat eivät muuttuneet automaattisesti vaan yhdessä neuvotellen ja sopien. Päihdeasiat olivat toisekseen henkilön omia valintoja, ja päihteiden käyttö sisälsi riskin riippuvuuden synnylle. Myöskään mitään rikollista toimintaa ei ollut suljettu sairausajan palkkaa koskevassa työehtosopimusmääräyksessä tarkoitetun rikollisen toiminnan ulkopuolelle.

E on kertonut, että poissaolon johtuessa yksinomaan päihteistä sairausajan palkkaa ei ollut koskaan maksettu. Tämä oli ilmennyt muun ohella toimihenkilöiden palkanlaskentakurssimateriaalista, jota E oli ollut laatimassa ja jotka kurssit oli aloitettu vuonna 2001. E oli ollut opettamassa kyseisellä kurssilla useita vuosia, ja asia oli tällä tavalla käyty kursseilla läpi. Työntekijäliiton kanssa oli myös laadittu yhteinen kurssimateriaali yrityksille ja henkilöstön edustajille. Tämä materiaali oli ollut myös perehdytyksissä käytössä. Tulkinta oli ollut yleisesti noudatettu käytäntö, ja työntekijäliiton kanssa oli ollut myös yhteisiä tilaisuuksia, joissa sairausajan palkanmaksuun liittyviä kysymyksiä oli käyty läpi. Työnantajia oli ohjeistettu tämän mukaisesti, ja päihteisiin liittyvät kysymykset olivat useasti nousseet esiin jäsenneuvonnassa. Työntekijäliiton kanssa ei ollut ollut erimielisyyksiä aiheesta ennen kuin vasta kolmen edellisen vuoden aikana. Myös työnantajaliiton jäsenyrityksille tehty kysely oli osoittanut, että pääsääntöisesti yritykset eivät maksaneet sairausajan palkkaa tilanteessa, jossa poissaolo johtui yksinomaan päihteistä.

Poikkeuksellisesti kuntoutusjaksojen osalta oli voitu sopia sairausajan palkanmaksusta sillä edellytyksellä, että asiasta sovittiin ja työntekijä sai kyseiseltä ajalta sairauspäivärahan. Kyse oli ollut suosituksesta, jolla oli paikallisesti haluttu kannustaa henkilöä kuntoutumaan.

F on kertonut toimineensa muun ohella kaapeliteollisuudessa työntekijöiden luottamusmiehenä vuosina 2013–2018, Teollisuusliiton liittokokousedustajana ja hallituksen varajäsenenä sekä työnantajaliiton työelämän kehittämisen johtavana asiantuntijana, jossa tehtävässä hän oli vastannut muun ohella työturvallisuus- ja työhyvinvointiasioista sekä osallistunut myös jäsenneuvontaan. Yrityksille annetun ohjeistuksen mukaisesti työntekijälle ei ollut maksettu sairausajan palkkaa yksinomaan päihteisiin liittyvistä diagnooseista. Päihteisiin liittyviä kyselyjä oli tullut kuukausittain, ja tilanteita oli ollut suhteellisen paljon. F oli osallistunut luottamusmiehenä myös Teollisuusliiton järjestämille koulutuksille. F:n käsitys päihdeliitännäisten poissaolojen tulkinnasta oli koko ajan ollut sama, eli se, ettei sairausajan palkkaa maksettu.

F oli käsitellyt kahta liittojen välistä erimielisyysasiaa päihteisiin liittyen. Toinen oli vuonna 2023, ja siinä kyse oli ollut päihdekuntoutuksen aikaisesta palkanmaksusta usean päivän kestäneen laitoskuntoutuksen ajalta. Yrityksen päihdeohjelman mukaan palkanmaksuvelvoitetta ei päihdekuntoutuksen ajalta ollut, ja Teollisuusliiton edustaja oli tyytynyt tähän. Muistiopalaverissa oli todettu, että asiasta oltiin samaa mieltä eikä palkanmaksuvelvollisuutta ollut. Vuoden 2025 tapaus oli sen sijaan liittynyt alkoholiriippuvuutta koskevaan diagnoosiin ja jäänyt erimieliseksi.

G on kertonut, että kuultavayhtiössä ei ollut maksettu palkkaa päihteisiin liittyvistä syistä. Yhtiössä oli noudatettu Teknologiateollisuuden ohjetta, jonka mukaan vain vapaaehtoisen laitoshoidon ajalta oli voitu maksaa palkkaa. Vanhassa päihdeohjelmassa oli ollut maininta kyseisestä ohjeesta. Uudessa päihdeohjelmassa, joka oli vuonna 2019 tehty yhdessä henkilöstön edustajien kanssa, palkanmaksukäytäntöjä ei ollut ollut tarkoitus muuttaa. Käytännöt olivatkin pysyneet samana. Päihteisiin liittyviä työkykyasioita oli yhtiössä ollut joitakin vuosittain. Työntekijöiden tai heidän edustajiensa kanssa ei ollut ollut erimielisyyksiä päihteisiin liittyvien poissaolojen palkanmaksun osalta ennen kuin aivan viime vuosina.

H on kertonut kuultavayhtiössä noudatetusta käytännöstä olennaisin osin samalla tavalla kuin G.

J on kertonut toimeensa muun ohella kuultavayhtiön vastaavana työterveyslääkärinä, erikoistuvien työterveyslääkäreiden kouluttajana, niin sanottuna seniorilääkärinä konsultoiden muita työterveyslääkäreitä, sekä päihdelääkärinä. Hän on kertonut, että kuultavayhtiön terästehtaan alue oli suljettu, ja ympäristössä oli paljon altisteita. Alueella oli ilmeinen ja erityinen tapaturma- ja suuronnettomuusvaara, mikä piti huomioida työkykyarviossa työsuhteen alussa ja määräaikaistarkastuksissa. Päihteisiin liittyen tuli turvata työntekijän oma ja muiden työntekijöiden turvallisuus tehdasalueella.

ICD-10-koodeista J on kertonut, että Z-koodit olivat elin- ja elämäntapoihin sekä sosiaaliseen tilanteeseen liittyviä koodeja. Z72.2 -koodia voitiin käyttää tilanteessa, jossa sairauskoodia ei käytetty, vaan työkykyyn vaikuttava asia liittyi elin- tai elämäntapoihin. Henkilö voitiin sen perusteella todeta työkyvyttömäksi, vaikka kyse ei ollut sairaudesta. Koodia ei yleensä työkykyarviossa käytetty, kun kyse oli yksittäisestä lääkkeiden tai huumausaineen käyttötilanteesta, vaan koodi ilmaisi sen, että käyttö oli jatkuvaa, toistuvaa ja hallitsematonta. Työkykyarvion teki työterveyslääkäri, joka tunsi työpaikan olosuhteet ja kykeni ottamaan ne huomioon. Työterveyshuollossa oli aina käytettävä kaikissa kontakteissa diagnoosikoodia. Muissa yksiköissä, joissa huumausaineriippuvuutta hoidettiin, ei otettu kantaa työkykyyn, vaan tämä kannanotto tuli aina työterveyshuollosta. F10–19-koodit olivat kaikki alkoholiin, huumausaineisiin tai tupakkaan liittyviä riippuvuuksia. Usein niitä käytettiin hoitoyksiköissä, kuten A-klinikoilla. Diagnoosikoodit kertoivat lähinnä sen, mistä päihteistä oli kysymys. Riippuvuus saattoi olla alkuvaiheessa määrittämätön, jolloin jatkoseurannassa diagnooseihin tehtiin tarkennuksia. Työterveys seurasi kirjauksia ja testituloksia.

J:n mukaan F10–19-diagnooseista sairauksina ei vallinnut yhteisymmärrystä eikä objektiivista tutkimusnäyttöä tähän liittyen ollut. J:n oman näkemyksen mukaan osalla henkilöistä saattoi olla alttius tiettyjen päihderiippuvuuksien kehittymiselle, ja lisäksi sosiaalinen tausta saattoi altistaa päihteiden käytölle. Toisaalta jokainen itse valitsi päihteiden käytön aloittamisen, jatkamisen ja lopettamisen. Perinnöllistä taipumusta siihen ei ollut, vaan pikemminkin sosiaalisen ympäristön merkitys altistavana tekijänä oli suuri. Kela ei ollut maksanut päihderiippuvuudesta johtuvien työkyvyttömyysjaksojen ajalta sairauspäivärahaa eikä työnantaja palkkaa.

K on kertonut toimineensa muun ohella Elinkeinoelämän Keskusliitossa asiantuntijalääkärinä kahdeksan vuoden ajan ja nykyään työeläkevakuutusyhtiön ylilääkärinä. Hänen mukaansa vakiintunut tulkinta tautiluokituksen Z-koodeista oli se, että ne yksistään eivät oikeuttaneet sairausajan palkkaan tai sairauspäivärahaan, koska ne eivät olleet varsinaisia sairauskoodeja vaan koodeja, jotka ilmaisivat terveydentilaan liittyviä tekijöitä ja syitä, joiden vuoksi henkilö oli hakeutunut terveydenhuollon palvelujen piiriin. Koodi Z72.2 ilmaisi lyhyt- tai pitkäaikaista lääkkeiden tai huumeiden käyttöä, eikä se sellaisenaan ottanut kantaa siihen, oliko henkilö sairas ja oikeutettu sairausajan palkkaan.

Lääkärin tuli oikeusturvasyistä aina kirjata henkilön lääkärikäynnille syy, joko sairausdiagnoosi tai jokin muu koodi, joka ilmaisi syyn terveydenhuollon palvelujen piiriin hakeutumiselle. Jos henkilö oli työsuhteessa, saattoi olla tarpeen ottaa kantaa myös työkykyyn. Henkilö saattoi olla työkyvytön, vaikka työkyvyttömyyden syynä ei ollut sairaudeksi diagnosoitava tila, ja toisaalta sairausdiagnoosin saanut saattoi olla työkykyinen. Tämä arvio oli tapauskohtaista.

Tautiluokituksen F10–19-koodit eivät vakiintuneen tulkinnan mukaan olleet K:n mukaan sairausajan palkanmaksun tai sairauspäivärahan peruste. Päihderiippuvuussairaudet muodostivat omanlaisensa ryhmän sairauksien joukossa, ja niihin liittyi sellaisia erityispiirteitä, joita muihin sairauksiin ei liittynyt. Ylipäätään koko sairauden käsite oli sopimuskysymys, joka eli ajassa ja muuttui eri aikoina sen hetkisen lääketieteellisen käsityksen ja yhteiskunnassa vallitsevien arvostusten mukaan. Osa sairauksista oli sellaisia, joiden aiheuttajat tiedettiin. Jotkut sairaudet saattoivat olla monitekijäisiä, ja taustalla saattoi olla sosiaalisia ja geneettisiä tekijöitä sekä altistumista. Vain harvoille sairausryhmille oli määritelty sanktioita ja ohjelmia, joiden avulla henkilö ohjattiin hoitoon, mikä kertoi siitä, että päihderiippuvuuksissa kyse oli poikkeuksellisesta sairausryhmästä. Tähän liittyi moraalinen elementti, ja oli epäselvää, minkä verran kyse oli biologisesta terveyshäiriöstä ja minkä verran moraalisesta tai sosiaalisesta ongelmasta. Riippuvuussairaus oli olemassa aina taustalla, vaikka se sinänsä ei vaikuttaisi työkykyyn. Vaikutus työkykyyn riippui siitä, käyttikö henkilö aktiivisesti päihteitä. Tämän vuoksi riippuvuussairauksia oli päädytty käsittelemään eri tavalla. Jos päihderiippuvuudesta aiheutui muita sairauksia tai liitännäissairauksia ja henkilö oli toissijaisen tilan vuoksi työkyvytön, oli sairausajan palkkaa sen sijaan maksettu.

Oireyhtymistä osa oli tulkittu sairauksiksi, osa taas oli eri oirekriteereihin perustuvia tilan kuvauksia. Päihdeliitännäisten oireyhtymien sairausluonteesta ei vallinnut yksimielisyyttä. Toki päihdesairaudet oli luokiteltu sairauksiksi ja niitä oli alettu kutsua eteneviksi aivosairauksiksi. Päihderiippuvuuden osalta lääkärikunnassakaan ei kuitenkaan vallinnut yksimielisyyttä siitä, oliko kyse sairaudesta.

Jos henkilö sitoutui osana päihdeohjelman mukaista hoitoonohjausta laitosmuotoiseen päihdekuntoutukseen, työnantajaa oli kannustettu maksamaan palkkaa tavoitteena pitkäaikainen hoitotulos. Kyse ei ollut velvoitteesta, vaan suosituksesta, ja se soveltui sekä alkoholi- että huumausaineriippuvuuksien hoitoon. K oli vuonna 2015 osallistunut keskusjärjestöjen suosituksen (V15) päivitystyöhön. Työpaikoilla voitiin sopia päihdekuntoutukseen liittyvistä käytännöistä, ja olennaista oli, että työpaikoilla työntekijät tulivat yhdenvertaisesti kohdelluksi. Päihderiippuvaisen henkilön kannalta myönteistä oli, jos toimeentulo oli turvattu hoidon ajan. Tämä myös kannusti hakeutumaan hoitoon. Negatiivista oli kuitenkin se, että kannustin tarttua ongelmaan saattoi palkallisuuden myötä hävitä, ja myös yleisen oikeustajun elementti puhui palkanmaksun jatkumista vastaan. Asiaan liittyi siten yhteiskunnallisia arvostuksenvaraisia elementtejä. Puntaroinnissa oli päädytty siihen, että kyse ei ollut palkallisista poissaoloista. Paikallisesti oli voitu sopia toisin.

Arviointi ja johtopäätökset

Teknologiateollisuuden työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen 31.1.3 kohdan mukaan sairausajan palkka maksetaan seuraavin edellytyksin: työntekijä on sairaudesta tai tapaturmasta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi estynyt tekemästä työtä ja työkyvyttömyydestä esitetään työnantajan hyväksymä selvitys. Työkyvyttömyys todetaan yrityksen työterveyslääkärin antamalla tai muulla työnantajan hyväksymällä lääkärintodistuksella. Työntekijän tulee käydä ensisijaisesti yrityksen työterveyslääkärin vastaanotolla. Muun lääkärin kuin työterveyslääkärin antama todistus työkyvyttömyydestä kelpaa perusteeksi sairausajan palkan maksamiselle, mikäli työntekijä esittää työnantajalle hyväksyttävän syyn muun lääkärin käyttöön. Jos työnantaja ei hyväksy työntekijän esittämää lääkärintodistusta, hän voi osoittaa työntekijän nimeämänsä lääkärin tarkastettavaksi. Työnantaja maksaa uuden lääkärintodistuksen hankkimisesta johtuvat kustannukset.

Työehtosopimuksen 31.1.5 kohdan mukaan sairausajan palkkaa ei makseta, jos työntekijä on aiheuttanut sairauden tai tapaturman tahallisesti, rikollisella toiminnallaan, kevytmielisellä elämällään tai muulla törkeällä tuottamuksella.

Tässä asiassa työterveyslääkäri on 16.1.2024 todennut kanteessa tarkoitetun työntekijän työkyvyttömäksi ajanjaksolla 16.–31.1.2024 ja kirjannut lääkärintodistukseen diagnoosikoodin Z72.2, lääkkeiden ja/tai huumeiden käyttö. Työkyvyttömyys on jatkunut samalla diagnoosikoodilla 31.7.2024 saakka. Työntekijä on 6.2.2024 allekirjoittanut hoitosopimuksen, jolla hän on sitoutunut päihdekuntoutukseen. Hoitosopimus päihdeseuloineen on toteutunut sovitusti ja päättynyt 12.8.2025. Työntekijä ei ole ollut päihteiden akuutin käytön vuoksi työkyvytön vaan on itse hakeutunut työterveyslääkärille päästäkseen hoitoon.

Työntekijä on otettu päihdeklinikalle osastohoitoon ajalle 30.1.–6.2.2024, jossa hänelle on asetettu diagnooseiksi F15.1 (muun piristeen haitallinen käyttö) ja F19.29 (useiden lääkeaineiden tai muun psyykkisiin toimintoihin vaikuttavan aineen aiheuttama riippuvuusoireyhtymä). Päihderiippuvuudesta parantuminen on kestänyt yli puoli vuotta, jolloin hän on ollut työkyvytön, vaikka ei ole enää käyttänyt huumausaineita. Työntekijä on palannut töihin 1.8.2024.

Kantaja on katsonut, että päihderiippuvuus on aivosairaus ja että aivosairauksiin on suhtauduttava sairautena myös sairausajan palkanmaksuun liittyvissä kysymyksissä. Kantaja on vedonnut myös siihen, että työtuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan sairautta ja työkyvyttömyyttä arvioitaessa asia tulee ratkaista kulloinkin esitetyn lääketieteellisen selvityksen perusteella eikä työehtosopimuksessa ole suljettu pois mitään yksittäistä diagnoosikoodia. Työtuomioistuin onkin oikeuskäytännössään katsonut, että esimerkiksi läheisen kuoleman johdosta (TT 1997:61) tai muista syistä (TT 2000:33) asetettu exhaustio-diagnoosi taikka työuupumus (TT 1998:74, TT 2020:89) voidaan katsoa sairausajan palkkamääräyksissä tarkoitetuksi sairaudeksi, jos tällainen tila asiassa esitetyn lääketieteellisen arvion mukaan on aiheuttanut työntekijän työkyvyttömyyden. Merkitystä on annettu sille, ovatko osapuolet tarkoittaneet rajata joitakin diagnooseja sairausajan palkanmaksun ulkopuolelle esimerkiksi siten, että työkyvyttömyydelle on edellytetty virallisessa tautiluokituksessa nimenomaisesti sairaudeksi luokiteltu syy. Edellä viitatuissa tapauksissa tällaista selvitystä ei ollut esitetty.

Tässä asiassa työntekijälle on edellä kuvatuin tavoin diagnosoitu riippuvuusoireyhtymä, joka on aiheutunut amfetamiinin käytöstä. Diagnoosi on asetettu päihdeklinikalla (K4) työterveyden ulkopuolella. Vastaajapuoli on vedonnut siihen, että työterveyslääkäri on sen sijaan käyttänyt diagnoosia Z72.2 (lääkkeiden ja/tai huumeiden käyttö), ja kirjannut potilaskertomukseen (K2), että työntekijä on amfetamiinin käytön vuoksi sopimaton tapaturmavaarallisessa tehdasympäristössä tehtävään työhön. Vastaajapuolen mukaan työterveyslääkärin kirjaukset tukevat sitä johtopäätöstä, ettei tämä ole katsonut työntekijän työkyvyttömyyden johtuvan sairaudesta vaan huumeiden käytön aiheuttamasta työturvallisuusriskistä. Työtuomioistuin katsoo, että asiassa on joka tapauksessa arvioitava, onko työntekijä ollut oikeutettu sairausajan palkkaan hänellä diagnosoidun päihderiippuvuuden perusteella. Asiassa ei ole ilmennyt perusteita pitää mainittua työntekijälle asetettua diagnoosia virheellisenä.

Työehtosopimuksen sairausajan palkanmaksua koskevan määräyksen on selvitetty säilyneen merkittäviltä osin samansisältöisenä ainakin vuodesta 1960. Työehtosopimuksen tulkinnasta esitetyn selvityksen perusteella osallisilla on ollut jo vuosikymmenten ajan yhteinen tulkinta ainakin siitä, että akuutista päihteidenkäytöstä ja sen jälkitilasta aiheutunut työkyvyttömyys ei oikeuta sairausajan palkkaan. Riidatonta on niin ikään se, että päihteidenkäytöstä johtuva muu elimellinen sairaus voi olla sairausajan palkanmaksun perusteena. Riitaa on nyt siitä, voiko päihderiippuvuus olla sellainen työehtosopimuksessa tarkoitettu sairaus, josta johtuvan työkyvyttömyyden aikana työntekijällä on oikeus sairausajan palkkaan. Teollisuusliiton työmarkkinajohtaja B:n mukaan tästä kysymyksestä osapuolilla ei ole yhteistä tulkintaa. Työnantajapuolen esittämä selvitys puhuu kuitenkin toisenlaisen johtopäätöksen puolesta.

Työnantajapuolen esittämän selvityksen (D, E, F, V17, V18, V19) perusteella työnantajaliitto on ohjeistanut ja kouluttanut jäsenyrityksiään vuosikymmenten ajan siten, että työkyvyttömyys, joka johtuu yksinomaan päihteiden käyttöön liittyvistä syistä, ei oikeuta työehtosopimuksen mukaiseen sairausajan palkkaan. Tämä tulkinta on ollut esillä myös liittojen yhteisissä koulutuksissa ja yhteisesti laaditussa materiaalissa (V17, V18), jossa on todettu muun ohella seuraavasti: ”Sairausajan palkka voidaan jättää työntekijälle maksamatta, jos hän itse on aiheuttanut sairauden tai tapaturman tahallisesti, rikollisen toiminnan, kevytmielisen elämän tai muun törkeän tuottamuksen kautta. Esimerkkinä tällaisesta menettelystä voidaan pitää rattijuoppoutta ja myös juoppoutta, mikäli voidaan pitää selvänä, että se on ratkaisevasti vaikuttanut työkyvyttömyyden syntyyn.”

Vastaajapuolen kantaa asiassa tukee myös määräyksen soveltamiskäytännöstä esitetty selvitys (V20, V21) sekä se, että liittojen välillä ei ole syntynyt erimielisyyksiä tästä kysymyksestä ennen kuin viime vasta viime vuosina (E, F), vaikka päihteiden käyttöön liittyvien poissaolojen ja tähän liittyvien kysymysten on selvitetty olleen useasti työpaikoilla esillä. Työntekijäliiton on täytynyt olla tietoinen myös työnantajaliiton jo 1970-luvulla ja edelleen 2000-luvun alussa antamasta suosituksesta (V12, V13), jonka mukaan työehtosopimuksen sairausajan palkkaa vastaava korvaus maksettaisiin henkilölle, joka vapaaehtoisesti ja yhteisymmärryksessä työnantajan kanssa hakeutuu alkoholisteille tarkoitettuun laitoshoitoon ja jolla on oikeus hoidon ajalta saada sairausvakuutuslain mukaista päivärahaa. Tällainen suositus ei voi muuttua sitovaksi työehtosopimusmääräykseksi ilman osallisten yhteistä tarkoitusta. Osapuolilla ei ole selvitetty olleen tällaista yhteistä tarkoitusta. Keskusjärjestöt ovat lisäksi vuonna 2006 ja edelleen vuonna 2015 antaneet suosituksen (V14, V15), jossa on korostettu, että palkanmaksusta työstä poissaoloajalta päihdehoidon takia päättää työnantaja harkintansa mukaan ja että hoidon kustannusten jakautumisesta työnantajan ja työntekijän kesken on suositeltavaa tehdä kirjaukset päihdeohjelmaan. Teollisuusliiton työmarkkinajohtaja B:n kertomuksen perusteella osapuolilla on yhteinen tulkinta siitä, että työpaikkojen hoitoonohjausmalleissa määritellään, maksetaanko sairausajan palkka päihdekuntoutuksen ajalta vai ei. Työpaikkojen päihdeohjelmissa on siten suosituksen mukaisesti voinut olla kirjauksia palkanmaksusta päihdehoitojen ajalta (V2).

Edellä lausuttu tukee sitä vastaajapuolen esittämää työehtosopimusmääräyksen tulkintaa, jonka mukaan työehtosopimuksessa ei edellytetä sairausajan palkanmaksua sellaisten poissaolojen osalta, jotka johtuvat yksinomaan päihteiden käyttöön liittyvistä syistä.

Kantaja on vedonnut myös siihen, että työnantaja olisi voinut osoittaa kanteessa tarkoitetun työntekijän toisen lääkärin arvioitavaksi, jos sillä oli ollut perusteltu syy epäillä lääkärin työkyvyttömyydestä esittämää arviota. Riidanalainen sopimusmääräys kuuluu seuraavasti: ”Jos työnantaja ei hyväksy työntekijän esittämää lääkärintodistusta, hän voi osoittaa työntekijän nimeämänsä lääkärin tarkastettavaksi. Työnantaja maksaa uuden lääkärintodistuksen hankkimisesta johtuvat kustannukset.”

Tältä osin työtuomioistuin toteaa, että työnantaja on hyväksynyt työterveyslääkärin antaman lausunnon työntekijän poissaolon perusteeksi, mutta kieltäytynyt sairausajan palkanmaksusta. D:n kertomuksen perusteella tarkoituksena on alun perin ollut, että määräys koskee tilanteita, joissa työnantaja haluaa kiistää sairauspoissaolon perusteen ja tästä syystä hankkia toisen lääkärin arvion. Koska käsillä olevassa tapauksessa poissaolon perustetta ei ole kiistetty, toisen lääkärin vastaanotolle ohjaaminen ei ole tullut asiassa ajankohtaiseksi, eikä työnantajalla ole määräyksen sanamuodonkaan perusteella velvoitetta näin toimia.

Kantaja on vielä vedonnut siihen, että työnantajan menettely on ollut yhdenvertaisuuslaissa kiellettyä syrjintää terveydentilan perusteella tai joka tapauksessa tasapuolisen kohtelun velvoitteen vastaista, jos kyse on lääketieteellisesti arvioituna sairaudesta.

Yhdenvertaisuuslain 8 §:n 1 momentin mukaan ketään ei saa syrjiä muun ohella terveydentilan perusteella. Lain 10 §:n mukaan syrjintä on välitöntä, jos jotakuta kohdellaan henkilöön liittyvän syyn perusteella epäsuotuisammin kuin jotakuta muuta on kohdeltu, kohdellaan tai kohdeltaisiin vertailukelpoisessa tilanteessa.

Työsopimuslain 2 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan työnantajan on kohdeltava työntekijöitä tasapuolisesti, jollei siitä poikkeaminen ole työntekijöiden tehtävät ja asema huomioon ottaen perusteltua.

Työtuomioistuin toteaa, että se ei vahvista sellaista työehtosopimusmääräyksen tulkintaa, joka on pakottavan lainsäädännön vastainen. Kyse voi olla esimerkiksi siitä, että määräys itsessään tai sille omaksuttu tulkinta on syrjinnän kiellon vastainen tai rikkoo työntekijöiden tasapuolista kohtelua (ks. esim. TT 2026:8).

Tässä asiassa on esitetty runsaasti todistelua siitä, voidaanko päihderiippuvuutta pitää sairautena vai ei. Työtuomioistuin toteaa, että sairauden käsite on ylipäätään pitkälti sopimuksen varainen asia ja sisältää arvostuksenvaraisia elementtejä, jotka elävät ajassa. Kuten kantaja on korostanut, riippuvuussairauksista on lääketieteen kehityksen myötä saatu yhä enemmän tietoa. Työtuomioistuin antaa tässä asiassa kuitenkin erityistä painoarvoa sille, että työehtosopimusosapuolilla, joille on säädetty kompetenssi sopia sairausajan palkasta, on selvästi ollut yhteinen tarkoitus rajata yksinomaan päihteiden käytöstä aiheutuneet poissaolot sairausajan palkanmaksun ulkopuolelle.

Sinänsä tieteen kehitys, yhteiskunnassa vallitsevat arvostukset ja muutokset oikeusjärjestyksessä voivat vaikuttaa siihen, että sopimusmääräyksiä on pakottavan lainsäädännön valossa tulkittava eri tavalla kuin aiemmin (ks. esim. tuomio 12.12.2013, Hay, C-267/12, EU:C:2013:823). Edellä todetuin tavoin työtuomioistuin antaa tässä tapauksessa kuitenkin painoarvoa osallisten sopimusvapaudelle ja kiinnittää myös huomiota siihen, että työehtosopimuksessa on suljettu sairausajan palkan ulkopuolelle tilanteet, joissa työntekijä on aiheuttanut sairauden rikollisella toiminnallaan, kevytmielisellä elämällään tai muulla törkeällä tuottamuksella. Huomioon on siten otettava myös se, että päihderiippuvuuden taustalla on henkilön oma kriminalisoitu toiminta riippuvuuden syntyyn vaikuttaneena tekijänä ja että riski riippuvuuden synnylle huumeiden käytön seurauksena on yleisesti tiedossa (vrt. TT 1991:117, ks. myös TT 1983:145 ja TT 2009:95). Sinänsä myös päihteiden käyttöön liitännäisistä sairauksista johtuvat poissaolot voivat edellä todetuin tavoin olla sairausajan palkanmaksun piirissä. Kanteessa tarkoitetussa tilanteessa työkyvyttömyys on kuitenkin aiheutunut yksinomaan päihteiden käyttöön ja siitä syntyneen riippuvuuden hoitoon liittyvistä syistä. Asiassa ei ole esitetty riittävää selvitystä siitä, että vertailukelpoisessa tilanteessa olevaa työntekijää kohdeltaisiin työehtosopimusta sovellettaessa suotuisammin kuin kanteessa tarkoitetussa tilanteessa ollutta työntekijää. Työtuomioistuin katsoo, että esitetyn selvityksen perusteella ei voida olettaa syrjinnän kieltoa tai tasapuolisen kohtelun velvoitetta rikotun.

Kanne on edellä lausutuin perustein hylättävä.

Oikeudenkäyntikulut

Oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 33 a §:n 1 momentin nojalla Teollisuusliitto ry on asian hävitessään velvollinen korvaamaan Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n ja X Oy:n kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Vastaajapuolen oikeudenkäyntikuluvaatimus on yhteensä 23.043 euroa. Määrä perustuu 88,5 tunnin työmäärään 240 euron tuntiveloituksella sekä todistajien kulukorvauksiin (1.803 euroa). Kantaja on paljoksunut korvausvaatimusta siltä osin kuin asian hoitamiseen on käytetty yli 70 työtuntia.

Työtuomioistuin toteaa, että vastaajapuolen asiamiehen ja avustajan asian hoitamiseen käytetty tuntimäärä on asian laatu ja laajuus huomioon ottaen työtuomioistuimen käytännössä korkea. Sinänsä se, että vastaajapuolen asiamies on käyttänyt avustajaa, ei ole asiamiehen mukaan kasvattanut asiaan käytetyn ajan määrää, eikä päällekkäisiä tunteja ole laskutettu. Vastaajapuolen asiamiehen mukaan ratkaistava tulkintakysymys on lisäksi ollut vaikuttavuudeltaan merkittävä, ja asiassa on ollut tarpeen selvittää työehtosopimusmääräysten tulkintaa ja niitä koskeneita ohjeistuksia sekä soveltamiskäytäntöä samoin kuin kuultavayrityksen käytäntöä useilta vuosikymmeniltä. Toisaalta kantajan asiamies on puolestaan kiinnittänyt huomiota siihen, että työnantajaliiton palveluksessa työmarkkina-asiantuntijana työskentelevillä asiamiehillä on varsin hyvä tuntemus työehtosopimuksen sisällyksestä ja tulkinnasta, ja siten asiaan perehtymisen voi arvioida vievän merkittävästi vähemmän aikaa kuin kantajan asiamieheltä. Kantajan asiamies on itse käyttänyt asian hoitamiseen noin 52 tuntia.

Edellä todetut näkökohdat huomioon ottaen työtuomioistuin katsoo kohtuulliseksi velvoittaa Teollisuusliitto ry korvaamaan Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n ja X Oy:n yhteisistä oikeudenkäyntikuluista 20.000 euroa.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Teollisuusliitto ry velvoitetaan korvaamaan Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n ja X Oy:n oikeudenkäyntikulut 20.000 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tuomion antamispäivästä.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Outi Anttila puheenjohtajana sekä Markku Saarikoski, Markus Äimälä, Merru Tuliara, Satu Tähkäpää ja Sanna Rantala jäseninä. Valmistelija on ollut Meeri Julmala.

Tuomio on yksimielinen.